Sauna

Olen kirjoittanut jo kerran aikaisemmin saunan kaipuustani, mutta nyt se taas iski!

En ole koskaan ollut ahkera saunomaan. Meillä kotona käytiin muistini mukaan ehkä kerran viikossa saunassa. Pärjäsin ihan hyvin vuosikausia kerrostalossa ilman omaa saunaa tai edes saunavuoroa. Välillä kun (lähinnä kai asuessani Allun kanssa - hänen pyynnöstään) otimme saunavuoron, saattoi olla kuukaudessa kerran kun oikeasti pääsimme saunaan asti. Unohdin koko jutun tai sitten muuten vain ei vaan tehnyt mieli saunoa. Minun saunottelu ei katso kelloa vai halu on spontaani. Vuoden verran meillä oli jopa oma sauna kerrostalossa ja se sopi hyvin minulle. Silloin kun teki mieli saunoa niin ei kun sauna lämpimäksi. Tuskin saunoimme kuitenkaan enempää kuin kertaa viikossa.

Täällä kuitenkin huomaan miten tärkeä asia saunominen minulle kuitenkin on. Joskus minä mietin ihan ihmeissäni: miten voi olla maa ja kulttuuri ilman saunaa, ihmiset hoitavat päiväaskareensa, käyvät töissä ja hoitavat lapset. Ilman saunaa! Käyvät aamulla suihkussa ja siinäpä se. Puhtaina, mutta ilman lauteita. Ihan niin kuin se olisi normaalia! Oikein hämmästelen asiaa:

- Ajatella! Ei saunaa!
- Onpa kyllä eriskummallista!

Suomessa sauna on niin oleellinen osa kulttuuria. Sitä on vaikeaa selittää kanadalaiselle. Ensimmäisenä he usein tarttuvat vaan pintapuoliseen asiaan eli alastomuuteen. Silmät pyöreinä ja skandaalintoivossa kyselevät, miten me voimme mennä saunaan toisten kanssa - joskus vielä tuntemattomien ihmisten kanssa! Mutta kun siihen on tottunut niin ei se tunnu miltään!

Täältä löytyy saunoja omakotitaloista ja jopa yleinen sauna (Kangas Sauna), kiitos suomalaisten maahanmuuttajien. Samaa saunomiskokemusta kuin Suomessa en ole kuitenkaan saanut täällä. Bikinit tai shortsit päällä, hieman uhmaa mukana ("saunottiin viimeksi kuusi tuntia!"), kädessä olutjuoma, peseytyminen jää väliin, vähän ollaan olevinaan kerta ollaan jopa päästy saunaan.

Pääsin Allun työkavereiden luona saunaan viime vuoden puolella. On se niin jännää nähdä miten erilainen sekin oli! Saunaan kulku oli jonkinlaisen varastohuoneen kautta. Varastohuoneen yhdessä syvennyksessä oli suihku, joka oli eristetty muusta huoneesta suihkuverholla. Jos saunasta (jossa oli muuten betonilattia) siis pinkaisi pesulle, piti hipsutella kylmässä varastohuoneessa ja pomppia kylmissään odotellen veden lämpenemistä.

Toisaalta olen ollut myös saunoissa, joissa pesumahdollisuutta ei ole ollenkaan. Tämä oli siis paremmasta päästä... Toisen kaverimme mökillä saunan jälkeen puettiin vaan vaatteet päälle ilman mitään suihkuttelua. Järveen pystyi toki pulahtamaan, mutta oli meinaan aika kylmää silloin. Pakolla hyppäsin sinne kuitenkin, koska vaatteiden pukeminen saunan hikiselle iholle ei houkutellut. Mitä ihmeen järkeä koko saunassa on jos sinne ei mennä peseytymään? Tuntuu, että monilta on mennyt ohi koko saunomisen perusidea.

Olen käynyt myös Kangas Saunassa Allun kanssa kerran. Paikka oli kyllä yllättävänkin kiireinen, jouduimme odottelemaan vapaata (ja siivottua) saunaa jonkin aikaa. Paikassa on pienten saunojen lisäksi isompia saunoja. Moni tuntuikin vuokraavan saunan bileitä varten tai muutaman kaverin kanssa illanviettoon. Viereisessä saunassa oli aikamoiset pippalot huudoista päätellen menossa. Sauna oli tästä syystä melko karu, ovenripa oli rikki ja lattian lisäksi betonia oli alalaude. Ei kai bilettäville opiskelijoille kannata muuta tarjotakaan. (Näimme tosin keski-ikäisen pariskunnan tulevan myös saunomaan, että käy siellä siis ilmeisesti muutkin).

Harmikseni sauna oli kuitenkin aivan liian lämmin. Sellainen ettei löylyä pysty heittämään, kun muutenkin on niin tukalat oltavat. Suihkuhuoneessa ja pukeutumishuoneessa oli viileämpää, mutta silti niin lämmintä, että piti pukea vaatteet kunnon hien päälle. En tiedä kuinka paljon tulee käytyä tuolla saunassa... Ei ainakaan vielä houkuta!

Allu on ollut isommassakin saunassa ja sanoi, että siellä ei pukuhuoneessa ollut samanlainen trooppinen tunnelma. Minulle tärkeää saunan jälkeen on päästä vilvottelemaan ja inhoan vaatteiden pukemista liian lämpimässä tilassa. Esimerkiksi suihkun jälkeen en juuri koskaan pue vaatteita kylpyhuoneen puolella. Entinen kämppiksemme pukeutui puolestaan aina vessassa suihkun jälkeen. Minä vaan reippaana ja saunakulttuuriin tottuneena porhalsin pyyhe päällä makuuhuoneeseen. Luulen, että häveliästä kanadalaista vähän ahdisti!

Kertokaas tekin erilaisista saunakokemuksistanne! Kuinka paljon muilla ulkosuomalaisilla saunaa on ikävä ja miten sitä tuskaa olette helpottaneet? Entäpäs onko kenelläkään kommentteja pohjois-amerikkalaisten alastomuuspelkoon liittyen?

P.S. Kävimme kuuntelemassa luentoa suomalaisesta shamanismista. Luennon pitäjä sanoi hyvin: saunassa ollaan alasti ja avoinna, ei siellä voi salailla vaan kaikki tulee ilmi. Ei suomalainen voi luottaa sellaiseen ihmiseen, jota ei ole nähnyt alasti.

Kuva: taloon.com

Voi leipä!

Miten voi niin pieni, mutta olennainen asia olla niin erilainen eri maissa.

"Ruista" ranteeseen

Kanadalainen voileipä on siis sändvitsi ja siihen kuuluu kaksi leipäpalaa, joiden väliin laitetaan täytteet. Leipä leikataan vielä tämän jälkeen kahdeksi kolmioksi. Kanadalainen voileipä on siis kolmioleipä. (Nippelitieto: yhden leipäpalan leipä on nimeltään open-faced.)

