maanantai 22. elokuuta 2011

Kanadan pimeät yöt


Eikös se Kanada ole aika pohjoisessa? Niinhän sitä luulisi. Totuus voi olla kuitenkin toinen... Esimerkiksi nyt me asutaan n. Pohjois-Ranskan korkeudella eli aika etelässä. Kuulumme silti Pohjois-Ontarioon. Ottawa puolestaan edustaisi Etelä-Ranskaa. Suomi on aikalailla Alaskan korkeudella. Ontariossa niillä korkeuksilla ei enää juurikaan asu ketään. Menepä vaikka googlen karttoihin ja tutki Pohjois-Kanadaa - eihän siellä ole edes teitä... siis vain yhteisöjä, joihin pääsee vain lentokoneella (ja mahdollisesti talvisaikaan jääteitä pitkin).


Täällä tuli kesällä (siis täh, puhun tässä ihan kuin kesä olisi jo loppu) pimeä aikalailla klo 22. Nyt pimeää tulee  aikaisemmin, joskus puoli yhdeksän maissa. Minulta kyseltiin koko kesä, joo eiks oo kivaa kun on pitkät päivät! No joo, onhan tämä ihan jees, mutta meeppäs mun kotiin niin saat nauttia auringonpaisteesta koko yön... Maalasin kysyjille kuvan keskiyön auringosta ja kesällä riehakkaista suomalaisista. Maasta, joka on kesällä valoisa, mutta talvella pimeä.


Amerikkalaisia kalastajia houkutellaan kalastusresortteihin muistuttamalla, että täällähän tulee pimeä vasta kymmeneltä kesäaikaan, voit siis kalastaa myöhään! Luulenpa, että monen suomalaisen kalareissu jäisi vielä puolitiehen pimeän koittaessa.

Se mitä tänä kesänä ikävöin - valoisat yöt!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Locavore Box #4


Olin kerrankin paikalla kun oli yllärilaatikon aika. Päräytin pyörällä reppu selässä herkkuja hakemaan!

Kotiin sain siis:
Pork Chops - porsaankyljyksiä


Multi-grain bread - moniviljaleipää


Carrots - porkkanoita


Green Tomatoes - vihreitä tomaatteja


Red tomatoes - punaisia tomaatteja


Zucchinis - kaksi kesäkurpitsaa joista toinen JÄTTIsuuri


Cabbage - kaali


Bunching Onions - nippu sipuleita

Seuraavan laatikon aikana olemme todennäköisesti jo muuttaneet. Koordinaattori sanoi kuitenkin, että hän yrittää myydä meidän loput boksit jonotuslistalla oleville! Se olisi kyllä kiva juttu, saisimme osan rahasta siis takaisin ja joku muu pääsisi osaksi paikallisista herkuista. Olen tykännyt tästä ohjelmasta tosi paljon! Olisipa kivaa jos siellä uudessa paikassakin olisi joku samanlainen. Tutkiskellaan!

P.S. Katso myös alhaalta Locavore Box #3:n sisältö!

Locavore Box #3

Pari viikkoa sitten jäimme valitettavasti ilman Locavore Boxia, sillä olin resortissa ja Allu taas metsäpaloilla. Sain koordinaattorilta kuitenkin listan sen sisällöstä.

Yllärilaatikko numero 3 piti siis sisällään:

Beef smokies - grillimakkaroita


Potatoes - perunoita


Cucumber - kurkku


Swiss Chard - lehtimangoldi


Turnips - turnipseja


Beets - punajuuria


Carrots - porkkanoita


Peas - herneitä


Onions - sipuleita


Tomatoes - tomaatteja

Oi mitä herkkuja!

Kuvat: kurkkuherneetlehtimangoldi, turnipsi.

tiistai 16. elokuuta 2011

Terry Fox - eräs kanadalainen sankari


Terry Fox (1958-1981) oli nuori syöpäpotilas, joka päätti juosta Kanadan halki 42 kilometrin päivävauhtia kerätäkseen rahaa syöpätutkimukselle. Terryn toinen jalka oli amputoitu luusyövän vuoksi. Tempaukselle hän antoi nimeksi Marathon of Hope, eli Toivon maratoni.

