sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Saunan kaipuu

Minun suomalainen maisemani

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu niin selvästi sauna. Sitten kun muuttaa ulkomaille, huomaa, että muilla mailla sitä vaan elellään ihan näennäisen normaalia elämää, mutta ei istuta lauteilla ollenkaan! Minä en ole koskaan ollut mikään kova saunoja, kävin Joensuussa asuessani ehkä kerran-pari kertaa kuukaudessa eikä meillä kotonakaan saunottu joka päivä. Viihdyn parhaiten alimmalla lauteella, jossa saan osakseni pientä viimaa suihkutiloista. Nyt alkaa tuntua siltä, että istuskelu lauteilla voisi olla aika nappiin!

Vaikka asunkin melko saunapainoitteisella Kanadan alueella en ole toistaiseksi saanut kutsua saunaan. Mm. vuokranantajallamme sekä Allun työkaverilla on kotonaan sauna. Johtuneekohan tämä erehdys minun ja Allun alastihan sinne saunaan mennään tietenkin -kampanjasta... Kanadalaiset nimittäin menevät aina saunaan vaatteet päällä.

Tapahtuipa kerran Ruotsissa: suomalainen, kanadalainen, amerikkalainen ja italialainen olivat opiskelija-asuntolan saunassa. Suomalainen ja kanadalainen olivat kietoutuneena pyyhkeisiin yleisen sovun säilyttämiseksi ja amerikkalainen ja italialainen pukeutuneet t-paitoihin ja shortseihin, ihan kuin esim. juoksulenkille. Hiki lensi kuitenkin enemmän kuin juoksulenkillä, koska saunassahan on melko kuuma! Suomalainen ja kanadalainen nautiskelivat saunasiideristä sekä saunakaljasta. Italialaisen ja amerikkalaisen saunajuomaksi oli valikoitunut mikä muukaan perinteinen saunajuoma kuin punaviini! Suomalaisen ja kanadalaisen saunarituaaleihin kuului suihkuttelu suihkutiloissa; italialainen ja amerikkalainen nautiskelivat punaviinistä hikisenä sekä luottivat peseytymisessä oman asunnon suihkuun.

Saunomista on siis erinlaista! Tietysti näin suomalaisena minun mielestä saunomiseen kuuluu a) peseytyminen, b) alastomuus, c) ei ainakaan punaviini. Siksipä ihan mielenkiinnolla odotan ensimmäistä kanadalaista saunakokemusta yksityiskodissa. (Olen ollut parissa saunassa, jotka ovat olleet leirikeskusten saunoja. Saunominen tapahtui bikineissä ja peseytymisen sijaan pulahdimme järveen.)

Kutsuja odotellessa... onhan meillä tuo kylpyamme, että jos sinne pulahtaminen auttaisi pahimpaan saunan kaipuuseen.

(Ei auta.)

lauantai 29. lokakuuta 2011

Junalla olisit jo perillä...

Välimatkojen pituus tulee esiin myös suunnitellessani reissua Suomeen. Lippu Suomeen ja takaisin maksaa tällä hetkellä reilut 700 euroa. Lento on luonnollisesti suuremmasta kaupungista eikä tuosta Thunder Baysta, joten minun pitää ensin päästä sinne Torontoon... Mitä nyt tutkiskelin niin halvin edestakainen matka Torontoon (ja lentoyhtiöiden hinnat ovat melkolailla samat) on n. 250 euroa. Kääk! Katsoin myös paljonko maksaisi ostaa yhdeltä lentoyhtiöltä liput Thunder Bay-Helsinki-Thunder Bay niin silläkään ei paljoa säästä kun lentoyhtiön lippu Suomeen on pari sataa enemmän euroissa kuin halvemmat lennot!

Bussilla säästäisin 35 euroa (jes...) ja matkahan täältä ottawaan kestää vaatimattomat 20 tuntia... Bussilla huristelu ei siis ole minusta kovin varteen otettava vaihtoehto! Miksi tämä maa on niin iso??

Joka tapauksessa reissu Suomeen on varattu helmikuulle. Jee! Katselen niitä Kanadan sisäisiä lentoja sitten vaikka tiistaina, kun sen on sanottu olevan halvin päivä maan sisäisten lentojen ostamiseen!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Mörköcupcakes


Tein Allun työpaikalle vietäväksi söpöjä mörköjä Halloweenin kunniaksi! Olivat kaikki kuulemma kadonneet herkkusuihin ja eräs työkaveri oli ottanut kotiinvietäväksi pojalleen myös yhden!

Ohjeen voi kurkistaa ruokablogistani ja muista, että mörköä kannattaa puraista ennen kuin se puraisee sinua.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Pizzanälkään

Kuvassa komeilee 7 euron pakastepizza.

Jos Suomessa normaalipizza on kinkku-ananas niin täällä pizzan perustäyte on pepperoni. Canadian -pizzassa täytteenä on pepperonia, vihreää paprikaa (täällä halvin paprika on aina vihreä) sekä pekonia. Pizzat ovat yleensä paksupohjaisia, mutta ohuempia pohjiakin saa. Paksupohjaiset pizzat ovat sen verran täyttäviä, että on normaalia tilata porukalle yksi tai pari pizzaa. Pizzan koko on myös aina valittavissa. 

Isoin pizza lähipizzeriassamme maksaa 22 dollaria eli 15,75 €. Siitä riittäisi ehkä 3-4 henkilölle, joten meiltä jää aina yli ja syömme sitten seuraavana päivänä lounaaksi. Emme tosin ole käyneet lähipizzeriassa hakemassa pizzaa kuin kerran. Älkää nyt kuvitelko että täällä pizzaa vedämme nassuun joka päivä!

Varsinaisia pizza- ja kebablaitoksia täällä ei ole, vaan pizzaa ostetaan italialaishenkisistä ravintoloista tai ketjuravintoloista, joista saa myös paljon muuta. Kaikenlaista tietysti on: lähipizzeriamme on itseasiassa kreikkalainen ravintola... Sieltä saa kreikkalaisten herkkujen lisäksi siis pizzaa ja perushampurilaisjuttuja. Kanadalaisesta ravintolasta saa lähes aina hampurilaisia. Myös jos kyse on vaikkapa kiinalaisesta ravintolasta ainakin näin Pohjois-Ontarion perusteella!

