Ääääää!

Leikitään, että sukunimeni on Järvinen. Kanadassa minut tunnetaan kuitenkin (paikasta riippuen) joko Jarvisena tai Jaervisena. Ja sehän korpee suomalaista.

Kun sain viisumin Kanadaan, Lontoon suurlähetystö myönsi sen Jaerviselle. Tottahan on, että ae on ä:n kansainvälinen kirjoitusmuoto. Katsokaa vaikka passista. Alariveissä on passin tiedot tietokoneelle luettavassa muodossa, ja minulla ainakin lukee siinä kohtaa Jaervinen. Mutta kun. Olisin niin paljon mieluummin Jarvinen, sillä näinhän myös netin syövereissä suomalaiset tunnetaan.

SIN-korttia eli paikallista henkilötunnusta hankkiessa kävin pientä keskustelua aiheesta ae tai a. Virkailija oli sitä mieltä, että ei hän voi muuttaa minun nimeä noin vain. Ei auttanut minun selitykset, että kun se on jo muutettu... Hävisin ja näin nimekseni tuli Jaervinen. Sama on myös ajokortissani.

Kun puolestaan hain "kela"korttia täytin itse kaavakkeen, ja pistin siihen ilman suurempiä mietintöjä Jarvinen. Terveydenhuolto tuntee minut siis eri nimellä. Toisaalta tuntuu, että olisi parempi ollut jatkaa samalla linjalla kuin millä oli muutkin kortit. Toisaalta taas eri valtion virastot eivät kommunikoi toistensa kanssa, joten se ei sillä tavalla aiheuta ongelmia. Tylsää se nyt on silti. (Ja muutenkin aina ihmetyttää tämä, että ihmisen nimi voi olla muuttua eri virastoon mennessä!)

Viime aikoina olen vain hieman tuumaillut mielessäni, että pitäisiköhän minun yrittää taas uudelleen tätä nimenmuutosta. Olisi yksinkertaisempaa olla vain yksi näistä ja luonnollisesti valitsisin siis Jarvisen. Sähköpostiosoitettakin antaessa pitää painottaa, että muuten, se minun pitkä ja vaikea sukunimeni muuten kirjoitetaan sitten eri tavalla sähköpostiosoitteessa.

Onkos kukaan muu kohdannut samanlaista ongelmaa?

Postia verokarhulle

Täällä eletään veroilmoitusaikaa. Ah ihanuutta! Paljastettakoon nyt sen verran että olen töissä veroilmoituksia tekevässä firmassa nyt veroilmoitusajan eli huhtikuun loppuun asti.

Täällä pitää tehdä veroilmoitus itse eikä verohallinnolta tule esitäytettyä ilmoitusta kuin Suomessa. Sinänsä käytäntö on ehkä vähän tyhmä, koska samat laput mitä työntekijä saa töistä verojensa ilmoittamiseen yms lähetetään myös verovirastoon. Tykkään kyllä Suomen käytännöstä, jossa esitäytettyyn kaavakkeeseen lisätään vain puuttuvat tiedot, vähennykset, yms.

Nämä veroilmoituspaperit ovat niin hepreaa, että moni ei jaksa tai yksinkertaisesti osaa täyttää niitä itse. Veroilmoituskaavakkeet ovat kyllä aika haastavat. Olen tehnyt oman veroilmoituksen pari kertaa ja siihen on kyllä tarvittu paljon pään raapimista ja apua Allulta. Muistan, että joskus lapsena isä väsäsi kotona veroilmoituksia, lienevätkö ne olleet yhtä vaikeat kuin mitä täällä on? Kaavakkeet ovat siis tällaisia: "No niin, siirrä tämä luku nyt riville 304 ja kerro 1,25:lla". Jos jotakuta kiinnostaa niin voi tutkia Ontarion veroilmoituskaavakkeita täältä. (Voiko tämä olla totta, laitoin juuri linkin veropapereihin? Naurattaa!)

Nykyään veroilmoituksen voi tehdä netissä tai ostamalla vero-ohjelman (alk. n. $15 mutta mitä vaikeampi ilmoitus sitä enemmän ohjelmasta pitää pulittaa). Ainakin osaa ohjelmistosta voi käyttää ilmaiseksi jos on vähävarainen. Moni myös tuo veronsa tehtäväksi meidänkaltaiseen firmaan. Hintaa palvelulle tulee n. $70-100 useimmiten, mutta voi olla yli satasenkin ja jos kyse on yrittäjästä niin päälle toistasataa. Sosiaalituella eläville on oma hintansa eli $40. Osa lähettää veroilmoituksen vielä perinteisesti kirjeenä. Verofirmoissa ilmoitus tehdään erityisellä vero-ohjelmalla, jolla voi myös suoraan lähettää veroilmoituksen verovirastoon. Veroilmoituksen tehtyään saa shekin (jos on tulossa palautus) melko pian eli ei tarvitse odotella joulukuuhun asti niin kuin Suomessa. Oletuksena on aina shekki, mutta suoran talletuksenkin voi saada jos ilmoittaa pankkitilinumeronsa.

