Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Maksullisesta koulutuksesta

Kanadalaiset muistavat aina kertoa, että hei meillä on maksuton koulutus. Haha! Ehkä tämä on vertailukohtana USA:lle, näin suomalaisen näkökulmasta Kanadassa koulutus ei ole maksutonta.

Peruskoulutus on Kanadassa periaatteessa maksutonta; kaikenlainen jatkokoulutus puolestaan on maksullista. Eli käytännössä koulutus high schoolin jälkeen on siis maksullista. Peruskoulutuksessakin joutuu eri tavalla ostamaan tarvikkeita kuin Suomessa. Kirjat, taidetuntien tarvikkeet, koulun reissut, pizzalounaat, vihkot ja kynät, yms, verottavat vanhempien kukkaroita (riippuen koulusta).

Yliopistossa lukukausimaksua joutuu maksamaan arviolta 2500-15 000 dollaria (1800-10 900 €) per lukukausi. Tämä on siis oma arvioni, että voi mennä metsäänkin. Tutkiskelin vähän ja esimerkiksi Toronton yliopistossa lakia opiskeleva maksaa 23 000-26 000 dollaria (17 000-19 000 €) vuodessa opinnoistaan. Allu on maksanut Collegessa ollessaan n. 1000 dollaria/ lukukausi (725 €) sekä yliopistossa n. 4000 dollaria/ lukukausi (2900€).  Kanadan korkeakouluissa ei välttämättä ole samanlaista kirjastosysteemiä kuin meillä vaan useimmat kirjat joutuu opiskelija ostamaan itse. Allu oli maksanut kirjoistaan n. 100 dollaria/ kirja (73 €).

Opiskelu täällä tuntuu olevan myös paljon ankarampaa kuin Suomessa: jos et pääse läpi koulutehtävästä/ tentistä, tervetuloa uudelleen seuraavana vuonna. Tentin voi uusia oikeastaan vain jos on ollut vaikkapa sairas. Juttelin tästä siskoni kanssa, ja hän ehdotti, että ehkäpä tämä johtuu juuri tästä koulutuksen maksullisuudesta: joka opiskelijalta nyhdetään mahdollisimman paljon rahaa ja tässäpä oiva syy saada vuoden lukukausimaksut lisää.

Muutenkin opiskelijaa velotetaan vaikkapa opiskelijatodistuksen tulostamisesta. Olen Suomesta saanut opiskelijatodistuksia, opintorekisteriotteita, tutkintoni on lähetetty ulkomaille, yms, ja koskaan en ole penniäkään näistä konkreettisesti maksanut.

Mistä nämä rahat koulutukseen sitten tulee? Opiskelijoille on kyllä tarjolla opintolainaa (joka on Suomeen verrattuna suuruudeltaan iso), mutta sen saa vain jos vanhemmat ansaitsevat tarpeeksi vähän. Tästä syystä Allu ei ole saanut koskaan opintolainaa. Vanhempien tulot vaikuttavat ilmeisesti siihen asti, kun olet asunut poissa kotoa viiden vuoden ajan.

Moni opiskelija tekee töitä opintojen ohessa kuten Suomessakin. Täällä osa-aikaisia työpaikkoja ja määräaikaisia ja hyvin palkattuja töitä tuntuu olevan tarjolla kuitenkin paljon enemmän kuin Suomessa. Minäkin suurimman osan opiskeluajastani etsiskelin työtä, mutta niitä ei vain ollut tarjolla ja mieluisiin oli hakijoita pilvin pimein. Aika moni opiskelija on täällä tarjoilijana. Kanadassa ravintolassa kun on melkeinpä aina pöytiintarjoilu niin senkin vuoksi tarvitaan enemmän työvoimaa. Toisaalta vaikkapa metsäpalomiehenä työskentely kesäisin tuo tilille 15-18 euroa/tunti ja siihen ylityöt päälle.