Pakastepizzat ovat minun mielestä täällä tosi kalliita. Isommat pizzat maksavat helposti 10 dollaria eli reilut 7 euroa. Ei kai ne niin paljoa Suomessa maksa? Sillä hinnallahan saa jo pizzan pizzeriasta! Ristoranten pizzat mitä on Suomessakin maksavat n. 7 dollaria eli 5 euroa. 

Tietysti jos kävisimme ostoksilla Walmartissa niin säästäisimme. Emme käy koska Allu ei tykkää kyseisestä laitoksesta. Eikä täällä ole edes Walmarttia missä nyt asumme! Walmart on monikansallinen tavaratalo, joka myy kaikkea pyöristä pakastepizzoihin. Eräs kaverini kävi jopa Walmartissa tukanleikkuussa kerran, ei kuulemma kannattanut, terveisiä vaan hänelle jos tätä lukee! (Walmart ei muuten myy vihanneksia tai hedelmiä, vaikka muuten ruokaa myykin... Yksi syy lisää olla käymättä siellä ruokaostoksilla!)

Pizzansyöntietikettiin kuuluu pizzan syöminen käsin, vaikka oltaisiin vähän hienommassakin ravintolassa (samoin syödään myös hampurilaiset). Tietysti Kanadassa on amerikkalaiseen tapaan vähän rennompi pöytäetiketti eli ruokaa syödään yleensä pelkällä haarukalla, ellei sitten kyse ole pihvistä. Monissa ravintoloissa saakin vain haarukan ja minä joudun erikseen pyytämään veitsen tarjoilijalta. Sanon: anteeksi, mutta minä olen eurooppalainen ja tarvitsisin myös veitsen. 

Pieni kielipoliisin huomio

Minua häiritsee suunnattomasti kun englantia äidinkielenään puhuvat sekoittavat muutaman sanan kirjoitusasun. Minulle ne tuntuu niin selkeiltä, että kumpi tarkoittaa kumpaakin ja miten ne kirjoitetaan! Nyt puhun siis seuraavista sanoista:

There, their  (siellä, heidän), esim. How's it going their?

Then, than  (silloin, kuin), esim. I care more about you then about him.

Your, you're  (sinun, sinä olet), esim. Your so silly!

Kaikki eivät tätä todellakaan tee, mutta tasaiseen tahtiin näitä virheitä tulee minun huomiooni. Tekisi mieli tehdä tutkimus, kuka näitä virheitä tekee ja mistä se johtuu! Jotenkin minusta tuntuu, että englantia toisena kielenä puhuvat eivät yhtä useasti sekoita näitä, johtuneeko siitä, että kieltä opittaessa on opittu samalla myös kirjoitusasu. Nyt ei kun rahoitusta tutkimukselle hankkimaan...

Terveisin nimimerkki, Ärsyyntynyt lingvisti

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pyhäinpäivä kanadalaisittain

Halloween (eli pyhäinpäivä) on täällä suuri juhla. Toisin kuin Suomessa, jossa pyhäinpäivää vietetään lähinnä hiljentymällä ja sytyttämällä kynttilöitä haudoille, täällä pukeudutaan naamiaisasuihin ja lähdetään karkin hakuun. Aikuisetkin pukeutuvat, tai ainakin, jos heillä on pieniä lapsia ja siis kierrättävät heitä ovelta ovelle karkinkerjuussa. Minähän tykkään mistä tahansa juhlasta, johon sisältyy hassuihin asuihin pukeutumista!



Jos asussa näyttää vähän huvittavalta se on vain positiivinen juttu, tietää Maria eli Jane Fonda 80-luvulta. 

Mekin olemme siis miettineet ja suunnitelleet asuja Halloweeniksi. Eilen kävimme Thunder Bayssa ostoksilla ja löysimme molemmille asuun tarvittavat osat kirpputorilta. Thunder Bayssa on pari mainiota isompaa kirpputoria. Pelastusarmeijalla on kaksi kirpparia (Salvation Army Thrift Store), joista toisen vieressä on Value Village -niminen ketjukirpputoriliike. Value Village on hieman kalliimpi, mutta valikoima siellä on melko laaja. Lempparini on kuitenkin toinen Pelastusarmeijan kirpputoreista eli se joka on yksinään Red River Roadilla. Nytkin kaverini löysi sieltä ihan perinteisen Fredriksonin ylioppilaslakin!

Halloweenia varten ihmiset koristelevat pihaansa kurpitsoilla sekä pelottavilla jutuilla, eli esimerkiksi jättikokoisilla leikkihämähäkeillä. Kauppamatkalla on tällainen hämähäkkitalo ja minusta tuntuu, että ne hiipivät kohti minua aina kun käännän selkäni...

Me emme ole ostaneet hämähäkkiarmeijaa vaan tyydyimme kahdeen kurpitsaan. Ajattelimme yrittää kaivertaa niistä lyhtyjä ensi viikolla! Kurpitsastahan tehdään täällä aika usein jotain makeaa, eli vaikkapa kurpitsapiirakkaa. Eräs amerikkalain tutustutti minut myös kurpitsakääretorttuun, jossa oli täytteenä tuorejuustoa. Kurpitsa paritetaan usein neilikan kanssa, joten kurpitsaherkut ovat melko jouluisen makuisia (ja sokerissahan täällä ei säästellä, eli myös makeita ovat!).


Allun mielestä ei voitu jättää kurpitsoja pihalla koristeeksi, koska Allu tietää, että joissain paikoissa ihmiset tekevät ilkivaltaa ja rikkovat toisten kurpitsat! Tuskin kuitenkaan täällä sellaista touhua on...

Kuulimme huhuja, että näillä pienemmillä kaduilla ei välttämättä kulje niin kauheasti lapsia ovelta ovelle. Ostimme kuitenkin jättiläismäiset karkkipakkaukset, siltä varalta, että ovella lappaa lapsukaisia Halloweenina eli tämän kuun viimeisenä päivänä.