Tässäpä lista perussändvitseistä:
- Egg salad sandwich - keitettyä munaa, majoneesia, kevätsipulia sekoitettuna leivän välissä. Ei kuulu omiin lemppareihini (aika mauton mielestäni), mutta kanadalaisten ikisuosikki.
- Kinkku & juusto
- Chicken salad sandwich - kanaa, majoneesia, kevätsipulia sekoitettuna.
- Kalkkuna - voi laittaa myös salaattia, majoneesia, ja/tai sinappia.
- Paahtopaisti - sama kuin yllä
- BLT - pekoni, salaatti, tomaatti, majoneesi.
- Clubhouse - kalkkunaa/ kanaa, pekonia, tomaattia, salaattia, majoneesia.
- Grilled cheese - pannulla paistettu juustoleipä, siis voidellaan nurjat puolet ja laitetaan sisälle vain cheddarjuustoa.

Näiden lisäksi on myös lämpimät voileivät. Äläpäs innostu, nyt en puhu herkullisista uunissa paistetuista leivistä. Hot beef, hot hamburger (=jauhelihapihvi) sekä hot turkey -leivät kuuluvat ehdottomasti ällöimpiin leipiin mitä tiedän. Ne tehdään näin: paahtoleipäpalan (siis ei paahdettuna vaan ihan sellaisenaan) päälle laitetaan jotain edellä mainituista lihoista, tähän päälle gravya eli siis lihakastiketta (jota laitetaan myös ranskalaisten päälle). Toinen leipä tähän päälle ja vielä lisää kastiketta. Leipä imee itseensä gravya ja sen koostumus on hyvin kostea. Nämä leivät syödään siis haarukalla ja veitsellä. Kokeile jos uskallat. 

Yksi ilta söin normaalin suomalaisen voileivän ja tuntuipa kotoisalta. Paahtoleipää (ihan kuin täältä muuta löytyisi...), juustoa (cheddaria), kalkkunaleikettä ja kurkkua viipaleina. Olipa hyvää!

Voisin kirjoittaa oikein oodin suomalaiselle ruisleivälle. Kanadalaisten leipätottumukset tuntuvat niin rajoittuneilta. Täältä pohjoisesta ainakin saa aika rajoitetusti erilaisia leipiä (Ottawassa oli kyllä tarjolla monia erilaisia). On vaaleaa (pulla)paahtoleipää (tarttuu hampaisiin, on niin kamalan höttöä), täysjyväleipää ja "ruisleipää" (eli siis vaaleampaa paahtoleipää kuin mitä Suomessa ruispaahtoleipä). Nyt siellä ajattelette, että entäs sämpylät. No minäpä kerron! Sämpylä on minun huomioitteni mukaan joku seuraavista: dinner roll (ruoan yhteydessä voin kera syötävä pikkusämpylä) tai hampurilais- tai hotdogsämpylä.

Unelmissani siintävät reikäleipä, ruislimppu, tuore sämpylä, ruisnappi, puikula, kaurapala... Eikä mitään majoneesia tai sinappia aleta tähän sotkemaan!

Please and thank you

Englannin tunnilla opittiin kuinka englantilaiset ovat kohteliaita. No on kyllä kanadalaisetkin!

Minua joskus väsyttää ainainen kohteliaisuus. Suoraan sanottuna en epäile ollenkaan, etteikö ihmiset pitäisi minua epäkohteliaana tyyppinä täällä. Yritän sanoa pliis ja kiitti, mutta varmasti se usein unohtuu.

Edellisessä työpaikassani kuulin kuinka toiset juttelivat minusta selän takana: vois sekin joskus sanoa kiitos ja pliis. Täytyy kyllä sanoa, että siellä kiiteltiin ihan liikaa. Minusta ei ole normaalia, että pomoni kiittää minua joka jutusta, niin kun näin: "kiitos kun pesit astiat", "kiitos kun tarjoilit tänään", "kiitos kun laitoit tuon astian paikoilleen". Öö siitähän sä mulle maksat?? Minulle tuli melkeinpä stressi siitä kun piti koko ajan olla sanomassa "no eipä tuo mitään", "juu ihan mielelläni minä", yms. Kiitos on mielestäni paikallaan jos työ on tehty erityisen hyvin, mutta tällainen kiittely tuntui lähinnä rasittavalta.

Nykyisessä työpaikassa ei onneksi kiitetä joka asiasta. Maria kiittää tästä!

Olen myös huomannut seuraavanlaista. Minä ja joku muu olemme menossa ja sitten tulee ruuhkaa ovensuuhun kolmannen tyypin kanssa. Kolmas tyyppi sanoo, että menkää te vain ja sitten minun seurassani oleva alkaa kursailemaan, ei kun mene sinä. Ja sitten taas tämä tuntematon, että ei menkää te. Jne. Kuulkaa eikö voitais vaan nyt mennä tästä ovesta! Tapahtuuhan tätä Suomessakin, mutta mielestäni pienimuotoisemmin. Jos minulle joku tarjoaa ohituskaistaa ovelle niin minä sen otan enkä ala väittelemään. Olen siis varmasti myös epäkohtelias tässä suhteessa.

Kuulumisten kysyminen on tietysti tärkeä osa kanadalaisten vuorovaikutusta. Kysyn "how are you doing today" melkeinpä kaikilta ravintolan asiakkailta, usein he tosin ehtivät ensin. Tähän kuitenkin aikalailla aina vastataan, että ihan kivasti menee kiitos. Tuntuu turhalta olla aina kyselemässä samaa vaikka tietää mikä vastaus tulee olemaan! Kiinnostaisi enemmän, jos ihmiset oikeasti kertoisivat miten menee! Tämä sama tietenkin jatkuu kaupan kassalle ja kadulle kun sattuu joku tuttu kulkemaan ohi.

Sitten tietysti se nimien muistaminen! Tapasin aikalailla koko Allun isän puolen suvun tällä viikolla oikein kertaheitolla ja kaikki muisti aina ohikulkiessaan mainita nimeni ("how's it going Maria", "so nice to finally meet you Maria", jne) ja minä taas monttu auki mietin, että mikäköhän tämänkin nimi on. Suoraan sanottuna en tainnut ketään kutsua nimeltä! En jaksanut alkaa stressaamaan tästä nimiasiasta. Epäkohtelias mikä epäkohtelias!

Tuntuuko teistä muista ulkosuomalaisista olo joskus epäkohteliaalta?

Onpa ilmoja pidellyt

Kuva lokakuiselta koirapuistoreissulta. 

Kanadalaiset rakastaa small talkia ja erityisesti säästä puhumista. Tietty määrä uppoaa minuunkin, mutta joskus meinaa mennä hermot. Miltäs teille kuulostaa radio-ohjelma (ihan CBC:ltä eli Kanadan yleisradioyhtiöltä), jonne pystyi soittamaan ja ihmettelemään edellisen päivän lumimyrskyä. "Hei, meille tuli ainakin 15 senttiä lunta, olipa kyllä aika jännää!" "Juu meillä täällä Thunder Bayn pohjois-osissa oli 20 senttiä!" "Meillä päin tuuli tosi paljon ja olipas kyllä kamalan vaikeat tieolosuhteet!" "Kylläpä pyrytti, en meinannut saada ovea auki!"

Nämä kaikki siis seuraavana päivänä kun koko myrsky on jo ohi. PLÄÄÄÄH! Ei minua ainakaan jaksa kiinnostaa mitä mieltä puoli kaupunkia on eilisestä säästä. Kiinnostaisiko teitä, arvon lukijat? Todennäköisesti ne joko a) tykkää tai b) ei tykkää säästä. Makuasioita nämä...

