Näytetään tekstit, joissa on tunniste lentäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lentäminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2014

Islannin kautta

Kävin syksyllä Suomessa kolmen viikon vierailulla. Tai siis - luulin meneväni syksyllä, mutta siellähän oli täysi talvi jo pohjoisessa! Olin sentään ollut fiksu ja ottanut talvikamppeet kuitenkin mukaan. Matka oli oikein mukava!

Lensin Icelandairilla ensimmäistä kertaa ja kokemukseni perusteella suosittelisin kyllä lentoyhtiötä Atlantin ylittämiseen. Ruoasta piti maksaa, mutta se ei minua haitannut. Ruumaan sai laittaa kaksi laukkua ilmaiseksi, joten ennemmin maksan 12 euroa siitä sämpylästäni kuin 50-100 euroa toisesta matkalaukusta... Palvelu toimi hyvin ja sain katsella omasta telkkariruudusta mitä halusin. Matka tuntui myös huomattavasti lyhyemmältä kuin Lontoon tai Frankfurtin kautta. Lento Islantiin oli vain hieman yli viisi tuntia ja sieltä Helsinkiin reilu kolme tuntia muistaakseni. Torontosta lentää Frankfurtiin 8,5 tuntia ja Lontooseen vajaa 8, eli Islannin kautta säästää jo heti matka-ajassa. Säästin minä hinnassakin, tämä lippu oli nimittäin halvin koskaan ostamani lippu Eurooppaan ja takaisin (n. 500 euroa)!

Suurin harmitus oli se, että Islannissa minulla oli molempiin suuntiin vaihtoaikaa vain tunti. Minua olisi nimittäin kiinnostanut shoppailla Islannin tuliaisia kentältä! Menomatkalla lentoni oli vielä myöhässä, eli jouduin juoksemaan suoraan vain seuraavaan koneeseen. Paluumatkalla ostin maailman nopeiten tulivuoren tuhkaa sisältävän saippuan. Olisi sitä aikaa ollut vähän enemmänkin, koska odottelimme jonkun aikaa pääsyä koneeseen. Toinen miinuspuoli oli Pohjois-Amerikkaan lähtiessä portin pienet tilat. Samalta alueelta lähti monta lentoa Pohjois-Amerikkaan ja ihmisiä oli aivan solkenaan eikä ollut läheskään kaikille istumapaikkoja vaan ihmisiä seisoskeli vähän joka puolella. Eipä se silleen haitannut, kun aikaa oli kuitenkin niin vähän. Eri asia varmasti jos olisi vaikka lasten kanssa liikenteessä.

Islannin jäätiköt ja karu maasto näytti sen verran kauniilta matkatessamme sen yli, että haaveilen jo Islantiin suuntautuvasta lomamatkasta. Icelandairiltahan voi osta stop over -matkoja samalla lentohinnalla, joten jospa joskus tekisin sitten niin. Mukavampihan tietysti olisi kahdestaan tai porukassa, nythän matkustin yksin.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Toronto! Päivä 1!

Aloin kirjoittamaan Toronton raporttia ja huomasin, että tästä tulee aika pitkä sepustus! Päätin siis postata tälleen päivä kerrallaan.

Matka alkoi kello puoli neljä aamulla kun heräsimme ja lähdimme huristelemaan kohti lentokenttää.Ääk! Oli kyllä vähän liian aikaista. Perille pääsimme kuitenkin. Lensimme Porter-lentoyhtiöllä, joka maksaa saman verran tai vähemmän kuin muut lentoyhtiöt, mutta tarjoaa matkustajilleen ilmaisen pikkusnäkin ja juoman lentokoneessa sekä mukavan odotteluhuoneen lentokentällä. Tässäpä minun pikku boksini sisältöineen


Porterin maskottina toimii vekkuli pesukarhu.

Maailman minikokoisin voisarvi sekä mandariinilohkoja. Oli hyvää!


Toronto ei valitettavasti ottanut meitä vastaan kovin mukavasti. Koimme vastoinkäymisen kun hyppäsimme Porterin bussista Union Stationin eteen. Olimme ajatelleet, että laitamme matkalaukut lokeroihin ja seikkailemme kaupungilla kunnes Allun vanhemmat saapuisivat iltapäivällä. Kappas! Union Stationilta (joka on siis rautatieasema) ei löytynytkään enää lokeron lokeroa "turvallisuussyistä". Parin tunnin seikkailujen jälkeen löysimme viimein kaukoliikenteen bussiterminaalin lokerot, ja pääsimme jatkamaan kaupungille vähennetyin kantamuksin.

Suuntasimme ensimmäisenä päivänä Kensington Market -kaupunginosaan. Sieltä löytyi hauskoja pikku vintageputiikkeja ja muita huippuja kauppoja. Eräästä kaupasta löytyi jopa Marimekon tavaroita! Ostin vintageliikkeestä itselleni laukun sekä myös Marimekkoa myyneestä kaupasta hauskan Knit Your Own Dog -kirjan. Kartutin myös Bill Brysonin kirjojen kokoelmaani antikvariaatista löytyneellä A Walk in The Woodsilla.


Aurinko paisteli mukavasti!