Terry aloitti matkansa huhtikuun 12. päivä 1980 St. Johnista, Newfoundlandista. Aluksi Terry juoksi melko tuntemattomana, mukanaan ystävänsä, joka seurasi häntä asuntovaunulla. Ilmat olivat huonot, autoilijat kiukkuisia juoksijasta ja Terry ja ystävänsä olivat enää juuri ja juuri puheväleissä saapuessaan Nova Scotiaan. Lopulta Terryn 17-vuotias veli liittyi myös tukijoukkoihin.

Quebec toi porukalle lisää haasteita, kukaan heistä ei nimittäin osannut ranskaa. Montrealissa Terry sai kuitenkin julkisuutta kun eräs hotellipohatta kiinnostui hänen tarinastaan ja näin alkoivat myös lahjoitukset kasvaa. Terryn saavuttua Ontarioon häntä oli vastassa tuhansia asukkaita ja myös Ontarion poliisilta saattue, joka saattoi häntä siitä eteenpäin. Ottawassa Terrya oli vastaanottamassa 16 000 ihmistä mukaan lukien silloiset pääministeri sekä Kanadan kenraalikuvernööri (Englannin kuningattaren edustaja Kanadassa). Torontossa Terryn juoksuun yhtyi muiden ohella eräs NHL-pelaaja 10 000 ihmisen seuratessa hänen matkaansa. Terrysta oli tullut niin kuuluisa, että hän sai enemmän postia kuin koko kotikaupunkinsa. Eräs kirje oli osoitettu pelkästään "Terry Fox, Kanada" ja se löysi perille.


Terryn matka päättyi Thunder Bayhin, 143 päivän ja 5373 kilometrin päähän syyskuun 1. päivänä. 1980. Valitettavasti syöpä oli levinnyt myös keuhkoihin, joten Terryn oli pakko lopettaa Toivon maratoni kerättyään 1,7 miljoonaa Kanadan dollaria (n. 1,2 miljoonaa euroa). Seuraavan vuoden huhtikuuhun mennessä Terryn tempaus oli kerännyt 23 miljoonaa eli n. 16,2 miljoonaa euroa.

Terry kuoli syöpähoitojen jälkeen kesäkuun 28. päivä vuonna 1981, vain kuukausi ennen kun olisi täyttänyt 23 vuotta.

Vuodesta 1981 lähtien Kanadassa ja sittemmin myös ympäri maailman on järjestetty Terry Foxin kunniaksi hyväntekeväisyysjuoksutapahtumia. Nämä ovat keränneet yli 500 miljoonaa Kanadan dollaria syöpätutkimukselle eli n. 350 miljoonaa euroa. 

Terry Foxin muistomerkki Thunder Bayssa.

Terry Foxista on tullut myös minun sankarini. Yksi askel lisää kohti kanadalaisuutta siis.

Lähteenä on käytetty Wikipedian artikkelia Terry Foxista. (Kuvat viimeistä lukuunottamatta myös Wikipediasta.)

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Koululaisten eväät

Kanadassa koulu ei tarjoa lapsille ruokailua. Ilmeisesti kouluissa saattaa olla kyllä jonkunlainen ruokala, mutta se tarjoaa lähinnä ranskalaisia, pitsasiivuja ja hampurilaisia. Kanadan äidit painiskelevat siis arkipäivästä toiseen saman kysymyksen kanssa - mitä pakata lapselle koulueväiksi?

Kyselin Allulta, mitä hänen eväslaatikossaan oli kouluaikoina. Hän tarkensi kysymystaan, eli siis poor bastards like me vaiko the lucky kids... Tässäpä Allun vastaukset.