Tietyllä tavalla jos vanhemmat ovat alemminpalkattuja, saattaa täällä helposti itsekin joutua samanlaisille aloille. Suuri laina taskussa on pelottava asia kun tulevaisuuden työmarkkinoista ei ole varmuutta. Sano ei maksulliselle koulutukselle ja muista, että ehkä se 100 euron ylioppilaskunnan maksu ei ole niin paha asia!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Kouluruokailu on no no!

Jännä juttu tullut esille tästä breakfast programmista, missä olen ollut joskus apuna. Itse pidin ohjelmaa ihan hyvänä juttuja, mutta monien paikallisten mielestä se ei olekaan. Olen kuullut, kuinka aamupalan tarjoilu ilmaiseksi koulussa on aivan järkyttävää ja kamalaa, kyllä pistää vihaksi, SINUN verorahoilla ne siellä syö. Siinähän vanhemmat oppivat, ettei lapsia tarvitse enää ruokkia vaan koulu hoitaa sen. Onko tämä sitten niin kauhea asia? Eikö tärkeintä olisi kuitenkin se, että kaikki lapset saisivat ruokaa? Täällähän lapset eivät saa lounasta koulussa niin kuin Suomessa.  Onko näiden samojen ihmisten mielestä sitten ihan hirveää, että vanhemmat ovat tottuneet siihen, ettei lapsille tarvitse pakata eväitä mukaan?

Tässä näkyy Suomen ja Kanadan hyvinvointimallien erilaisuus. Kun Suomessa on normaalia, että lapset ruokitaan koulussa niin täällä voi ihan hyvin ajatella, että mitä se koulu tukkeutuu minun alueelleni, kyllä MINÄ ruokin lapseni. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa oletetaan, että yhteiskunta pitää huolta (esimerkiksi siis ruokkii lapset koulussa). Täällä vaikka perusterveydenhuolto onkin maksutonta niin silti täytyy ihmisellä olla vakuutus. Huolenpito kuuluu siis yksilön vastuulle. Tässäpä tuli konkreettisesti huomattua, että joskus teoriat ovat ihan paikkansapitäviä!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kurpitsajuhla takana

Joillakin koristelu menee täällä vähän yli, yhdelläkin pihalla on varmaan 50 eri koristetta, "hautakiviäkin" varmaan lähemmäs kymmenen! Meidän koristelut rajoittuivat Allun äidiltä saamiin servietteihin, kahteen kovertamaamme kurpitsaan (minä tein perinteisen ja Allu erikoisemman), metalliseen kurpitsalyhtyyn, vanhaan Allun kätköistä löytyneeseen halloweenaiheiseen kynttilään sekä tavallisiin kynttilöihin. 






Tunnelma oli mielestäni parempi kuin pihoilla, joista näkee, että rahaa on palanut koristeihin!

Valitettavasti (kuten oli ennustettu) lapset eivät juurikaan eksyneet meidän syrjäkadulla olevalle pihalle, vaan keskittyivät muiden katujen karkkiantimiin. Näimme ikkunasta, kuinka eräässä talossa, joka on eri kadulla, ovi kävi ahkeraan.

Iso osa lapsista taitaa kiertää vanhempiensa kanssa autolla keppostelemassa... Eikö ole ärsyttävää pukkautua aina autoon takaisin? Olisi hauskempaa käydä iltakävelyllä ja moikkailla muita matkan varrella, vertailla asuja. Ne harvat, mitä meillä kävi, olivat liikkeellä jaloin.

Täällä on ollut tapetilla halloween kouluissa. Joissakin kouluissa on tavallista, että lapset ja opettajat pukeutuvat halloweenina myös kouluun. Osassa kouluja tämä on kuitenkin kiellettyä, syynä "oppiminen jää vähälle kun lapset keskittyvät asuihin". Radiossa sanoi asiantuntija fiksusti, että nokkela opettaja kääntää tilanteen edukseen. Pelottavista asuista voi esimerkiksi johtaa keskustelun pelosta ylipäätään, mitkä asiat pelottavat ja miksi.

Naamiaisasuja näin kyllä eilen ihan mukavasti. Näin kun noita pujahti apteekkiin ja kuinka lihatiskillä oli lihamestarilla käynyt vahinko - iso veitsi oli päässä! Hyvin näytti hommat sujuvan tästä huolimatta.