125 erillispakattua pientä karkkipussia sekä 120 pientä suklaapatukkaa maksoivat n. 15 dollaria kumpainenkin eli 10,70 €/kpl. 

Minä tietenkin kysyin Allulta, että voisiko niille lapsille antaa vaikka hedelmän. Ei kuulemma onnistu, sillä jos antaa jotain, joka ei ole paketissa, se heitetään roskiin ilkeiden jekkujen varalta (esim. karkkien seasta löytyy partateriä). Apua! Jotkut ei sitten vissiin tykkää lapsista olleskaan! Toisaalta täällä ollaan aika varovaisia kaiken suhteen... 

Asujamme emme vielä paljasta. Toivottavasti pääsisimme myös joihinkin Halloweenjuhliin niitä esittelemään! Kutsuja odotellessa...

torstai 20. lokakuuta 2011

Havaintoja kanadalaisten kodeista


Kanadalaiset kodit ovat vähän erilaisia kuin suomalaiset. Tässäpä "pientä" listausta minun huomaamistani eroista.

Huonekalukaupoissa on aivan ÄLYTTÖMÄN isoja huonekaluja. Isompi on siis parempi. Tietysti jos peppu on iso niin silloin tarvitsee ison tuolinkin, mutta onko kaikki muka niin isoja, että tavallinen keittiöntuolikin on eriskummallisen iso? Eipä ole tullut huonekalukaupoista tuotua mitään kotiin, kun itse tykkään vähän siroimmista huonekaluista.

Huonekalujen lisäksi isoja ovat myös pöytälamput. Tämä löytyi kirpputorilta. 

Tässä kotirouvana ollessa (eli työttömänä) olen luonnollisesti tutustunut myös eri tv-kanavoiden tarjontaan. Tykkään erityisesti talonosto-, remppaus- ja sisustusohjelmista. Näistä olen oppinut mm. sen, että taloahan ei missään tapauksessa voi harkita, jos sieltä ei löydy teräksisiä keittiökoneita eli jääkaappia ja hellaa. Ruoka maistuu varmaankin paremmalta, jos sen tekee teräksisellä uunilla?! Niin sen täytyy olla. Minua aina ihmetyttää, että miksei sitä taloa voi ostaa ja sitten itse ostaa keittiökoneet sellaisina kuin haluaa jos ne kerta on pakko olla teräksisiä...

Meillä joudutaan nauttimaan tavallisella, vanhalla uunilla tehdystä tavallisesta, tylsästä ruoasta. 

Huomaa pöllö,eli söpö munakellomme!

Toinen tärkeä huomio: vessaahan ei missään tapauksessa pysty jakamaan lasten tai vieraiden kanssa. Ihan hirveetä! "Musta tuntuu niin epämiellyttävältä jos joku vieras käyttää mun henkilökohtaista vessaa". Siis täh?! Vessa kuin vessa, sanoo yhden vessan talossa nuoruutensa asunut. 

Tässäpä meidän ainoa vessamme. Vieras, huom, jos tulet kylään, joudut käyttämään meidän kanssa samaa vessaan. On täällä hotellejakin, jos ei kelpaa.

Vessat sijaitsevat myös suomalaisittain kummallisissa paikoissa. Mikäli talossa on monta kerrosta, vessa on harvoin pääkerroksessa eli siellä missä on olohuone ja keittiö. Ja toinen juttu: bideesuihkuja ei ole missään! 

Muita tarpeellisia huoneita kanadalaisissa kodeissa ovat leikkihuone sekä perhehuone. Perhehuoneessa katsotaan telkkaria ja hengaillaan perheenä. Virallinen olohuone on vain vieraita varten ja siellä jäykistellään eikä nosteta jalkoja sohvapöydälle. 

Seuraavaksi siirrymme maan alle! Joka talossa on kellari, joka voi olla keskeneräinen tai valmis. Edellisessä paikassa kellari oli todella epäilyttävä ja pelottava paikka, jonne en mennyt kuin pakosta. Tässä talossa pyykkihuoneemme sijaitsee kellarissa, jota on juuri vähän rempattu, joten kellari ei ole hassumpi ja sinne uskaltaa mennä ilman apujoukkoja.

Siellä se häämöttää!



Pyykkikoneemme on iäkäs, mutta toimii kiukuttelematta. 

Seuraava aiheeni onkin kokolattiamatot. Siis mitä, onko siellä vielä kokolattiamattoja, kuulen teidän kyselevän. Sanoisin, että kokolattiamatto ei varsinaisesti ole enää mikään muodikas vaihtoehto, mutta monissa kodeissa edelleen sellainen on ja niitä ostetaan ihan uutenakin. Olen kuullut asunnonetsintäohjelmissa kommentteja kuinka kokolattiamatto on niin "helppo pitää puhtaana"?!? Öö siis tarkoitat varmaan, että mahdoton pestä. Maton voi imuroida, mutta kunnon pesuun pitää vuokrata jostain kunnon pesuri. Kyseinen rouva varmaankin tarkoitti: helppo pitää puhtaana, koska kaikki lika menee mattoon piiloon! Tahran päälle voi laittaa vaikka lipaston. 

Sisustusohjelmissa laitetaan myös mattoja kokolattiamaton päälle. Näin meilläkin. Voidaan leikkiä, ettei meillä ole kokolattiamattoa.

Pieni nippelitieto: puulattialle ei välttämättä laiteta mattoja kuten suomessa (paitsi sisustusohjelmissa tämä on suosittua). Olen muuten huomannut, että matot ovat täällä tosi kalliita! Perinteisiä räsymattoja tai niiden tyylisiä ei ole kauheasti liikkeellä (tuo meidän on Ikeasta... ), ja muut matot ovat isoja ja paksuja ja hinta voi olla nelinumeroinen! Halvat matot ovatkin sitten pikkiriikkisiä.