Poor bastards like Allu nauttivat lounaaksi siis ainakin:

- pillimehu tai muu juoma

- leipä, yleensä maapähkinävoi- ja hilloleipä (huom. laita maapähkinävoita molemmille leiville ja hilloa väliin, muuten leipä kostuu ja muuttuu ällöttäväksi)

Lisäkkeenä saattoi olla:

- juustoa ja suolakekseja - ei voi laittaa samaan astiaan koska keksit muuten pehmenee (kuvassa pikkiriikkinen juustopallura, joita myydaan pusseittain)

- porkkana- tai selleritikkuja

- muropatukka

- hedelmä

Allu oli pakannut itse omat eväänsä jo melko pienestä pojasta alkaen.

Ne onnekkaat lapset puolestaan saivat leipänsä ohella:

- limpparia

- pikkupussin sipsiä

- keksejä
- munkin tai muun herkun

Mitäköhän Suomen äidit pakkaisivat lounasevääksi lapsilleen?

P.S. Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta mainioita kuvia eväistä japanilaisittain - siellä eväslaatikoiden kokoaminen tuntuu olevan ihan taidetta! Katsokaas vaikka:




Kuvat löytyivät täältä, katso myös lisää!

lauantai 13. elokuuta 2011

Lähtö


Lensin eilen pois resort-työpaikastani ja nyt viimeistä kertaa. Ensi viikolla kun nimittäin meillä on vain neljä asiakasta (tilatusta olutmäärästä päätellen tosin tuntuisi, että ainakin kaksinkertainen määrä on tulossa...) ja muutenkin loppukuu on vähän hiljaisempaa peruutusten vuoksi niin minut lähetettiin sitten pois. Ihan mukava kokemus oli tosiaan tuollainen resorttyö ja lompakollekin se teki hyvää, vaikka olikin loppujen lopuksi vain viisi viikkoa. Meillähän on myös nyt muutto edessä eli siis tämän kuun loppupuolella, joten ehdin nyt rauhassa pakkailla ja suunnitella sitä.


Onpas tämä jännää! Ulkomaailmahan on täynnä mahdollisuuksia: on supermarketteja, kauppoja, elokuvateattereita, TV, ihan itse voi päättää mitä tänään syötäisiin ja herranen aika, tapaan myös ihmisiä, jotka eivät ole a) amerikkalaisia, b) työkavereita, c) kalastushulluja (siis ainakaan kaikki).


Tässäpä vielä pieni yhteenveto kokemuksistani:
- Kyllä osaa mies olla sokea. Kaksi vierastamme oli mökissään useamman päivän ja kävivät aina keittiöstä pyytämässä jäätä ja vettä lasiinsa. Me tätä ihmettelimme - jokaisessa mökissä kun on jääkaappi, jossa on kannullinen  vettä ja pakastelokerossa jäitä. Tarkistin vielä, että niitä oli riittävästi ja näin oli. Lopulta kävi ilmi, että herrat eivät siis olleet muutaman päivän aikana huomanneet ollenkaan jääkaapin läsnäoloa mökissään. Ai siellä on jääkaappi! Mökit eivät siis ole mitenkään niin isoja, että se jääkaappi sinne hukkuisi vaan jääkaappi on ihan selkeästi huomattavassa paikassa. Kah! Johan pojat laittoivat juustonsa ja juomansa jääkaappiin kun olimme heille kädestä pitäen opastaneet jääkaapin olemassaolosta.


- Koskaan en ole nähnyt yhtä paljon iPadeja kuin tuolla. Myös lapsilla on omat (tytöillä pinkit).

- Ihan mukava, että olut maistuu lomalla, pyytäisin kuitenkin, että et pissaisi sänkyyn tai ainakaan useampaan kertaan loman aikana. Kiitos.

- Kalastushan on ihan mukavaa, ainakin jos sää suosii ja vaatimuksena ei ole olla ihan hissunkissun veneessä... Tuolla suurin osa kalastuksesta oli siis Catch & Release eli kalat palautettiin takaisin järveen. Asiakkaat saivat tuoda yhden kalan lounasta varten päivittäin ja ottaa mukaansa lähtiessään kaksi kuhaa sekä kaksi haukea (nämä siis yhtä henkilöä kohden), mutta me työntekijät emme saaneet tuoda kalaa rantaan ollenkaan. Saimme silti kyllä kalaa syödäksemme, sillä usein asiakkaille tehdystä lounaasta jäi kalaa yli.