Tämä laadukas radio-ohjelma oli siis jo kuukausi-pari sitten, että lumimyrskyt olivat kuitenkin ihan vielä normaali ilmiö Pohjois-Kanadassa. Tuo viime parin viikon takainen lumimyrsky sen sijaan yllätti ja harmituttaa vieläkin!

Hups... taisin eksyä säästä puhumiseen!

Kiitos Suomi!

Suomessa kiittelin seuraavia asioita:

Astiankuivauskaappi

On se vaan niin kätevä juttu tuo astiankuivauskaappi. Kanadassa tiskialtaan kohdalla on yleensä ikkuna, josta voi tiskipuuhien ohessa vakoilla naapureita. Minä olen pitänyt palopuheita astiankuivauskaappien puolesta, mutta eivät kaikki kanadalaiset niistä tunnu innostuvan. Ennemmin minä ainakin korjaan tiskit kuivumaan kaappiin ja säästän pöytätilassa kuin vilkuilen pihalle. Kun tiskataan niin silloin tiskataan eikä katsella haaveillen pihalle!

Stop!
Stopmerkit puuttuu joka kulmasta ja liikenne sujuu ihan eri tavalla. Kanadassa (taas puhun tälleen mututuntumalla, että siis ainakin Ontarion kokemukseni on tämä) kolmion sijaan viljellään joka risteykseen stopmerkkejä. Hermot menee tämän kanssa. Jotenkin ihan ärsyttää, että ei tarvitse ihmisen edes katsoa liikennettä kun pysähtyä pitää kuitenkin. Järjen käyttö ei ole siis suotavaa. Kaiken huippu on se kun risteykseen saatetaan laittaa joka suuntaan stoppi. Siis jokainen vuorollaan pysähtyy ja ensimmäisenä tullut menee ensin. Saattaa joutua myös pysähtymään vaikka vain vasemmalla on tie ja itse menee suoraan. Jes!

Yllättäen refleksini oli pysähtyä joka risteyksessä Suomessa ollessani...

Vesijohtovesi
Kylläpä maistuu vesijohtovesi hyvältä! Kanadassa joutuu juomaan aina kloorivettä. Toisissa paikoissa maistuu onneksi vähemmän, mutta olen myös maistellut sellaista herkullista uimahallin vettä. Yäk! Yllätys oli taas karmea kun palasin Kanadaan ja päätin ottaa janooni vettä hanasta.

Verot on jo hinnassa
Kanadassa hinnat ilmoitetaan aina ilman veroa, eli kassalla vasta saa tietää kuinka paljon ostos oikeasti lompakko verottaa. Eksyin aina miettimään Suomessakin, että "hmm siis tää on 5 €, hetkinen paljonkos se sitten on, ei kun ai niin tässähän on se vero jo!". Rasittava systeemi, eikö kanadalaiset voisi säätää lakia, että kaikkien tulee ilmoittaa hinta veroineen. Yksittäiset yhtiöt eivät varmasti tähän lähde, sillä asiaa tietämätön julistaisi varmasti, että onpa tuo kauppa kallis verrattuna muihin.

Mitä sinä kiittelet ollessasi Suomessa/ulkomailla?

Luota minuun!

Aina joskus mietiskelen ihmisiin luottamista ja miten täällä ei ole samanlaista luottamiskulttuuria kuin Suomessa. Kuuntelin joskus Suomessa jotain radio-ohjelmaa, missä puhuttiin tästä luottamiskulttuurista. Jotenkin sitä Suomessa on tottunut luottamaan ihmisiin, että jos minä tämän lompakon hukkaan niin se voi hyvinkin löytyä löytötavaratoimistosta, taikka jos jätän nyt pyörän lukitsematta niin tuskin sitä kukaan vie. Virastoonkin riittää minun vakuutus, että tämä on tilanne (tietyissä asioissa, esim. ulkomaalainen saa suomalaisen ajokortin vakuuttamalla, että on ajanut Suomessa kuuden kuukauden ajan). Radio-ohjelmassa sanottiin, että tietyllä tapaa tämä luottamisenkulttuuri lähtee liikkeelle siitä, että Suomessa oletetaan, että kyllä ne muut ovat rehellisiä eivätkä valehtele/petä/huijaa. Vastapuolelle/ muille annetaan siis mahdollisuus olla rehellisiä.

Valitettavasti omien kokemuksieni perusteella Kanadassa ollaankin toisin päin: ihmisistä oletetaan ensimmäisenä, että tuo saattaa huijata, en luota niin eipä pääse jekuttamaan. En nyt puhu ystävyyssuhteista ja sellaisista vaan lähinnä justiinsa virastojen ja muiden virallisten tahojen toiminnasta. Pyörätkin on aina lukittava ja jos lompakon hukkaa niin on ihme, jos sen vielä saa takaisin. (Tosin luulisin, että näin pienemmillä paikkakunnilla, missä ihmiset tietävät toisensa niin mahdollisuus lompakon löytymiseen voisi olla suurempi.)

Otetaanpa nyt se minun ajokortin saaminen: siihen tarvitsi virallista paperia ja silläkin sain vain oikeuden mennä ajotestiin ilman aikarajoituksia kun minulla kuitenkin on 10 vuoden ajokokemus toisesta maasta (yleensä harjoitteluajokortilla joutuu ajamaan pidemmän aikaa ennen kuin voi mennä ajotestiin). Ajotestiä varattaessa piti maksaa maksu heti, muuten ei aikaa saanut. Jos ei satu olemaan luottokorttia ja asuu kauempana ajotestin toimistosta voi kätevästi hoitaa tämän lähettämällä shekin lähimpään toimistoon, josta informoidaan sitten ajotestin varaamispalvelua (sama numero koko provinssille), että nyt tämä henkilö voi varata itselleen ajan. Eli siis: tuo ei varmasti maksa, jos sille ajan menee varaamaan ilman rahaa!

Opettajan pätevyyden saa kun lähettää tsiljoona eri lippulappua ja ne pitää olla justiinsa eikä melkein mitä he haluavat ja osan tulla suoraan koululta/ opetushallitukselta, yms. Ja äläpä huoli jos niissä ei olekaan oikeanlaisia leimoja takana, nyt on tapahtunut vilppi! Lähettäkää uudestaan. Ennakko-oletus on siis, että tuo on nämä nyt väärentänyt. (No sinänsä hyvähän se on, että tarkasti tutkivat nämä asiat, mutta jotkut heidän vaatimuksistaan menevät kyllä yli hilseen...)

Allu kun oli Suomessa vaihto-oppilaana sai hän lähtiessä kouraan opintorekisteriotteen, mistä näkyi hänen käymänsä kurssit ja arvosanat. Kotiyliopistoonsa saapuessaan vei ne sitten näytille niin eipä niitä sitten hyväksyttykään, sillä eihän tämä nyt näin käy, että sinä meille tämän paperin antaisit. Huijari! Pyysivät siis yliopistoa lähettämään heille suoraan paperit, jotka siis olivat prikulleen samannäköiset leimoineen ja allekirjoituksineen kuin Allun heille kiikuttamat. (Miten minusta tuntuu, että olen tämän tarinan jo täällä kertonut??)