Lamput ja verhot kuuluvat usein asuntoon. Molempien asentaminen on muuten aikalailla ammattilaisten hommaa... No, ainakin lamput on sähkömiesten juttuja. Verhosysteemejä on erilaisia ja esim. meidän ostama verhotanko ei nyt sitten sovikaan meidän verhojen kanssa! (Meillä oli muuttaessa tänne muualla verhot, mutta ei makuuhuoneessa...) Olemme siis nyt kiinnittäneet verhon pyykkipojilla, kätevää, eikö?

Tässäpä "hieno", toimistoista tuttu liehukeverho olohuoneestamme. 

Verhoja+verhosysteemejä kutsutaan usein nimellä window treatments.  Nimikin jotenkin antaa olettaa, että nyt on kyse jostain vähän monimutkaisemmasta kuin verhoista. 

Kattotuulettimet/valaisimet ovat myös melko suosittuja.

Toin nämä retroverhot Suomesta!

Sitten keittiöön: astioidenkuivauskaapista ei ole kukaan kuullutkaan. Sen sijaan tiskialtaan edessä on usein ikkuna, että tiskaaja voi ihailla maisemia samalla kuin tiskaa... Ennemmin ottaisin sen kaapin; nimittäin kun minä tiskaan niin minä tiskaan, enkä katsele ikkunasta haaveillen.

Meidän astiankuivausteline on sijoitettu toiseen altaaseen, sillä  pöytätila on niin vähäistä, ettei sitä raaski astioiden kuivaukseen uhrata. 

Sitten astiakaapille: Corelle on kanadalaisten perusastiasto, joka maksaa n. 80 dollaria ja on lasia. Nää on sit niin käteviä arkiastioina, ajattelevat kanadalaiset. Hieno astiasto kaivetaan kaapista vain juhlapäivinä.

Corelle-astioiden materiaali on siis sellaista kätevää, jota voi nakella ja kolistella vaikka kuinka eikä se mene rikki. Itse en Corellesta välitä, sillä mun mielestä lapset syö tällaisilta kevyiltä, näitähän-ei-rikki-saa-millään -astioilta. Minä olen aikuinen ja tahdon syödä painavilta lautasilta (esim. Arabia). Ostin siis kirpputorilta oikeita lautasia.

Emme ole Corellelta välttyneet kuitenkaan, meillä on nimittäin Allun vanhempien vanha, retrokuvioinen astiasto.  Sinänsä tykkään kuviosta, mutta tunnen oloni lapsukaiseksi syöntipuuhissa. Niitä lapsia odotellessa... 

Tästäpä pääsemmekin sopivasti makuuhuoneen puoleen. Täällä makuuhuoneissa on harvoin vaatekaappeja niin kuin meillä (siis sellaisia, joissa on vaatetanko toisella puolella ja hyllyjä toisella puolella). Sen sijaan voi olla vaatehuone tai pieni komero. Vaatehuoneessa ei juuri koskaan ole mitään hyllyjä (tai ehkä pari ylhäällä), vaan sieltä löytyy usein vain vaatetanko. Alusvaatteet ja muut, jotka eivät henkareille taivu, säilytetään lipastossa makuuhuoneen puolella (dresser). Minä kun olen tottunut laittamaan vaatteeni hyllyille niin on hankalaa säilytellä nyt siis suurinta osaa henkareilla. Enhän minä muista pitää edes kaikkia vaatteita kun ne ovat siellä piilossa! Jostain syystä meidän vaatehuoneet ovat aina melko täynnä, mistäköhän tuo johtuu?!

Siellä ne on kuin sillit purkissa!

Minusta tuntuu, että kanadalainen ostaa lakanasetin jokaiseen makuuhuoneeseen. Sitten kun se on likainen, se pestään ja laitetaan sama takaisin. Ainakin anoppilassa olen nukkunut tasan samoissa lakanoissa koko viiden vuoden ajan. Joka talossahan on pakosta myös kuivausrumpu, joten lakanat saa saman päivän aikana takaisin petiin. Pussilakanoitahan täällä ei myöskään ole käytössä yleisesti (vain kuuleilla ihmisillä kuten meillä, jotka on käyneet Ikeassa), vaan sen virkaa toimittaa lakana, joka on epäkäytännöllisyyden huippu.

Kanadalaiset petaa myös sänkynsä todella ärsyttävällä tavalla: peitto ja sen kyljessä oleva lakana tungetaan jalkopäästä patjan alle, jotta nukkuja on sellaisessa paketissa. En tykkää tästä tyylistä yhtään, sillä haluan tarvittaessa laittaa varpaat peiton ulkopuolelle. Hotellissa/vieraillessa revin siis ensimmäisenä peiton patjan alta pois, että voin nukkua villinä ja vapaana kuin suomalainen.

Kanadassa myös peitto ostetaan sängyn koon mukaan eli pariskunnalla on siis aina yhteinen peitto.

Kanadassa ei myöskään ole havaintojeni mukaan välttämättä päiväpeittoa. Meillä on tällainen virkattu tilkkutäkki!

Eikö tämä juttu koskaan lopu... miettii siellä lukija jos toinenkin!
Viimeisenä tahdon kiinnittää huomionne oviin sekä ovennuppeihin. Täällä on ovenripojen sijasta kaikkialla ovennupit.

Tässäpä vanhan mallinen ovennuppi, uusissa on lukko tuossa nuppiosassa. 

Lukot tuntuvat olevan täällä aika heppoisia. Ilmeisesti voi aika helposti murtautua kotiinsa, jos on avain unohtunut (en ole kyllä itse kokeillut...). Onpa turvallinen olo siis...

Kanadan parlamenttitalossa oli muuten Abloyn lukot, pistin merkille kun kävin siellä kesällä! Turvallisuudessa kanadalainen luottaa siis suomalaiseen!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Thunder Bayn tuliaisia

Ostimme reissulta vähän Suomen herkkuja kotiinviemisiksi.

 Ruisleipää.


Pandan lakritsia, puolukkahilloa, lisää ruisleipää...


Tutti Frutti -karkkeja, Turun sinappia...

Ja siellä alla oli myös Canadan Sanomat! Jee!

Näistä tuliaisista sinappia on jo ehditty syömään, Tutti Frutit ovat hävinneet kokonaan, lakritsista on alle puolet jäljellä, ruislimppua on jyrsitty jo puolet sekä Canadan Sanomia on luettu muutaman sivun verran!