Illalla suuntasimme metrolla kaupungin laidalle Allun vanhempien tuttavien luokse. He asuvat "aidatussa yhteisössä" (mahtava käännökseni sanoista gated community), jonne ei pääsekään vierailemaan sitten niin helposti. Kyse on siis kerrostaloista, joiden alue on kokonaan aidattu (lukuunottamatta sisääntuloportin vieressä kulkevaa kävelytietä). Asukkaat pääsevät portista sisään kaukosäätimellä, vieraiden tulee esittäytyä porttimiehelle, joka sitten tiedustelee asukkailta, voiko henkilöitä päästää sisään (paitsi jos asukkaat ovat ilmoittaneet vieraiden tulosta etukäteen).


Ulkona olevat parkkipaikat olivat kaikki vieraiden käyttöön - asukkaiden autot pääsivät kerrostalojen alla oleviin parkkihalleihin.

Talot olivat melko hienot, paikalta löytyi niin uima-allas kuin tenniskentätkin. Asukkaiden käytössä oli myös muutama hotellihuoneen tyyppinen vierashuone, jonka saattoi vuokrata vierailleen ($60 tai 46 € /yö). Allun vanhemmat nukkuivat tuttujensa asunnossa vierashuoneessa ja me olimme puolestaan tällaisessa hotellihuoneessa. Me olimme ensimmäisessä kerroksessa, mutta ylhäällä yhdeksännessä kerroksessa oli hienot maisemat, josta en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa!

Kanadalaiset muuten rakastavat vessoja ja niitä pitää aina olla riittävä määrä. Tässäkin kahden makuuhuoneen asunnossa oli kokonaiset kolme (3!) kylpyhuonetta. Pariskunnan oma, toinen vierashuoneen vieressä ja vielä kolmas eteisestä. Huh huh! Eipähän ainakaan kenelläkään tulee epämiellyttävää oloa kun joutuu käyttämään jonkun toisen vessaa...

Talon ihailun sekä iltadrinkin jälkeen suuntasimme petiin, kun alkoi aikainen herätys painamaan. Huomenna lisää Torontoa!

torstai 13. lokakuuta 2011

Kiitos vaan!

Olimme tosiaan nyt melkein viikon Ottawassa Allun serkun häissä sekä kiitospäivää viettämässä. Kanadan kiitospäivä on vähän eri aikaan kuin Amerikan, jos joku ajankohtaa ihmettelee!

Lensimme Ottawaan Thunder Baysta Porter -lentoyhtiöllä. Voin suositella lämpimästi kanadan välisiin lentoihin. Hinnat ovat samanlaiset kuin muilla lentoyhtiöillä, mutta he tarjoavat kaikille asiakkaille lennolla juomia (myös alkoholillisia) ilmaiseksi sekä usein myös pientä snäkkiä. Menomatkalla saimme Thunder Bayn ja Toronton välillä leivät ja salaatit, jotka olivat pieniä, mutta erittäin maittavia. Muilla lennoillamme saimme vihannessipsejä. Toronton ja Ottawan välinen lento kestää alle tunnin, joten sillä yleensä saa vain pienempää pureskeltavaa. Pieni pettymys oli kyllä se, että emme paluumatkalla saaneet kummallakaan lennolla tuollaista herkkuboksia (niiden ruoka-annokset tulee aina sellaisissa pienissä hauskoissa laatikoissa) vaan piti tyytyä sipseihin. Toronton lentokentällä sekä Ottawassa oli myös tarjolla kahvia ja limsaa sekä muita virvokkeita ja pieniä keksi- ja mantelipakkauksia lentäjille. Tätäpä eivät muut lentoyhtiöt ainakaan tarjoa, ellei sitten osta kallista lippua.

Perille päästiin, häitä juhlittiin hieman perinteistä poiketen kolme viikkoa varsinaisen naimisiinmenon jälkeen. Kanadalaisten hääperinteistä voisin kirjoittaa toiste ja keskittyä nyt kiitospäivän viettoon. 

Meidän ottawalaiseen kiitospäivään kuului päivällinen, jossa pääosassa oli kalkkuna täytteineen (stuffing). Sivuosia tähdittivät perunamuusi, bataattilaatikko,  karpalohillo, vihreät pavut voissa paahdettujen mantelinpalasten kera, minun tekemä karpalosilli sekä tietysti kastike (gravy). Maittavaahan se mielestäni on, joskin en ole aivan yhtä hulluna tuohon kalkkunan täytteeseen kuin mitä kanadalaiset... Olen maistellut monen eri ihmisen tekemää stuffingia ja todennut, että laatu voi myös vaihdella paljonkin. Jotkut paistavat täytteen myös erikseen eikä linnun sisällä. Jälkiruokana meillä oli kurpitsapiirakkaa sekä minun leipomaa mustikkapiirakkaa. Nams!

Pidän itse vähän tylsänä, että tätä samaa ruokaa syödään siis myös jouluna (ja mehän söimme myös pääsiäisenä, tosin Thunder Bayssa ja hieman erilaisena). Minulla ei valitettavasti ole kuvamateriaalia kiitospäivän ateriastamme, sillä kamera oli hukassa eikä siis päässyt reissuun mukaan. Tätä tuskaa helpottamaan ostin sitten paluumatkalla Thunder Baysta kameran eli tosi söpön sinisen Canon Power Shot Elph 100 HS 12.1 MP -merkkisen kameran. Maksoin kamerasta ja muistikortista $220/157€ eli varmaankin suunnilleen saman verran kuin mitä Suomessa tuo maksaisi. Eikä haittaa, jos se vanhempi kamera vielä löytyy niin sitten meillä on molemmilla kamerat eikä tarvitse tapella kuka sen saa milloinkin ottaa mukaansa!