Kirjastokorttia hakemassa ei uskota, että asut paikkakunnalla ennen kuin ojennat kirjastotädille virallisen kirjeen/henkilökortin, josta ilmenee osoitteesi. (Paikkakuntalaiset saavat kirjastopalvelut ilmaiseksi, mutta muut joutuvat maksamaan.) Ennakko-oletus on taas se, että tuo varmasti huijaa, että saa tämän ilmaiseksi.

Apua, tulipa hieman negatiivinen kirjoitus! Jotenkin on itsellä pistänyt nämä asiat silmään. Allukin on toki huomannut, miten Suomessa monessa asiassa luotetaan ihmisiin enemmän. Osaksi tämä on myös se syy, miksi haluamme muuttaa vielä takaisin Suomeen. Joskus on vaan mukavaa kun saa osakseen luottamusta!

(Ja ymmärrän tietysti sen, että ei näillä suoraan minuun kohdisteta epäilyksiä, vaan kaikki saavat saman kohtelun. Halusin vain kiinnittää huomionne tähän kulttuurieroon, mikä on itseä mietityttänyt.)

Onkos kellään muulla tullut tehtyä samankaltaisia huomioita? Luottaako kanadalainen vähemmän?

P.S. Finland on kylä Pohjois-Ontariossa!

Aamupala

Minä en ymmärrä kanadalaista aamupalaa!

Moni ruoka, mikä suomalaiselle on jälkiruoka tai ehkä iltäpäiväteen ohessa tarjottava vierasherkku, katsotaan täällä aamupalaruoaksi.

Kuinka moni suomalainen äiti hyväksyisi lapsellensa seuraavat herkut aamua aloittamaan:

Amerikkalaiset pannukakut. Minulle tulee oikeasti mausta ja koostumuksesta mieleen kakku, ei maistu aamulla tälle tytölle! Kanadalaiset kruunaavat pannukakkunsa tietysti voilla ja siirapilla.

Rusina-kanelileipä. Maistuu minun suuhun pullalta. Viipale paahdetaan ja päälle sipaistaan voita.

French toast.  Ovat kuin köyhät ritarit, mutta reseptiin tulee enemmän kananmunaa sekä kanelia, äläkä laita sitä siirappipulloa vielä pois, tämänkin kanssa tarvitsee (kuin myös voita).

Muffinssit.

Lätyt. Täällä suomalaisvaikutteisessa Pohjois-Ontariossa erikoisherkkua ovat tietysti suomalaiset lätyt. Tässä kuva Thunder Bayn Hoito-ravintolasta, jossa lättynsä saa kananmunilla ja pekonilla. Tämän kaiken päälle voi lorauttaa reilusti siirappia.

Aikamoisia sokeripaukkuja! Mä ainakin olisin ihan sokerihumalassa, jos heti aamutuimaan tällaisia aamupaloja nauttisin. Kerran yökylässä meille tarjoiltiin lättyjä eli Finn pancakes aamupalaksi kun kerta oli ihan suomalainen tullut kylään. Pakko tunnustaa, että ei minun aamunälkäni kadonnut kahdella lätyllä...

Monelle onkin yllätys, kun kerron, että ei meillä lättyjä aamupalaksi popsita.

Saimme ison pullapitkon eräältä suomalaissukuiselta naiselta ja veimme sen mukanamme Ottawaan jouluna. Allun äiti kysyi ensimmäisenä: "ai aamupalapöytään?". Senkin päälle sipasivat voita. Mutta eipä tässä vielä kaikki: näin telkkarissa, kun perheen äiti tarjosi lapsikatraalleen aamupalaksi donitseja. Olen järkyttynyt.

Kuvat ja reseptejä: pannukakut, rusina-kanelileipä, french toast, muffinssi, lätyt.

Jätä viesti vastaajaan...

Tässäpä vaikean takana ollut kännykkäni!

Jos minun kohdalle osuu puhelinvastaaja, ensimmäinen reaktioni on panikoida ja lopettaa puhelu. Normikanadalainen kuitenkin läpättää luuriinsa sujuvasti terveiset ja muistaa sanoa nimensä, puhelinnumeronsa ja kaikki muut tärkeät ja olennaiset asiat. Minä kirjoitan paperille ja soitan uudestaan, jos on pakko jättää viesti. Jos kyseessä on kännykkä, lähetän ennemmin viestin. Tämä on mielestäni ihan normaali tapa toimia pelottavien puhelinvastaajien kohdalla. Jos joudun joskus ex tempore jättämään viestin jollekulle niin siitä tulee yleensä aika kamala. Minun silmääni kanadalaiset ovat siis sujuvia puhelinvastaajien käyttäjiä!

Monella työpaikalla (esim. Allun töissä) täytyy vastaajaviesti nauhoittaa joka päivä. Eli siis näin: "You have reached Allu XX, (tähän ammattinimike). Tänään on perjantai 25. marraskuuta. Olen toimistolla koko päivän, mutta en ole juuri nyt pöytäni ääressä. Ole hyvä ja jätä nimesi ja numerosi niin otan sinuun yhteyttä mahdollisimman pian". Työpaikalla saattaa olla myös puhelinvastaajapoliisi, joka soittaa ihmisten puhelimiin ja testaa onko viesti varmasti vaihdettu oikeaksi. Onko Suomessa tällaisesta kuultukaan?

Kouluruokailu on no no!

Jännä juttu tullut esille tästä breakfast programmista, missä olen ollut joskus apuna. Itse pidin ohjelmaa ihan hyvänä juttuja, mutta monien paikallisten mielestä se ei olekaan. Olen kuullut, kuinka aamupalan tarjoilu ilmaiseksi koulussa on aivan järkyttävää ja kamalaa, kyllä pistää vihaksi, SINUN verorahoilla ne siellä syö. Siinähän vanhemmat oppivat, ettei lapsia tarvitse enää ruokkia vaan koulu hoitaa sen. Onko tämä sitten niin kauhea asia? Eikö tärkeintä olisi kuitenkin se, että kaikki lapset saisivat ruokaa? Täällähän lapset eivät saa lounasta koulussa niin kuin Suomessa.  Onko näiden samojen ihmisten mielestä sitten ihan hirveää, että vanhemmat ovat tottuneet siihen, ettei lapsille tarvitse pakata eväitä mukaan?

Tässä näkyy Suomen ja Kanadan hyvinvointimallien erilaisuus. Kun Suomessa on normaalia, että lapset ruokitaan koulussa niin täällä voi ihan hyvin ajatella, että mitä se koulu tukkeutuu minun alueelleni, kyllä MINÄ ruokin lapseni. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa oletetaan, että yhteiskunta pitää huolta (esimerkiksi siis ruokkii lapset koulussa). Täällä vaikka perusterveydenhuolto onkin maksutonta niin silti täytyy ihmisellä olla vakuutus. Huolenpito kuuluu siis yksilön vastuulle. Tässäpä tuli konkreettisesti huomattua, että joskus teoriat ovat ihan paikkansapitäviä!

Esittelyssä Chilli ja Pippa

Äiti ja tytär ovat vähän erinäköisiä, mutta niillä on samanlaiset silmät!

Chilli ja Pippa (ent. Chillin ja Princess) ovat oikein mukava parivaljakko. Chillissä on whippettiä sekä basset houndia - aika erikoinen yhdistelmä! Pippasta löytyy näiden lisäksi jonkinlaista terrieriä sekä mäyräkoiraa. Voin kertoa, että ainakin mäyräkoiran itsepäisyyttä löytyy!