Mitäs minä tänään tekisin puolukkahillon lisukkeeksi?

torstai 13. lokakuuta 2011

Kiitos vaan!

Olimme tosiaan nyt melkein viikon Ottawassa Allun serkun häissä sekä kiitospäivää viettämässä. Kanadan kiitospäivä on vähän eri aikaan kuin Amerikan, jos joku ajankohtaa ihmettelee!

Lensimme Ottawaan Thunder Baysta Porter -lentoyhtiöllä. Voin suositella lämpimästi kanadan välisiin lentoihin. Hinnat ovat samanlaiset kuin muilla lentoyhtiöillä, mutta he tarjoavat kaikille asiakkaille lennolla juomia (myös alkoholillisia) ilmaiseksi sekä usein myös pientä snäkkiä. Menomatkalla saimme Thunder Bayn ja Toronton välillä leivät ja salaatit, jotka olivat pieniä, mutta erittäin maittavia. Muilla lennoillamme saimme vihannessipsejä. Toronton ja Ottawan välinen lento kestää alle tunnin, joten sillä yleensä saa vain pienempää pureskeltavaa. Pieni pettymys oli kyllä se, että emme paluumatkalla saaneet kummallakaan lennolla tuollaista herkkuboksia (niiden ruoka-annokset tulee aina sellaisissa pienissä hauskoissa laatikoissa) vaan piti tyytyä sipseihin. Toronton lentokentällä sekä Ottawassa oli myös tarjolla kahvia ja limsaa sekä muita virvokkeita ja pieniä keksi- ja mantelipakkauksia lentäjille. Tätäpä eivät muut lentoyhtiöt ainakaan tarjoa, ellei sitten osta kallista lippua.

Perille päästiin, häitä juhlittiin hieman perinteistä poiketen kolme viikkoa varsinaisen naimisiinmenon jälkeen. Kanadalaisten hääperinteistä voisin kirjoittaa toiste ja keskittyä nyt kiitospäivän viettoon. 

Meidän ottawalaiseen kiitospäivään kuului päivällinen, jossa pääosassa oli kalkkuna täytteineen (stuffing). Sivuosia tähdittivät perunamuusi, bataattilaatikko,  karpalohillo, vihreät pavut voissa paahdettujen mantelinpalasten kera, minun tekemä karpalosilli sekä tietysti kastike (gravy). Maittavaahan se mielestäni on, joskin en ole aivan yhtä hulluna tuohon kalkkunan täytteeseen kuin mitä kanadalaiset... Olen maistellut monen eri ihmisen tekemää stuffingia ja todennut, että laatu voi myös vaihdella paljonkin. Jotkut paistavat täytteen myös erikseen eikä linnun sisällä. Jälkiruokana meillä oli kurpitsapiirakkaa sekä minun leipomaa mustikkapiirakkaa. Nams!

Pidän itse vähän tylsänä, että tätä samaa ruokaa syödään siis myös jouluna (ja mehän söimme myös pääsiäisenä, tosin Thunder Bayssa ja hieman erilaisena). Minulla ei valitettavasti ole kuvamateriaalia kiitospäivän ateriastamme, sillä kamera oli hukassa eikä siis päässyt reissuun mukaan. Tätä tuskaa helpottamaan ostin sitten paluumatkalla Thunder Baysta kameran eli tosi söpön sinisen Canon Power Shot Elph 100 HS 12.1 MP -merkkisen kameran. Maksoin kamerasta ja muistikortista $220/157€ eli varmaankin suunnilleen saman verran kuin mitä Suomessa tuo maksaisi. Eikä haittaa, jos se vanhempi kamera vielä löytyy niin sitten meillä on molemmilla kamerat eikä tarvitse tapella kuka sen saa milloinkin ottaa mukaansa!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Maahanmuutto ja paperisota!

Ajattelin valaista hieman maahanmuuttoprosessiani tänne Kanadaan. Ajattelin myös kertoa teille, että meillä on hoidossa Peanut, joka on myös maahanmuuttaja. Peanut toimii siis oivallisesti jutun kuvituksena!

Tarkempia ohjeita maahanmuutosta kiinnostuneille löytyy tästä osoitteesta. Kerron tässä miten meidän osalta maahanmuutto siis tapahtui ja varmasti jokaisen maahanmuutosta haaveilevan kohdalla tilanteet ovat vähän erilaiset. Kannattaa siis lukea tuota Canada Immigrationin nettisivua kuin raamattua. Valitettavasti sivut ovat välillä vähän sekavat, mutta onnistuin ainakin itse sitten lopulta lukemaan ohjeet siihen malliin, että hakemuksestamme ei palautunut mitään takaisin korjailtavaksi/ lisäiltäväksi.

"Eli siis moi, olen Peanut ja muutin tänne Kanadaan Meksikosta. Pidän pitkistä kävelyistä, nuuskimisesta, lelujen rikkomisesta ja kaikenlaisista herkuista. En pidä automatkoista enkä siitä, kun minut yritetään vapauden jälkeen pyydystää takaisin hihnaan laitettavaksi."

Kaikki alkoi siis (meillä ihmisillä) tammikuussa 2010 kun aloin kunnolla suunnittelemaan ja tutkimaan maahanmuuttoa. Tarkoituksenani oli valmistua keväällä 2010, joten maahanmuutto oli siis ajankohtainen. Kanada vaatii lippua ja lappua jos toistakin joten kuten ennustelinkin, papereiden kokoaminen ja hakemuksen saattaminen lähtökuntoon vei meiltä melko kauan. Vasta heinäkuussa vihdoin ja viimein saimme paperit menemään! Aikalailla saimme siis puoli vuotta kulumaan tähän vaiheeseen.