Näin rennosti istuvat kaksi lentokapteenia; oikealla istuva asiakkaamme on nimittäin lentokapteeni amerikkalaisella lentoyhtiöllä.

- Pilottikouluun taitaa olla joku vaatimus hyvästä ulkonäöstä. Koko aikana en nähnyt rumaa pilottia, vaan kaikki olivat komeita ja ihan mielissään heidän kyytiinsä lähti. Niitä pystyi siis ihailemaan kilpaa seitsemänkymppisen kokkimme kanssa, hän meistä oli vieläpä pahempi...

- Opetin myös joillekin asiakkaille suomea. Kiitos, hyvää iltapäivää, neiti, ja ole hyvä kuuluivat repertuaariin. Eräät hoksasivat, että kiitos lausutaan kuin Cheetos (juustonaksumerkki) mutta k:lla! Koko porukka osasi kiittää tämän oivalluksen jälkeen oikein sujuvasti. Kaikki olivat muutenkin kiinnostuneita suomesta ja ylipäätänsä siitä, että miten olin päätynyt työskentelemään Pohjois-Ontarioon kalastusresorttiin.


- Erikoisimpiin saamiini lahjuksiin kuuluivat viivotin sekä Babtistien lehtinen. Viivotin minulla edelleen on, mutta lehtinen raamatunlauseineen ei ihan osunut nyt nappiin.

- Kuulemani palautteen mukaan olin resortissa asiakkaiden keskuudessa oikein pidetty, eräskin oli kuvaillut minua sanoilla a breath of fresh air ja toisen mukaan olen puolijuoksua aina menevien kokin ja omistajan rinnalla a calming effect. 


- Työkavereistani 2/4 oli Newfoundlandista, joka on kuuluisa erikoisesta englannin aksentistaan. Alussa en ymmärtänyt juupeli en mitään mitä nämä kaksi minulle yrittivät sanoa. Nykyään puhun tätä Newfie-englantia melko sujuvasti. Erityispiirteitä: vokaalilla alkavan sanan eteen lipsahtaa usein h, esim. air onkin hair. Sanan alussa oleva h saattaa taas puolestaan kadota. Lisäksi yksikön kolmatta persoonaa käytetään verbien kanssa muissakin persoonissa (we thinks, I likes, jne). Saankohan jo kohta kunnia-newfie-arvonimen...


- Metsäpalot näkyivät konkreettisesti tuolla ollessa. Meillä oli usein savua ja järveltä näkyi myös mistä savu nousi. Lähellämme ollut 40 000 hehtaarin metsäpalo on nyt saatu jotenkin haltuun ilmeisesti, ministeriöstä on lähetetty meille päivittäin katsaus tilanteesta kuvineen. Aikamoista! Tuuri oli kuitenkin kohdallamme hyvä emmekä joutuneet varsinaisesti vaaraan. Omistajan ystävä puolestaan omistaa useita resortteja, joista moni paloi ja usealle muulle ei pystynyt savun ja rajoitetun lentoliikenteen (tietyillä alueilla oli niin paljon ministeriön omaa lentoliikennettä, että ei ollut turvallista muiden mennä sinne sekaan) vuoksi tuomaan asiakkaita. Sprinklerein saatiin kuitenkin paljon resortteja pelastettua, mutta luonnollisesti jos kaikki puut ovat palaneet ympäriltä niin kauppa voi käydä vähän huonosti tulevina vuosina. Kalastusreissuun kuuluu kuitenkin oleellisena myös ne maisemat.


Nämä tulivat nyt äkkiseltään mieleen ja saa kysellä, jos jokin asia askarruttaa!