Koirat ovat näin kolmen päivän perusteella sopeutuneet melko hyvin. Yöpaikka on tiedossa ja sinne marssitaan heti kun jompi kumpi meistä sitä osoittaa. Koirat osaavat istua ja isompi haluaisi tarjota tassua myös, mutta esim. kävelykäyttäytymistä pitäisi kyllä harjoitella. Koirat vetävät tosi paljon ja vastaantulevat koirat ja ihmiset saavat osakseen haukut. Varsinkin pienempi uhittelee isoillekin koirille kuin jokin pelottavakin monsteri. Muuten ovat kyllä ystävällisiä ja hännät heiluvat.

Minusta saa kuvan vain jos minua rapsuttaa.  

Olen ollut eilisen ja tämän päivän vapaalla, joten koirien ei ole tosin tarvinnut olla yksin. Keskiviikon kokeilu mitä jos jättäisimme ne vapaaksi asuntoon neljän tunnin ajaksi kun olemme töissä ei ollut varsinaisesti menestys. Mitään ei ollut järsitty, mutta isompi oli ilmeisesti loikannut kirjoituspöydän päälle ja tutkinut kasveja ja tiputellut ja kaadellut muita juttuja. Koiranruoan sijasta äiti oli pelastanut eväiksi paahtoleipää keittiön tasolta  sekä pakasterasian nuoltavaksi. Pari "mukavaa" ylläriäkin oli jätetty eri puolille asuntoa...

Chilli muistuttaa itseasiassa Allun perheen koiraa, nyt jo edesmennyttä, Sandya. 

Heidän yöpaikkansa sijaitsee vierashuoneessamme, joten ehkäpä lukitsemme ne sinne seuraavan kerran kun lähdemme molemmat. Siellä ei ole kokolattiamattoakaan niin jos hätä tulee niin minulla on helpompi se siivota!

Molemmat haluaisivat olla sylikoiria. 

Allu laittoi pihalle sellaisen juoksunarun, että voimme päästää ne sinne vähän vapaammin. Pitää varmaan rakentaa niitä kaksi, jotta molemmilla on oma. Allu on ihan että "isin tytöt". Heh! Huomenna Allun pitää mennä käymään Thunder Bayssa ja ostamme samalla lisää koiratarvikkeita, esim. valjaat, koiranhäkki autoon. Chillillä on myös tosi kulunut kaulapanta, joten myös uusi kaulapanta on ostoslistalla. Tyyli ennen kaikkea! 

Lepuuttelemassa eläintensuojeluyhdistyksestä mukaan saadulla viltillä. 

En mä oikein tiedä onko koiran omistaminen täällä erilaista kuin Suomessa... No, ainakin koirien asuja löytyy pilvin pimein, tavallisia ja sitten tietysti myös Halloweeniksi ja jouluksi. Täällä Pohjois-Ontariossa koirat näyttävät matkustavan usein myös ihan rennosti lava-auton lavalla... Sieltä ne sitten kuikuilevat kun omistaja on syömässä/kaupassa/pankissa/ym. Useimmat koirat, mitä löytyy huostaanotettuina tai luovutettuina, ovat saksanpaimenkoiria/ huskyja/rottweilereja/yms, vähän isompia ja "koviksempia" koiria. 

Me olemme oikein tyytyväisiä keskikokoiseen ja pieneen hauvaamme!

P.S. Jos ihmetyttää, niin Pippan nimeksi kaavailimme ensin Katea, mutta päätimme sitten vaihtaa vielä nimi hänen siskoonsa. ;)

Ruokaostoksilla Pohjois-Ontariossa

Olen aikaisemmin jo purnannut Kanadan karkkivalikoimasta, joten tässä esimerkkinä meidän kaupan karkkihylly. Kuvassa siis aikalailla kokonaisuudessaan. Karkkia löytyy kyllä (lähinnä suklaapatukoita) kassalta.

Taisin mainita myös aikaisemmin, että näillä main Kanadaa ei kaupasta löydy välttämättä tuoretta kalaa. Drydenissa kalatiskissä oli vain pakastettua kalaa, joka oli sitten sulatettu myyntiin. Täällä meidän lähikaupassa on joitain savustettuja kaloja, mitä nyt sattuu olemaan tarjolla ilmeisesti (tänään ei ollut kyllä mitään). Käyvätkö ihmiset sitten itse kalassa niin paljon, ettei kalaa tarvitse kaupasta ostaa? Kanadan pitkät välimatkatkin varmasti vaikuttavat: mitä kauempaa kalan tuo, sitä tarpeellisempaa on pakastaa kala säilyvyyden vuoksi.

Sitten lihatiskille! Täältä saa tuoreita, raakoja makkaroita ja näitä nimenomaan grillaillaan useimmiten. On toki olemassa myös kypsiä makkaroita, niitä kutsutaan yleensä nimellä bavarians. Harmittavaa, että Suomesta ei löydy samanlaista valikoimaa! Monissa paikoissa lihamestari tekee makkarat vielä itse, esimerkiksi Thunder Bayn Maltese -kaupasta löytyy herkullisia makkaroita.

Valmiiksi marinoituja lihoja ei juurikaan ole. Joissakin paikoissa saattaa olla jotain erikseen lihatiskissä, mutta valmiita pakkauksia ei ole. Muutenkin lihat saatetaan pakata vasta kaupassa paketteihin kuluttajille, näin ainakin meidän lähikaupassa.

Kanadan leivontahylly koostuu hyvin pitkälti "lisää vain neste" -tyyppisistä valmispakkauksista. Allun äitikin kun leipoi kirkon myyjäisiin joitain kakkuja niin käytti valmiita kakkusekoituksia. Minä tykkään itse tehdä alusta alkaen, tulee varmasti paljon terveellisempää!

Vihanneksia saa melko laidasta laitaan, myös joitakin mistä minulla ei ole kuin arvaus mitä ne ovat. Vihannekset ja hedelmät voivat olla kanadalaisia, mutta usein ovat myös amerikkalaisia. Jostain syystä paprikoista halvin on aina vihreä paprika (siksipä myös pizzoissa on aina juuri vihreää paprikaa eikä muun väristä) kun Suomessa se on punainen paprika. Joitakin vihanneksia löytyy ympäri vuoden. Siinä missä Suomessa kevätsipulia saa oikeastaan vain kesällä, täällä kevätsipulia saa kaupasta talvellakin.

Laktoosittomia tuotteita löytyy melko vähän, ehkä paria juustoa, maitoa ja muutamaa jugurttia. Allu oli sitä mieltä, että edes kermaa ei löydy laktoosittomana. Olen huomannut joissakin lihapakkauksissa laktoositon-merkinnän, eli niitä löytyy jonkun verran. Saattavat olla kyllä enimmäkseen muualta tuotuja. Gluteenittomia tuotteita löytyy yleensä jokaisesta vähänkin paremmin varustellusta kaupasta. Keliakiasta ei tunnu kuitenkaan olevan samalla tavalla tietoa jokamiehellä ja -naisella. Esimerkiksi ravintolan kokki ei saata olla koskaan kuullutkaan koko asiasta. Näitä merkintöjä ei siis ole myöskään ravintoloiden menuissa samalla tavalla kuin Suomessa.