Meillä ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin hakea minulle pysyvää oleskelulupaa Allun avopuolisona. Voin siis tehdä töitä, opiskella, oleskella, saan terveydenhuollon palvelut, ym, aivan kuten kanadalaisetkin, en vain voi äänestää täällä vaaleissa. Tietyt ammatinharjoittajat saattavat pystyä hankkimaan oleskeluluvan pelkästään ammattinsa perusteella, mutta minua sieltä listasta ei tietenkään löytynyt. Avopuolisoksi kelpaa, jos on asunut vähintään vuoden yhdessä kanadalaisen kanssa. Mehän olimme asuneet yhdessä jo ylimääräistäkin.

Homma toimi siis sillä tavalla, että Allusta tuli minun "sponsori". Kuulostaa aika hauskalta, mutta tätä varten meidän piti allekirjoittaa ihan lainmukainen sopimus. Allu on siis minusta vastuussa taloudellisesti ensimmäiset kolme vuotta kun asun täällä Kanadassa. Käytännössä en ole oikeutettu työttömyysturvaan yms valtion rahalliseen toimeentulotukeen ennen kuin tuo kolme vuotta tulee täyteen. Ensimmäisenä siis Kanada päättää, täyttääkö sponsoriehdokas vaatimukset, ja kun se hyväksytään, lähtevät he käymään läpi maahanmuuttajan hakemusta. Nämä molemmat hakemukset lähetetään kuitenkin samaan aikaan (eli minä lähetin kirjekuoressa hakemuksen Allulle joka oli silloin täällä Kanadassa ja hän sitten lisäsi mukaan oman hakemuksensa ja postitti sen eteenpäin).

Peanutin "sponsori" on ystävämme Kelly, jonka Peanut uskoo piilottelevan kellarissamme. Portaat ovat kuitenkin sen verran pelottavat, ettei asiaa ole tutkittu kuin vasta hieman nuuskimalla sekä vartiota pitämällä.

Hakemus maksoi muistaakseni hieman yli 1000 dollaria eli n. 712 euroa. Tämän lisäksi kustannuksia tuli lääkärintarkastuksesta (Suomessa valtuutettuja lääkäreitä on vain yksi, jonka vastaanotto on Helsingissä), rikosrekisteriotteesta sekä käännöstöistä. Lääkärin varasin helmikuun puoleenväliin. Lääkäri tiesi käytännöt ja se menikin sitten oikein sutjakkaasti. Maksua tarkastukselle kertyi 250 euroa + matkat Helsinkiin. Rikosrekisteriote ei ollut kovinkaan kallis, sen pystyi tilaamaan netistä ja sai suoraan englanniksi, hintaa olisiko ollut hieman reilu kymmenen euroa. Käännätytin myös yhden vuokrasopimuksemme auktorisoidulla kääntäjällä ja se maksoi muistaakseni n. 70 euroa. Vuokrasopimuksella siis todistimme asuneemme yhdessä. Yhteensä maahanmuutto siis maksoi yli 1000 euroa ilman matka- ja muuttokuluja.

Allun osa hakemuksesta oli vähän helpompi kuin minun, joka olikin aikamoinen romaani kirjoitettavaksi. Niitä ohjeita ja lomakkeita kannattaa yrittää tutkiskella ja täytellä jo hyvissä ajoin, ettei tule yllätykseksi viime tinkaan, mitä kaikkea tietoja sinne tarvitaankin. Papereita oli erikseen yleisempiä oleskelulupaan liittyviä kysymyksiä taustoistani, perheestäni, yms sekä sponsor questionnaire, jossa kyseltiin tarkemmin meidän suhteesta. Minun tuli esimerkiksi listata kaikki osoitteet, missä olen asunut sen jälkeen kun olen täyttänyt 18 vuotta, sekä kirjoittaa kattava listaus mitä olen milloinkin tehnyt sekä missä. Listauksesta ei saanut puuttua yhtään kuukautta, tai Kanada alkaisi epäilemään mitä olen silloin tehnyt... Lista tehtiin siis yksinkertaistetusti tähän malliin:
9/2004-5/2005 - koulussa Joensuussa
6/2005-8/2005 - kesätöissä Helsingissä

Tässäpä Peanutin listaus, tosin minuuteittain:
12:03 - nuuhki siankorvaa

12:04 - käännä selkä ja rapsuta

Muita tärkeitä tietoja, mitä minun piti kirjoitella lappuihin olivat muun muassa kaikki kerhot joihon olen kuulunut sekä kaikki maat, joissa olen vieraillut 18. syntymäpäivän jälkeen kuukauden ja vuoden tarkkuudella. En onneksi ollut matkustellut mitenkään suunnattomasti, että sain maalistauksen tehtyä melko helposti. Tässäpä muuten myös hyvä syy säilytellä vanhoja kalenteita nimittäin niistä sain tarkistettua oikeat kuukaudet reissuille!

Missään kohdassa ei tietenkään ollut kovin montaa kohtaa, joten jatkoin listauksia siis ylimääräisellä paperilla, joita kertyikin hakemuksen sisään aika monta!

Sponsor questionnairessa kyseltiin kaikkea suhteestamme lähtien "miten tapasitte", "kuvaile miten suhteenne eteni" aina "onko sponsorisi tavannut perhettäsi/ystäviäsi, merkitse tähän nimi sekä päivämäärä" -kysymykseen asti. Lomakkeen lopussa oli vielä teksti, jossa kehoitettiin kirjoittamaan erilliselle paperille muita mahdollisia asioita, jotka todistaisivat suhteemme aitouden ja jatkuvuuden. Kirjoittelin siis kaikenlaisia randomjuttuja paperille ja liitin sen mukaan hakemukseen. Jossain myös mainittiin, että minun tulisi myös antaa tietoja suhteemme historiasta, joten kirjoitin siihen myös erillisen lapun, jossa listasin merkittäviä tapahtumia suhteessamme (esim. tapasi vanhempani, kävimme yhteisellä matkalla, muutimme yhteen, yms yms).

Meidän piti myös pyytää paria kaveria allekirjoittamaan todistukset, että he uskovat meidän olevan oikeassa suhteessa. Hakemuksen mukaan liitimme myös kirjeitä, kortteja ja valokuvia. Tuloksena oli hyvin pullea iso kirjekuori!

Pieni lepuuttelu ja venyttely oli myös tarpeellista meidän hakemusten kokoamisten ja postiin pukkaamisen jälkeen!

