Luottoa

Viime vuonna hankin vihdoin kanadalaisen luottokortin. Oikeastaan kaksi, toisen pankista ja toisen kauppaketjulta. Ilman luottokorttiakin pärjäisi, mutta helpottuu elämä kun voin ostaa matkaliput ynnä muut harvat nettishoppailut omalla kortilla, ettei tarvitse lainata Allun korttia tai ostaa OP:n visalla, sitten kun joutuu maksamaan ne euroissa niin kirpaisee.

Alan tosin vihdoin ymmärtää, miksi niin monella kanadalaisella(ja amerikkalaisella) on kamalat luottokorttivelat. Minimimaksuni ovat nimittäin suunnattomat 15 dollaria! Jos kortti olisi käytetty luottorajaan asti, saisin maksella kyllä vuosikausia ellen jopa vuosikymmeniä tuota 10 dollaria kuussa. Suurin osa maksusta olisi varmasti pelkkää korkoa!

Kai se olisi ihan hyvä asia, jos sattuisi tulemaan joku hetkellinen rahanpuute, mutta muuten en näe mitään tarvetta noin alhaiselle minimimaksulle. (Ja silloinkin minusta se pienempi maksu pitäisi saada pyytämällä.) Luottokorttiyhtiön lihava kassa sekun paisuu!

Eräässä edellisessä työpaikassani oli työntekijä, jolle soitteli töihin perintätoimisto aina välillä. Hänellä oli luottokorttivelkaa ja olipa vielä jo kertaalleen maksunsa maksanut, mutta sitten hairahtanut taas ja ottanut luottokortin ja niinpä oli taas samassa veneessä. Aika surullista. Onhan noita Suomessakin varmasti, mutta kyllä minun korkeakouluopiskelijana saadussa luottokortissakin oli 50 euron vähimmäismaksu.

Pikavippifirmoja on täällä joka kulmalla. Kai niillä on pakko olla asiakaskuntaa, kerta niitä niin monta on! Telkkarissa pyörii jatkuvasti mainoksia, joissa luvataan lakiapua pienentämään luottokorttien korkoja. Onkohan muuten Suomessa näkynyt Gail Vaz-Oxladen ohjelmat Til Debt Do Us Part ja Princess? Gail rempseään tapaansa kouluttaa pariskuntia ja nuoria naisia rahankäyttöön. Olen katsonut ohjelmaa aina joskus, jos olen sattunut telkkarin ääreen sopivaan aikaan. Yleensä pariskunnat ja prinsessat tajuavat oman rahankäyttönsä seuraukset ja alkavat kiltisti Gailin ohjeiden mukaan maksamaan velkojansa pois. Poikkeuksiakin tietysti on: no mut kun mä haluun nää isot talot ja viisi autoa, ei mua kiinnosta että olen viiden vuoden päästä miljoonaveloissa.

Luottokortilla maksaminen on täällä minusta yleisempää. Suomessa jos luotolla maksaa niin silloin vähän häpeillen sanotaan, että luotolta (tosin nykyään kai näppäillään itse kummalta puolelta). Täällä moni ostaa luottokortilla ruokaa, yms muuta jokapäiväistä. Tietysti houkutuksia on monenlaisia, minunkin kaupan luottokortilla kerää jotain pisteitä kun sitä käyttää. Itsestä tuntuu vaan hassulta ostaa jotain sellasta velaksi, minkä voisi ostaa pankkikortillakin.

Onko normaalia?

Kun asuu ulkomailla pitkään joutuu mietiskelemään asioita näin:

- No tää juttu ei tosiaan ole normaalia, Suomessa ei ikinä! 

Sitten miettivä ilme.

- Hmm... Vai onkohan tää asia kuitenki samallalailla Suomessa...?! Mitä jos en vaan enää muista? Tai ne ovat muuttaneet käytöstään salakavalasti heti kun muutin pois?