Postauksen kuvituksena oli siis lähtö resortista ja viimeinen lentomatkani vesitasolla, ainakin nyt toistaiseksi.

perjantai 12. elokuuta 2011

Herkkulootaa penkomassa



Herkuitta ei joudu olemaan edes keskellä ei mitään. Meidan keittiössä, jääkaapin yllä lymyää nimittäin herkkuloota! Nyt itseasiassa kaksikin. Jos herkkuhammasta siis kolottaa, kohti keittiötä tieni vie.

Kyseessä on siis asiakkaiden jättämat sipsit, karkit sekä muut herkut.

Herkkuvalikoimissamme yleensä on:
- sipsejä, erityisesti tortillasipsejä, useimmiten pienissä 20-30g paketeissa.
- suklaapatukoita
- popkorni-caramel-pähkinäjuttua
- pähkinä-kuivattu hedelmä -sekoituksia
- karkkia, esim. twizzler
- energia/muropatukoita
- suolakeksejä joiden välissä on cheddarjuustoa, maapähkinävoita, yms.

Nähty myös:
- porkkanasipsit
- vaahtokarkki-muro-patukat eli siis tällaiset:


Melko äkkimakeita! Ovat myös gluteenittomia, joten ajattelin viedä kämppiksellemme pari maisteltavaksi. Kukaan muu ei näihin Fruity Pebbleseihin nimittäin koske kuin minä...

tiistai 9. elokuuta 2011

Kanadan malliin - nuotiolla ja veneessä

Viimeaikoina olen kokenut pari perikanadalaista kokemusta. Ensimmäinen liittyy nuotion ääressä istuskelemiseen. Vaahtokarkin paisto tietenkin! 


Onneksi opastamassa olivat nuoret herrat K ja J! 

Täällä paahdettu vaahtokarkki laitetaan grahamkeksien väliin ja sen seuraksi suklaapalanen - kas on syntynyt herkullinen vaahtokarkkisandwich eli s'more! Vaahtokarkin lämpö sulattaa siis myös suklaan, tai ainakin pitäisi siis... Aloittelijana lämmitin vaahtokarkkia ehkä liian vähän aikaa, nimittäin kuten kuvasta näkyy suklaani on edelleen kiinteässä muodossa. 


Hyvältä se kuitenkin maistui! Nam, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myös siellä koto-Suomessa.

Myös toinen kokemani asia liittyy jollain tapaa luontoon. Nimittäin siihen kun luonto kutsuu... Olin kalassa laituriapuna työskentelevän herrasmiehen kanssa. Kalaonni nappasi siihen malliin, että kun minulla hätä yllätti niin sain ohjeistukseksi kyykkästä veneen laitaan hätäni. "Tee niin kuin kanadalaisetkin tekevät!" Töitä tein käskettyä, kunhan vain sain ohjeistuksen kyseiseen toimitukseen. Mikäs siinä istuksiessa laivan kokassa (vai mikä se on?), maisemat olivat nätit ja kyseinen laituriapu kuitenkin käänsi katseensa muualle. Sitä minä vaan mietin, että mites noi kaksi muuta lähellä olevaa venettä. Kalaonni oli potkaissut siihen malliin, että oli muutkin tulleet apajille. Luonnollisesti kunnon kalamies vielä vähän liioittelee, kieli pitkällä olivat asiakkaat kaloja nappaamassa, parhaaksi saaliiksi taisi kuitenkin jäädä minun valkoisen ahterini näkeminen laivan perässä. Meillä sentään lykästi!


Totta kai kun siitä vielä nousin niin päräytti takaa vielä kolmas vene, isä ja poikansa. Tokkopa tuo 18-vuotias nuoriherra oli moista nähnytkään! Hymyt olivat isot.

Valitettavasti kyseisestä tapahtumasta minulla ei ole valokuvaa... suonette anteeksi. Sen sijaan voin esitellä nappaamiamme kaloja eli tämän kokoisia niiden pitää olla, että rantaan ei pääse kanadan tyttö pissille.





P.s. Pahoitteluni, että yhdistin venepissin sekä vaahtokarkkiherkut samaan postaukseen... Kokeilkaa s'moreja silti!