Uskon kyllä, että tämän kaiken saa tehtyä nopeampaankin tahtiin ja varmasti jos meilläkin olisi ollut huutava hoppu niin olisimme saaneet hakemuksen aikaisemmin postiin. Tässähän kävi siis lopulta niin, että en valmistunutkaan keväällä 2010 vaan jatkoin opintoja syksyllä. Heinäkuussa kun sitten saimme hakemuksen postiin oletimme, että minä saan vastauksen vasta 6-12 kuukauden päästä. Allu oli palannut Kanadaan jo huhtikuun alussa, joten olimme olleet jo melko pitkään erossa. Ostin sitten liput Kanadaan vierailulle lokakuu-joulukuu, yhteensä 1,5 kuukautta.

Yllättäen sainkin sitten myöntävän vastauksen jo viikkoa ennen lähtöäni Kanadaan (n. 3 kuukautta hakemuksen lähettämisestä). Sepäs aiheuttikin sitten päänvaivaa, sillä minulle annettin 45 päivää aikaa lähettää passi Lontoon suurlähetystöön viisumin myöntämistä varten ja olin juuri lähdössä Kanadaan... Sain kyseltyä heiltä kuitenkin asiaa, ja he vain sanoivat, että matkusta Kanadaan ja lähetä passi sieltä. Näin teimme ja sainkin passin sitten takaisin muistaakseni noin kuukaisi sen lähettämisen jälkeen. Hätäratkaisuna olisi tietenkin ollut pidentää oleskeluani siellä kunnes saisin passin käteeni.

Peanutilla taival kanadalaiseksi koiraksi oli huomattavan helpompi: tarvittavat rokotukset piikillä takapuoleen ja Kanadan portit aukesivat orvolle neidille. "Kiitti!" sanoo Peanut kun jyrsii leluaan  rikki. 

Saamani viisumi oli siis "one entry" viisumi, jolla pääsin siis maahan kerran, ja joka tekisi minusta siis pysyvän oleskeluluvan haltijan. Tämä status minulla säilyy niin kauan kun vietän Kanadassa kaksi vuotta viiden vuoden aikana (muistaakseni, heh faktat hallussa minulla!). Aikaa maahanmuuttoon minulle annettiin siihen asti, kun lääkärintarkastuksestani olisi kulunut tasan vuosi. Jos en olisi saapunut maahan ajoissa, minun olisi pitänyt hakea lupaa uudestaan.

Lopettelin sitten työt sekä saatoin kouluhommat tammikuussa siihen malliin, että pystyin Kanadasta käsin lähettämään loput kirjoitustyöt (niitä taisi olla kaksi sekä gradun työstäminen loppuun jäljellä) ja suuntasin kohti Ottawaa 28. tammikuuta 2011. Olin ohjeiden mukaisesti laatinut listan kaikesta, mitä tuon mukanani. Sain siis tuoda kaikki omassa käytössäni olleet tavarat ilman tullimaksuja maahan. Listan laatiminen oli kyllä melko vaativaa... Onneksi tein listan kuitenkin, koska sitä kyseltiin!

Ensimmäisenä marssin siis Immigrationin puoleen. Jonottamassa oli muutama ilmeisesti saksalainen nuori aikuinen, joilla oli joitain ongelmia oleskeluluvan kanssa. Ilmeisesti heille oli jostain luvattu, että heillä olisi työlupa, mutta käytännössä asia ei ollutkaan näin... Tukkiansa raastaen maahanmuuttovirkailijat yrittivät heille selittää, ettei asia ihan nyt mennytkään niin kuin he olivat ajatelleet. Kun minä siis purjehdin vuorostani tiskille otettiin minut avosylin vastaan: kaikki oli kunnossa ja minusta tuli pysyvän oleskeluluvan haltija, olin helppo tapaus! Tämän jälkeen kävin vielä tullissa, jossa laukkujani ei onneksi alettu käymään läpi ja vertaamaan tekemästäni listasta, että onko siellä nyt varmasti juuri se mitä siellä sanotaan olevan... Sitten vain exit-sortieta kohden ja pihalle.

Ja näin minusta tuli melkein kanadalainen!

Peanut sen sijaan on saanut Söpön Kanadalaisen Koiran Arvonimen jo aikoja sitten! "Näin helppoa on olla koira" tuumaa Peanut vielä loppuun.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Työni postinkantajana sekä helppo kortti

Nytpä on tainnut jäädä raportoimatta kahdesta asiasta muuttomme jälkeen, nimittäin postilokerostamme sekä taas uuden kirjastokortin hankinnasta. Vanhoja merkintöjä (ja purnausta) voi katsella Drydenin ajoilta kirjoituksista Postilaatikolle tieni pitkä käy sekä Taistelu kirjastokortista.

Postilokero

Kun Drydenissa pääsin valittelemaan sitä kun postiamme ei tuotu ovelle asti niin johan nyt loppui postin kulku kokonaan! Nimittäin nyt asumme niin "pienellä" ja "syrjäisellä" (1800 ihmistä ja etäisyys 110 000 asukkaan kaupunkiin 110 km) paikkakunnalla, että joudumme hakemaan postin postitoimistosta kuten kaikki muutkin paikalliset. Tutkailin tänään niin postilokeroita on postissamme reilut 1400, en tiedä sitten kuinka moni niistä on käytössä. Sinänsä Drydenin tilanteeseen tämä on parannus, koska postitoimisto sijaitsee lähempänä kuin meidän postilokeromme siellä...

Monesti osoitetta tiedustellaankin siis kyselemällä vain postilokeron numeroa. Ilmeisesti meille voi kuitenkin lähettää postia ihan katuosoitteellamme, postissa he sitten sujauttavat postin sinne oikeaan lokeroon.