Allulla on tapana pitää setelirahaa taskussa. Siis housun taskussa, ei lompsassa. Ei nyt aina, mutta esimerkiksi pankkiautomaatilla käytyään hän usein sujauttaa rahat taskuun eikä lompakkoon. Onko tämä muka normaalia käytöstä? Kanadassa on. Onko Suomessakin?? Jos joskus joudun laittamaan setelin taskuun hiipii mieleeni kamala epätieto ja kauhu. Apua. Nyt minä pudotan sen. Onko se vielä taskussa? Allua tämä tauti ei vaivaa kuitenkaan ollenkaan! Kysynkin siis: onko Suomessa normaalia pitää rahaa taskussa?

P.s. En kerää tätä tietoa mihinkään taskuvarasrekisteriin...

Rahat tilille ja kolikot taskuun!

Kanadan pankkipalveluista olen löytänyt yhden positiivisen asian, nimittäin rahaa pystyy täällä laittamaan tilille automaatilla. Automaattiin siis näpytellään summa ja rahat/shekit laitetaan pankin tarjoamiin kirjekuoriin ja kirjekuoriluukusta sisään. Ilmeisesti automaatti tulostaa jotain kirjekuoren päälle, jotta rahat menevät oikealle tilille. Olen kyllä tainnut käyttää pankin sisällä olevia automaatteja eli en ole varma olisiko kadun puolella tätä mahdollisuutta. Tämä on minulle kätevä juttu, koska saan palkkani aina käteisenä. Saan myös tositteen maksetuista veroista yms muista maksuista kirjanpitäjältä, että älkää nyt huoliko, en minä pimeästi täällä töissä ole!

Kanadassa joutuu käyttämään pankin omaa automaattia eli ei ole kaikkeja pankkeja kattavaa ottomaattia. Tästä syystä siis minun pitää aina matkustaa Thunder Bayhin (eli 110 km päähän), kun mieli tekisi eroon piilotetusta rahakätköstä kotona. Ja jos rahaa voisi tallettaa vain pankin aukioloaikana niin minähän olisin ihan pulassa!

Oman pankin automaatti ei ole kuitenkaan ainoa mahdollisuus rahan nostoa varten. Liikkeistä löytyy pienempiä, omillaan seisovia automaatteja, mutta Allu ei luota niihin, joten eipä tule sellaisesta otettua rahaa kuin hätätapauksessa. Ilmeisesti niihin on helppo asentaa kortin kopioimislaitteistoa.

Täällä juuri harkitsen, että kannattaisikohan minun avata pankkitili tähän yhteen pankkiin, joka täältä kyläpahasesta löytyy. Bonuksena olisi, että palkka menisi liukkaammin tilille. Tiedustelin heiltä myös ulkomaisen tilisiirron mahdollisuutta, ja voisin sen tällä pankilla tehdä netissä (!) vaivaiseen €15 hintaan (konttorissa $45). Minulla on nimittäin tulossa opintolainan lyhennys kesäkuussa, eli pitäisi siirtää vähän rahaa Suomeen. Ihan kolikot eivät lainan lyhennykseen riitä!

Tästäpä pääsimmekin kätevästi aiheeseen kolikot. Minusta on hassua kun kanadalaiset tuntuvat suhtautuvan kolikkorahaan vähän silleen pakollisena turhana. Tämän voisi jo päätellä siitä kun kolikoita ei kutsuta sanalla coins (kolikot) vaan sanalla change (vaihtoraha). Do you have change? eli: onko sinulla kolikoita. Kanadassa on minun kokemukseni mukaan normaalia pantata kolikkorahaa taskun pohjalla, josta se sitten nakataan johonkin kotiin tullessa. Lompakossa useimmilla on pelkästään seteliraha (esim. Allu). Joillakin on pieni rahakukkaro, jossa "vaihtorahaa" säilytellään.