Loppuun vielä nippelitieto: kanadalaiset säilyttävät perunoita useimmiten huoneenlämmössä. Minusta niistä tulee ällöttäviä pehmeitä perunoita! Minä olen siis kummallinen kun laitan perunat jääkaappiin. Meillä on itseasiassa nyt tässä keittiössä vanhat keittiönkaapit, joista löytyy myös erityisesti perunoiden ja sipulien säilytykseen sopivat lokerot.

P.S. Haaveilen joulutorttujen tekemisestä. Luumuhilloa en ole löytänyt, joten mietiskelen nyt sen tekemistä sekä muita hillovaihtoehtoja. Eikös Suomessa ole erikseen paistonkestävät marmeladit? Täällä ei ainakaan lähikaupan valikoimissa ollut hilloa/marmeladia, joka mainitsisi paistonkestävyyden. Nyt on päästävä Thunder Bayhin!

Vielä jaksaa...

Meillä  satoi lunta keskiviikkoiltana ja torstaina. Vähän on vielä jäljellä!

Nyt olen ollut putkeen töissä 11 päivää (ravintolassa ja kasvihuoneilla). Ajattelin kyllä jättää kasvihuoneen työpaikan pois nyt kun saan vuoroja vissiin ravintolassa viisi per viikko. Ihan riittävästi töiden paiskimista siinäkin, toivon mukaan! Lisäksi huomasin, että jaksan mekaanista hommaa kasvihuoneilla ihan hyvin sellaiset 1,5 päivää peräkkäin, mutta sen jälkeen alkaa selkään sattua ihan liikaa (vaikka tekisi mitä jumppaliikkeitä koko aamupäivän).

Muutamia huomioita, mitä olen tehnyt tässä töiden ohessa:

- Kahvi/tee on ihan normaali ruokailujuoma. Siis porukka tulee päivälliselle ja yksi tilaa limpparin, kaksi tilaa kahvin ja yksi tilaa teen. Muistan kun joskus alkuaikoina Suomessa meille tuli amerikkalainen päivällisvieras ja Allu sitten tarjosi hänelle kahvia ruokajuomaksi. Minä olin ihan pöyristynyt, että ei kai sitä nyt kahvia tarjota ruoan kanssa kuin vasta jälkeen päin! Olin väärässä...

- Myös (useimmiten kylmä) kaakao tai pirtelö ovat normaaleja ruokailujuomia ja ihan aikuisillakin! Siis pirtelö! Pirtelö on minusta jälkiruoka. Miettikää nyt, pizza ja pirtelö. Nam nam. Olen jopa tehnyt itse yhden pirtelön. Kääk! Ei siitä ainakaan tullut valitusta, että kai se oli ihan ok!

- Ravintolasta tilataan aika paljon noutoruokaa iltaisin. Me kysytään aina tilaajan nimi, etteivät tilaukset menisi sekaisin. Nyt pyyntö kaikille kanadalaisille (ja miksei suomalaisillekin). Antakaa lapsillenne normaalit nimet, esim. David, Mary, jne... Minulla on aina kauhea tavaaminen ja tiedusteleminen, että jaa mitenkäs se nyt sitten kirjoitetaan! Vaikeaa ja kiireessä hankalaa ja noloa kysyä aina uudestaan!

Ja huomio itsestäni:
- Tykkään ma-pe 8-16 -tyyppisistä töistä. Nyt kun olen vuorotyössä niin jos on iltavuoro niin masistelen sitä koko päivän... Plääh pitää mennä vielä töihin (niin kuin tänäänkin!). Lisäksi musta on kivaa kun saa viikonloput vapaaksi, koska sillonhan Allullakin on vapaata. Olin töissä viime viikonloppuna, myös tänä viikonloppuna ja veikkaisin myös, että ensi viikonloppuna... Reissut Thunder Bayhin ovat siis vähissä!

Naimisiin

Tässäpä vähän osviittaa kanadalaisten hääperinteistä!

Morsiamelle järjestetään bridal shower -juhlat (morsiuskutsut??) yleensä kaason toimesta. Juhlissa morsiamelle annetaan lahjoja ja siellä tarjoillaan kaikenlaisia herkkuja. Lahjat voivat olla pilailulahjoja, mutta mukana on varmaan aina jotain vakavampaakin. Juhliin osallistuu morsiamen ystäviä ja naispuolisia sukulaisia. Samantapaiset juhlat järjestetään myös lapsen syntyessä eli baby shower.

Sekä morsiamelle että sulhaselle järjestetään polttarit eli bachelor/bachelorette party. Kaavana on varmaankin aikalailla sama kuin Suomessa, morsian/sulhanen laitetaan tekemään hassuja juttuja ja illan kulkuun kuuluu myös alkoholi. Allun kaverit järjestivät naimisiinmenevällä ystävälleen merirosvopolttarit: kaikki pukeutuivat teeman mukaisesti ja sulhanen laitettiin aarrekartan avulla etsimään aarretta. Kuulostaa hauskalta!

Joissain paikoissa on myös Stag&Doe -juhlat (Manitobassa ja Luoteis-Ontariossa Wedding Social), joiden tarkoituksena on kerätä rahaa hääparille häitä varten. Stag&Doe -juhliin ostetaan lippu ja tuotto drinkeistä yms menee hääparille. Monesti juhlissa arvotaan kaikenlaisia palkintoja tai myydään 50/50 -lippuja. 50/50 -arvonnassa ideana on arpoa puolet tuotoista lippujen ostajien kesken. (Tällaisia arvontoja on myös monessa muussa paikassa, esim. jääkiekkopeleissä.) Ottawassa ei Allun mukaan ole tapana järjestää Stag&Doe -juhlia.

Itse vihkimisessä taitaa olla aika yleistä, että morsiuspari amerikkalaisten tapaan kirjoittaa omat valansa. Kanadalaisiin häihiin kuuluu myös morsiamen luovuttaminen (yleensä isä, eli siis morsian kävelee isänsä kanssa alttarille). Itse juhlissa taitaa olla melko sama kaava kuin Suomessa: puheita, ruokaa, juomaa. Morsian heittää naimattomille naisille kukkakimppunsa ja sulhanen heittää puolestaan morsiamen sukkanauhan.

Telkkarissa olen monesti nähnyt coctail hour -nimellä kulkevan drinkkihetken, joka on ennen varsinaista päivällistä ja ohjelman alkua seremonian jälkeen. Tänä aikana morsiuspari voi olla vaikkapa ottamassa kuvia valokuvaajan kanssa. Kyselin Allulta, niin kyllä näitä ilmeisesti on "normaalien" ihmistenkin häissä. Coctail hour pitää sisällään siis drinkkejä ja alkupaloja. Telkkarin hääohjelmissa coctailtunnit ovat melko ylenpalttisia hienoine drinkkeineen ja järkyttävän isoine buffetaterioineen. Ruokailu on Kanadassa yleensä vähän myöhemmin kuin Suomessa eli vasta illalla.

Kaiken kaikkiaan kaverin tai sukulaisen häihin saa siis rahaa tuhlattua aika paljon kun on rahankeruujuhlat, polttarit, morsiuskutsut ja itse häät!