Postilokerot ovat taas niitä perinteisen pikkiriikkisiä mitä täällä on. Täällähän kirjeet ovat pitkulaisen mallisia niin mahtuvat lokeroon, suomalaiset isommat viralliset kirjeet pitää jo taittaa kaksinkerroin. Lokeroita näytti olevan myös isompia, en tiedä voiko niitä vuokrata itselleen erikseen tai pyynnöstä vai ovatko ne samaan tarkoitukseen kuin Drydenin ulkona sijaitsevan postilokerikon isommat lokerot, eli isoimmille kirjekuorille ja pienille paketeille (omasta luukusta löytyi siis avain isompaan lokeroon jos oli sattunut saamaan jotain isompaa postia - avain palautettiin lokerikossa olevaan luukkuun). Toisaalta luulisi, että isomman kirjeen tai paketin ollessa kyseessä sen voisi lunastaa postin tiskiltä, sitä kun sattuu olemaan jo postissa... Tosin posti ei ole auki niin kauaa kuin mitä postilokeroille pääsee, eli muistaakseni kahdeksaan asti illalla.


Kirjastokortti nro 3

Kylläpäs sain kirjastokortin tällä kertaa niin sutjakkaasti! Kun aikaisemmin valittelin kirjastokortin saamisen tuskaa, niin nyt sen kuin kävelin kirjastoon, kysyin varovaisesti "saisinkohän minä kirjastokortin? niin johan se minulle annettiin eikä kyselty mitään todisteita paikkakunnalla asumisesta! Täytä tämä ja ole hyvä!

Kiitos! Maria tykkää kun edes jokin asia on helppoa!

P.s. Kamera edelleen hukassa. :(

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Historiankirj... ei kun -tauluja!

Meillä on täällä tällaisia tauluja pitkin poikin kylää:


En tiedä montako näitä on yhteensä, mutta joka kulmassa tuntuu olevan yksi! Matikka ei ole vahvin osaamisalueeni, mutta arvioidaanpa nyt vaikka että olen nähnyt ainakin kaksikymmentä, veikkaisin niitä olevan vielä enemmän eli olisikohan tuo numero 30 mitään. 

Tauluissa muistellaan usein rakennuksien ja alueiden historiaa – mitä niissä on aikoinaan ollut ja miten asiat muuttuivat vuosikymmenten saatossa. Ohessa on usein mustavalkoinen kuva tai pari.

Nyt asun niin suomalaisessa paikassa, että aikoinaan täällä on voinut puhua suomea ihan missä tahansa on kylänraitilla kulkenut. Se näkyy myös näissä tauluissa!



Kurkistetaanpas vielä tarkemmin mitä taululla lukee:


Vinkiksi sinne kotopuoleen – turistina ja uutena asukkaana on tällaisia mukava lukea!


P.S. Minulla oli vielä enemmänkin näitä kuvia kamerassa mutta nyt se kamera on mennyt jonnekin piiloon. Olemme lähdössä huomenna Ottawaan, joten ehkäpä kamera ei vain halua lähteä mukaan... jos se onkin sellainen kotihiiri. 

tiistai 4. lokakuuta 2011

Rahani pitäjät

Pankkimaailmassa Kanadassa ollaan valovuosia Euroopasta jäljessä. Käytössä on edelleen shekit eikä kukaan tiedä kenenkään tilinumeroa, senhän voi kätevästi antaa toiselle mitätöimällä shekin piirtämällä siihen poikittaisen viivan ja kirjoittamalla void. Tämän kanssa voi sitten marssia pankkiin. Helppoa kuin heinänteko! No ehkä, jos ei ole tottunut nopsakampaan nettipankkeiluun Suomessa...

Nettipankki minulla kyllä on, en ole tosin varma voinko tehdä sieltä maksuja (ei ole tullut vielä tarpeeseen näes). Edellisellä kerralla kun olin Kanadassa minulla oli eri pankki ja silloin nettipankissa pystyi oikeastaan vain katsomaan tilin saldon. Jos olisi ollut monia tilejä niin olisin voinut niiden välillä siirtää rahaa. Ei ollut.

Muutenkin turvallisuusasiat tuntuvat olevan melko retuperällä. Pankkikortin tunnusluvun saa itse valita ja sitä voi totta kai vaihtaa myöhemmin. Nettipankkiin kirjaudutaan pankki- tai luottokortin numeron avulla sekä itsevalitsemalla koodilla. Avainluvuista ei ole tietoakaan... Kirjautuessa kysyy pankin nettisivu tallennetaanko kortin numero tälle tietokoneelle.

Ei ihmekään että amerikkalainen ystäväni tuumasi Suomessa ollessaan nettipankkiinsa kirjautumisesta "ihan kuin ydinkärkeä olisin laittamassa käyttövalmiiksi". Mahtoi olla tärkeä olo! Eikös ne ole yleensä presidenttien hommaa, ainakin amerikkalaisissa elokuvissa!

Kummallisena pidän myös tilille asetettuja pankkitapahtumien rajoitteita. Minulla on kuukaudessa käytössä 30 tapahtumaa ja kyseessä on kalliimpi pankkitili (sain sen ilmaiseksi ensimmäiseksi vuodeksi kun todistin juuri valmistuneeni). Tapahtumaksi lasketaan kaikki, eli kun höyläät korttia ruokaostoksilla, vaatekaupassa, nostat rahaa tililtä, laitat rahaa tilille, maksat jotakin shekillä tai saat tilisiirtoja, yms. 30 tapahtumaa on siis mielestäni melko vähän, eihän se ole kuin yksi per päivä! Ylimenneistä veloitetaan jotain, mutta en muista paljonko.

Ei täällä onneksi ole kuitenkaan silleen, että voisi kaupassa maksaa shekillä. Amerikan puolella nimittäin oli ohjeet joka kaupassa shekin kirjoittamista varten. Mitenkäs sitten jos tilillä ei ole katetta ja tuntemattomalle asiakkaalle on myyty kassikaupalla tavaraa? Kyllähän siitä shekistä näkee kenen se on mutta silti tuntuu minusta vähän epäilyttävältä.

Loppuun voisin vielä tunnustaa, että minulla ei ole edes shekkejä, koska niiden tilaaminen maksaa enkä katsonut vielä tarpeelliseksi tilata niitä itselleni. Allulla kun kuitenkin on shekkejä niin sellaisen tarpeessa hän voin shekin kirjoittaa.