Mukava Halloween vaikka ovi ei käynytkään kovin tiuhaan tahtiin! Nyt kun keksisi mihin ujuttaa kaikki ylimenevät karkit... Onko ottajia?

torstai 15. syyskuuta 2011

Haukkaa paahtoleipää ja reippaasti tunnille!

Olin tänään aamulla tunnin vapaaehtoisena paikallisella koululla. Koululla tarjoillaan lapsille aamupalaa vapaaehtoisten voimin. En ole ihan varma keneltä tulee rahoitus, koululautakunnalta vai lahjoituksina? Ruokailupaikkana oli liikuntasali, jossa oli pyörillä olevia pöytä- ja penkkiyhdistelmiä. Olin siis ainoa vapaaehtoinen ja minua opasti joku rouva, jonka muusta toimenkuvasta en ole ihan varma.

Tarjolla oli paahtoleipää (margariinilla tai hillolla), paahdettuja rusinabageleita tuorejuustolla (tavallinen tai mansikanmakuinen, täällä ihan normaali aamupalaruoka, minusta vähän kummallinen), muroja, juustotikkuja, vesimelonia sekä juomaksi maitoa ja kaakaota. Saattoi olla jotain muutakin, en nähnyt oliko toisella pöydällä muuta kun olin itse paahto- ja voitelusavotassa. Aloitin paahtamisen viisi yli kahdeksan ja paahdoin ja paahdoin ja paahdoin kunnes kello tuli viittä vaille yhdeksän. Heillä on sellainen paahdin johon voi syöttää leipiä ja ne matkustavat hitaasti eteenpäin, kunnes tipahtavat valmiina voideltavaksi. Eli laita leipä, voitele toiset, anna lapselle pinosta kolmannet, laita leipä taas... yms. Aamupala alkaa klo 8:30 ja yhdeksältä alkaa siis lapsilla koulu.

Lapsia koulussa on n. 160 joten kyllä siinä pieni hulinakin kävi. Tosi kohteliaita olivat lapset ja yksi kehaisi kaulakoruani. Menen ihan mielellään uudestaan jos vain vapaaehtoisista on pulaa!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Koululaisten eväät

Kanadassa koulu ei tarjoa lapsille ruokailua. Ilmeisesti kouluissa saattaa olla kyllä jonkunlainen ruokala, mutta se tarjoaa lähinnä ranskalaisia, pitsasiivuja ja hampurilaisia. Kanadan äidit painiskelevat siis arkipäivästä toiseen saman kysymyksen kanssa - mitä pakata lapselle koulueväiksi?

Kyselin Allulta, mitä hänen eväslaatikossaan oli kouluaikoina. Hän tarkensi kysymystaan, eli siis poor bastards like me vaiko the lucky kids... Tässäpä Allun vastaukset.

Poor bastards like Allu nauttivat lounaaksi siis ainakin:

- pillimehu tai muu juoma

- leipä, yleensä maapähkinävoi- ja hilloleipä (huom. laita maapähkinävoita molemmille leiville ja hilloa väliin, muuten leipä kostuu ja muuttuu ällöttäväksi)

Lisäkkeenä saattoi olla:

- juustoa ja suolakekseja - ei voi laittaa samaan astiaan koska keksit muuten pehmenee (kuvassa pikkiriikkinen juustopallura, joita myydaan pusseittain)

- porkkana- tai selleritikkuja

- muropatukka

- hedelmä

Allu oli pakannut itse omat eväänsä jo melko pienestä pojasta alkaen.

Ne onnekkaat lapset puolestaan saivat leipänsä ohella:

- limpparia

- pikkupussin sipsiä

- keksejä
- munkin tai muun herkun

Mitäköhän Suomen äidit pakkaisivat lounasevääksi lapsilleen?

P.S. Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta mainioita kuvia eväistä japanilaisittain - siellä eväslaatikoiden kokoaminen tuntuu olevan ihan taidetta! Katsokaas vaikka:




Kuvat löytyivät täältä, katso myös lisää!