Nämä häät missä kävimme tämän kuun alkupuolella olivat siinä mielessä erilaiset, että pariskunta oli mennyt naimisiin jo aikaisemmin pienemmillä menoilla. Morsiamen vanhemmat halusivat kuitenkin järjestää erikseen juhlat, jonne voisi tulla sitten enemmän kavereita ja sukulaisia, joten kolme viikkoa häiden jälkeen oli siis häiden vastaanotto. Paikkana oli hotellin juhlatila ja tarjolla oli pientä purtavaa ja alkupaloja. Baarista sai ostettua drinkkejä ja morsiuspari myös tarjosi jokaiselle kaksi drinkkilippua. Varsinaista ohjelmaa ei oikein ollut, morsiamen isä sekä äiti pitivät molemmat puheen ja DJ soitti musiikkia. Oli kyllä aika jännä tilaisuus ja jollain tapaa paistoi kyllä läpi se, ettei morsiuspari ollut itse oma-aloitteisesti järjestänyt juhlia... No saipahan morsian ainakin pitää mekkoaan kaksi kertaa!

Meillä olisi seuraavat häät maaliskuussa edessä kun Allun pitkäaikainen ystävä menee naimisiin. Polttarit oli suunniteltu järjestettävän helmikuussa ystävänpäivän aikoihin, mutta kavereiden vaimot/tyttöystävät eivät tätä hyväksyneet... Valentine's Day on täällä kuitenkin ennemmin rakastavaisten hempeilyjuhla. Innolla odotamme, millaiset häät pariskunnalle tulee!

Saunan kaipuu

Minun suomalainen maisemani

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu niin selvästi sauna. Sitten kun muuttaa ulkomaille, huomaa, että muilla mailla sitä vaan elellään ihan näennäisen normaalia elämää, mutta ei istuta lauteilla ollenkaan! Minä en ole koskaan ollut mikään kova saunoja, kävin Joensuussa asuessani ehkä kerran-pari kertaa kuukaudessa eikä meillä kotonakaan saunottu joka päivä. Viihdyn parhaiten alimmalla lauteella, jossa saan osakseni pientä viimaa suihkutiloista. Nyt alkaa tuntua siltä, että istuskelu lauteilla voisi olla aika nappiin!

Vaikka asunkin melko saunapainoitteisella Kanadan alueella en ole toistaiseksi saanut kutsua saunaan. Mm. vuokranantajallamme sekä Allun työkaverilla on kotonaan sauna. Johtuneekohan tämä erehdys minun ja Allun alastihan sinne saunaan mennään tietenkin -kampanjasta... Kanadalaiset nimittäin menevät aina saunaan vaatteet päällä.

Tapahtuipa kerran Ruotsissa: suomalainen, kanadalainen, amerikkalainen ja italialainen olivat opiskelija-asuntolan saunassa. Suomalainen ja kanadalainen olivat kietoutuneena pyyhkeisiin yleisen sovun säilyttämiseksi ja amerikkalainen ja italialainen pukeutuneet t-paitoihin ja shortseihin, ihan kuin esim. juoksulenkille. Hiki lensi kuitenkin enemmän kuin juoksulenkillä, koska saunassahan on melko kuuma! Suomalainen ja kanadalainen nautiskelivat saunasiideristä sekä saunakaljasta. Italialaisen ja amerikkalaisen saunajuomaksi oli valikoitunut mikä muukaan perinteinen saunajuoma kuin punaviini! Suomalaisen ja kanadalaisen saunarituaaleihin kuului suihkuttelu suihkutiloissa; italialainen ja amerikkalainen nautiskelivat punaviinistä hikisenä sekä luottivat peseytymisessä oman asunnon suihkuun.

Saunomista on siis erinlaista! Tietysti näin suomalaisena minun mielestä saunomiseen kuuluu a) peseytyminen, b) alastomuus, c) ei ainakaan punaviini. Siksipä ihan mielenkiinnolla odotan ensimmäistä kanadalaista saunakokemusta yksityiskodissa. (Olen ollut parissa saunassa, jotka ovat olleet leirikeskusten saunoja. Saunominen tapahtui bikineissä ja peseytymisen sijaan pulahdimme järveen.)

Kutsuja odotellessa... onhan meillä tuo kylpyamme, että jos sinne pulahtaminen auttaisi pahimpaan saunan kaipuuseen.

(Ei auta.)

Muista se nimi!

Täällä (ja ilmeisesti myös muissakin englannin kielisissä maissa?) on tosi tärkeää tietää toisen nimi ja sitten toistella sitä useaan kertaan keskustelun aikana. Eli näin:

- Hei Maria! Mitä sinulle kuuluu, Maria? Ai, sepä mielenkiintoista, Maria. Oli tosi kiva nähdä, Maria!

No minähän tätä vasta opettelen:

- Ai terve! Ihan hyvää kuuluu. Entäs itelles? Juu kiva nähdä... Heippa! (Ai hitsit unohdin sanoa sen nimen!?! Ja tuolla se nyt jo menee! Olinpa epäkohtelias...).

Toisen nimeä pitää siis ilmeisesti käyttää sen vuoksi, että tulee varmasti selväksi että se nimi on muistissa (ja että kaveri/tuttu on siis hyvin tärkeä ihminen ja nimi on muistamisen arvoinen?). Ai kamala miten hirveetä jos unohtaa jonkun nimen! Harmi juttu, että Joensuussa kun olin niin paljon tekemisissä vaihto-opiskelijoiden kanssa jossain vaiheessa omaksuin kätevän "kun kättelet, älä turhaan edes kuuntele toisen nimeä - se on todennäköisesti hyvin vaikea etkä muista sitä kuitenkaan" -taktiikan. Joudun siis aina pari minuuttia esittäytymisestä kuumeisesti miettimään, ei perhana mikä tuon nimi nyt olikaan??

Olen siis kovasti yrittänyt harjoitella tätä nimien käyttämistä ja muutenkin kohteliaisuutta. Pahoin pelkään, että paikalliset pitävät minua kuitenkin vähän epäkohteliaana tyyppinä... Toivotaan, että he laittavat sen kielimuurin syyksi!

Tämä nimien toistelu ei rajoitu pelkästään tuttuihin ja kavereihin vaan myös asiakaspalvelijat kutsuvat usein asiakkaita nimeltä. Esim. kaupan kassa lukee nimen pankkikortista ja toivottaa hyvää päivänjatkoa, Mr Brown. Minun kohdallani ne tosin sanoo "hyvää päivänjatkoa, neiti ... ööööh.... Maria". Saatan olla myös Mrs (laita tähän Allun sukunimi) jos käytän Allun kanta-asiakaskortteja. Ai kun kiva!

Muutenkin täällä ollaan paljon kohteliaampia. Aina kun tapaa jonkun uuden ihmisen niin ollaan aina oikein  kohteliaita ja veri nais tu miit juu Maria, have a nice day Maria, hope to see you soon again Maria, jne. Sama myös jos esim. avaa pankkitilin niin kuin minä tänään. Veri nais tu miit juu, Maria, jne se koko rimpsu. Ja mä oon vaan silleen että moikka! Tämä toimii myös toisinpäin, eli kun olin tarjoilijana ja minulla oli nimilappu niin osa asiakkaista käytti ihan nimeäni.