Tästä johtuen kanadalaisella on kotona kasvava kolikkomeri, ja jotenkinhan tästä on eroon päästävä. Ratkaisuna on kolikkokääreet, joita voi ostaa kaiken maailman tilpehöörikaupoista lähtien. Pankkiin voi ymmärtääkseni viedä kolikkorahaa vain käärittynä rulliksi. Tässä kohtaa minua alkaa ihmetyttämään. Maassa, jossa kaikki pitää todistella lapuilla ja lipuilla, minä voin rullailla kolikkorullaan mitä vaan huvittaa ja viedä sen pankkiin ja saada siitä setelirahaa. Oho onpas helppoa! Onko tämä vinkki kolikoiden arvostuksesta: ei ne ole niin arvokkaita, että niitä kannattaisi alkaa laskemaan?

Muistetaan tässä nyt, että olen töissä tarjoilijana eli tipeistä minulle kertyy enemmän kolikoita kuin mitä ehdin käyttämään. Vein pankkiin viimeksi 450 dollarin edestä kolikoita. Eli ihan ei pikkurahoista ole minun mielestä kysymys. Ka-zing! En kyllä huijaa, koska olen rehellinen suomalainen. (Ja saattaahan niillä toki olla joku menetelmä siellä pankissa miten ne niitä tarkistelee. Tai sitten antavat vain suoraan toiselle asiakkaalle ne ja siis ongelma ei ole heidän!)

Toisaalta kolikoilla on kaikilla omat nimet: $2 on toonie, $1 on loonie, 25 snt on quarter, 10 snt on dime, 5 snt on nickel ja 1 snt on penny. Olipa muuten aluksi kummallista kun ei ollutkaan 50 snt ja 20 snt kolikoita! Nyt siihenkin on jo tottunut. (Luin tosin Wikipediasta, että on olemassa myös 50 snt kolikko, joita vain ei ole kauhean paljoa liikenteessä. Enpä ole koskaan törmännyt half-dollariin! Pitääpä kysyä Allulta, onko hän nähnyt.)

P.s. Ajatuksena oli lyhyesti mainita näistä asioista, mutta tulipa taas kirjoitettua oikein romaani!

Vähän käteistä tai isompi potti

Pohjois-Amerikassa kaikki on suurta - tai ainakin lottovoitot!

Huhujen mukaan joku Thunder Baylainen 23-vuotias henkilö voitti vastikään 50 miljoonaa lotossa. Telkkarissa olen myös nähnyt harvahampaisen pariskunnan, joka voitti 200 miljoonaa. Siis tä? Hä? Mitä noilla rahoilla edes osaisi tehdä? Verot noista joutuu tosin maksamaan, että kaikki ei tule ihan puhtaana käteen. Veikkaisin tosin, että verot ovat pienemmät kuin mitä Suomessa.

Raaputusarvoissakin löytyy monenmoista, myös "käteistä loppuelämäksi" (cash for life), jossa voittaja saa esimerkiksi tonnin joka viikko kunnes kuolee. Nuoren kannattaa siis pelata tätä peliä! Peliyhtiön sivuilla on kuvia voittajista, jotka eivät kyllä ole ihan siitä nuorimmasta päästä.

Voitot ovat Suomeen nähden käsittämättömän suuria. Voittojen suuruudet selittyvät tietysti jälleen kerran Kanadan koolla, eli kun 33 miljoonaa ihmistä lottoaa, niin kyllähän sitä rahaa kertyy sitten enemmän kuin piskuisessa Suomessa. Osa peleistä on tosin pelkällä Ontarion alueella, mutta täälläkin asuu yli 12 miljoonaa ihmistä.

Allua aina ihmetyttää Suomessa kauppojen hedelmäpelit. Täällä pelejä saa olla mun käsittääkseni vain kasinoilla tai enpä ole niitä missään ainakaan nähnyt! Työkaverini tykkäävät kaikenlaisista uhkapeleista: lotto, raaputusarvat, kasinot, kaikki kelpaavat. Itse olen tyytynyt ostamaan silloin tällön loton tai Bingo-raaputusarvan. Kasinolle en millään jaksaisi lähteä! Shoppailu on paljon kivempaa - silloin voittaa aina!