Jotenkin tuntuu, että Suomessa tällainen nimien käyttäminen voisi helposti olla jopa epäkohteliasta. Siis mitä kauppatäti luki kortista nimeni ja nyt kutsuu minua sillä! On sillä ottaa! "Mahtaako teillä olla plussakorttia, Rouva Virtanen?" Miltäs teistä tuntuu, olisko kivaa olla Neiti/Rouva/Herra se-ja-se asiakkaana ollessa?

Johdatus leipomiseen Kanadassa

Ostin aika satsin mustikoita kaupasta jälkiruokaa varten ja niitä jäi roimasti jäljelle joten halusin tehdä oikein kunnon perinteisen mustikkapiirakan. Edellisellä kerralla kermaviilitäyte ei millään meinannut hyytyä, joten tarjoilin piirakan Allun työkavereille melko juoksevana. Menoa ei haitannut - eihän ne tienneet millaista sen piti oikeasti olla... Kehut tuli ja Allun pomo kävi oikein kyselemässä reseptiä!

Nyt siis uusi yritys ja tavoitteena kunnon mustikkapiirakka! No niin, onko kaikilla essut päällä ja mustikkapiirakan ainekset esillä? Aloitetaan!

Ensimmäisenä voita. Voipaketin kyljestä - cup tai millilitra. Jaahas mun reseptissä on grammat... No onneksi paketin grammamääränä ilmoitetaan 464 g (sopiva tasaluku!), joten lohkaisin siis sen perusteella arvioidusti tarvitsemani grammamäärän.

Sokeria! Onneksi meillä on yksi mitta, jossa on cuppien lisäksi myös desilitrat. Hyvältä näyttää! Vaikeaa on silloin kun suomalaisessa  reseptissäni ilmoitetaan grammat, minulla ei nimittäin ole (vielä) ruokapuntaria täällä. Netin muuntotaulukot ovatkin tulleet melko tutuiksi!

Laitoin yllärinä vähän ruisjauhoja kans! Hui oonpa kapinallinen!

Täällä on vain tämänmallisia vispilöitä. Leivontakulhot ovat myös useimmiten metallisia.

Kermaviiliä! Täällä ei laiteta piirakkaan koskaan kermaviiliä, joten piirakkani on siis erikoisuus. V. 2007 tein työkavereille mustikkapiirakkaa ja vastaanotto oli pääosin positiivinen, ainoa poikkeus oli eräs työkaverini, joka ei uskaltanut kyseistä erikoisuutta maistaa. Selitteli jotain vatsastaan ja pysytteli piirakasta kaukana, heh! No muille maistui senkin edestä, että jos ei maista niin ei voi siis voittaakaan! 

Tämänkin pikkupullon millilitramäärä on järkeenkäypä 46 millilitraa... Täällä ei tunneta vanilliini- tai vaniljasokeria, vaan vanilja tulee nestemäisessä muodossa. En ole ihan varma kuinka paljon tätä olisi tarkoitus laittaa, joten olen tunkenut sitä ihan näin kuten suomessa vaniljasokeria eli ihan pikkulusikoittain. Hyvää on ollut!

Iskin piirakan tällaiseen uunivuokaan, sillä paikalliset piirakkavuoat ovat melko pieniä ja hassun syviä. Nyt siirrymme leipomisprosessin vaativimpaan osuuteen - paistamiseen. Täällä uunien lämpö tulee alhaalta, joten vaarana on aina pohjan polttaminen kun taas päällinen ei ole vielä tarpeeksi ruskettunut. Oli muuten rumimmat pullat mitä olen koskaan leiponut kun täällä leivoin kerran! Pohjasta kärtsähtäneitä mutta pinnalla ei väriä ollenkaan.

Vaikka Kanada käyttää muuten celsiusasteita niin uuneissa on edelleet fahrenheitit käytössä (joissain on tosin molemmat - ei kuitenkaan koskaan pelkät celsiukset). Celsiukset saa muutettua fahrenheiteiksi kutakuinkin tuplaamalla astemäärän. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että uunin lämpötila kannattaa laittaa vähän pienemmälle kuin ohjeissa sanotaan. 

Meidän uuni toimii muuten kaasulla, samoin kuin myös tietysti liesi. Aluksi oli vähän opetteleminen, mutta nyt olen kyllä tosi tyytyväinen kaasuhellaan. Pannun saa kuumaksi tosi nopeasti ja uunikin lämpeää niin että vips vaan!

No on täällä Pohjois-Amerikassa jotkin asiat kuitenkin joskus isompia.... Ostamassani pensasmustikkapaketissa oli myös jättiläismäisiä mustikoita. Huom. pikkulusikat ovat myös täällä isompia mielestäni!

Ja tältä se sitten näyttää! Maku on myös erinomainen!

Pikaisesti ruokaa

Pikaruokakulttuuri on paljon vahvemmin täällä esillä kuin Euroopassa. Jos Suomessa Heseen tai Mäkkäriin menevät teini-ikäiset ja nuoret aikuiset niin täällä Mäkissä istuu myös mummo ja pappa, ja ihan kahdestaan! Erehdyimme kerran sunnuntaiaamuna käymään McDonaldsissa ja koko tupa oli täynnä eläkeikäisiä. Ensin kirkkoon, sitten pikaruokapaikan aamiaiselle!

Tässä Wendy's -ketjun pieni ja keskikokoinen juoma. Pieni menisi Suomessa jo lähes isosta juomasta ja noita keskikokoisia jättiläisiä puolestaan ei meilläpäin tunneta ollenkaan. Otin keskikokoisen kun en muistanut, että täällä on pienikin ihan riittävän kokoinen. Isointa törppöä voisi sitten varmaan käyttää vaikka sadevesisaavina!

Hampurilaispaikkojen suosiota läpi ikäkausien voisi selittää ihan sillä, että kun Suomessa avattiin ensimmäinen McDonalds vuonna 1984 niin Kanadassa ensimmäistä Bic Mäkkiä nautiskeltiin jo vuonna 1967. Pikaruoan himoissa on myös aika paljon valinnan varaa: Kanadassa on ainakin Wendy's, A&W, Dairy Queen, KFC, Harvey's, Taco Time, Pizza Pizza, Domino's, Subway, Taco Bell sekä Burger King. Täällä 8000 asukkaan Drydenissa on McDonalds, A&W, Tim Hortons, Dairy Queen, KFC ja Subway eli ei täälläkään ilman hampurilaista tarvitse olla.

Tässä A&W:n seinämaalauksessa esitellään alkuperäisiä Drive-in -ravintoloita. Autolla päräytettiin ravintolan pihaan ja hehkeät tarjoilijat kipsuttelivat hakemaan tilauksesi ja toivat ruoan. Kätevää! Joissain paikoissa tarjoilijoilla oli rullaluistimet, joilla he pääsivät liikkumaan nopsaan autojen ja sisätilojen välillä. Erotuksena siis näihin Drive-Inneihin kaikki nykyiset autokaistat ovat nimeltään Drive Thru/Through.

Ylivoimasesti suosituin pikaruokapaikka on Tim Hortons, joka on kahvilatyyppinen. Aamuisin jono Drive Thru -kaistalla on pitkä, kaikkien on pakko saada Timpan kahvia ja sassiin!