Jos ei ansaitse kovin paljoa voi hakea arvonlisäverohyvitystä, jota myönnetään tulojen perusteella. Saa siis osan maksamastaan arvonlisäverosta takaisin. Ontariossa arvonlisävero on 13 % eli suomalaisittain hyvin alhainen. Arvonlisäverohyvitystä saa neljä kertaa vuodessa eli nyt veroilmoituksella haetaan ensi kesäkuussa ensimmäisen kerran maksettavaa hyvitystä.

Vuokraan voi saada myös apua verovirastolta. Jos ilmoittaa vuokran tai omistusasunnosta maksettavan veron voi saada hieman apua maksuihin. Summa voi olla ihan kympin kertamaksusta kuukausittaiseen sataseen. En ole varma kuinka iso asumisapu voi olla, mutta useimmiten ne ovat varmaan muutamasta kympistä sataseen joka kuukausi. Ilmeisesti aikaisemmin valtio maksoi arvonlisäverohyvityksen ja asumisavun veronpalautusten kanssa samaan aikaan, mutta nyt ne tulevat vuoden mittaan. Riittää paremmin rahat valtion kassassa!

Kanadan (vai onkohan tämä vain Ontarion) verotussysteemissä veroa maksetaan joko 0%, 15%, 22%, 26% tai 29%. Sinänsä jännää, että jos tienaat $15 000 maksat saman verran veroa kuin joku joka ansaitsee $42 000 (eli 15%). En nyt muista summaa ihan tarkalleen, mutta n. $10 000 alapuolelle jäävistä tuloista ei makseta veroa ollenkaan.

Minähän tykkään verojen maksamisesta, mutta en ole kyllä onnessani mätkyistä mitä sain. Täällä ei ole verokortteja, niin työnantaja ottaa siis veroa palkasta ihan summamutikassa. Osassa paikoista olen saanut kaavakkeet täytettäväksi, joiden perusteella työnantaja maksaa verot. Viime vuonna minulta on otettu joku ihan minimaalinen määrä veroa, ja vaikka en Kanadassa ansainnutkaan niin kovin paljoa, Suomen ansiot nostavat kokonaisansioni niin isoiksi että joudun tuohon 15% kastiin. Muutama satanen pitää siis lähettää näin jälkeen päin! Onnea teille kaikille veroasioihin ja toivottavasti saatte palautuksia!

Kuva.

Penthouse-elämää

Meidän vuokranantaja hemmottelee meitä liikaa.

Tsekkaa jos et usko - aamupala tarjottimella yläkertaan:

Meidän on kyllä pakko muuttaa kohta. Meidän vuokranantaja ostaa liikaa ruokaa (eli siis suurperheen tarpeisiin) ja meillä on aina paha mieli kun syödään niitä. Toisaalta pakkohan ne on syödä eikä jättää mätänemään. Siispä meidän on pakko muuttaa!

Mutta. Allu ei ole edel-leen-kään kuullut siitä etelän työpaikasta vastausta. Kyseli kyllä jo henkilöstöosastolta, että mites on. Sieltä vastattiin: emme ole saaneet vielä päätöstä tietoomme, ilmoitamme hetimiten kun saamme sen. Allu kävi haastattelussa yli kuukausi sitten! Kuka niiden papereiden päällä istuu ja munii (kato pääsiäiseksi koristeita)?? En voi ymmärtää miten voi kestää näin kauan päätöksen tekeminen. Aaargh!

Kortista osoite

Kanadalaisen (tai ainakin ontariolaisen) ajokortissa on näkyvillä henkilön osoite. Aina kun osoite muuttuu, tästä pitää siis ilmoittaa liikenneministeriöön, ja he lähettävät sinulle uuden kortin.

Minusta tämä tuntuu niin kummalliselta, kun Suomessahan ei voi henkilöllä olla kuin yksi ajokortti (eikös ne poliisiasemalla ota pois sen vanhentuneen?). Allulla pyörii jaloissa ainakin viisi eri ajokorttia, sillä mehän muutettiin jo pelkästään viime vuonna kolme kertaa... Minultakin ajokortteja löytyy kaksi, ensimmäinen harjoitteluajokortti ja nyt tämä nykyinen. Miten helppoa täällä olisikaan antaa jollekulle samannäköiselle kaverille vanhentunut ajokortti alkoholin ostoa/ baariin menoa varten!

Tätä korttia sitten vilautetaan aina kun tarvitsee todistaa osoitteensa eri palveluja ja virastoja varten. Minulle on selvinnyt nyt pikkuhiljaa, että Kanadassa ei ole olemassa samanlaista väestörekisteriä kuin Suomessa. Meillähän aina muuttaessa ilmoitetaan osoite maistraattiin (joka ilmoittaa eteenpäin eri tahoille) sekä postiin. Täällä minä ilmoitan osoitteen eri ministeriöille (eri palveluita varten) sekä maahanmuuttoviranomaisille. Allu ilmoittaa vain ministeriöille.

Periaatteessa siis valtio tietää kyllä missä asut milloinkin, kun he pääsevät katsomaan eri ministeriöiden tietoja. Olisipa kuitenkin niiiiin paljon helpompaa, jos osoitteen voisi ilmoittaa yhteen paikkaan ja sillä olisi homma selvä! Lisäksi niin moni asia vaikeutuu, kun pitää aina olla todistelemassa osoitettaan! Eri ministeriöthän eivät luonnollisesti voi kommunikoida toistensa kanssa...

Kanadassa suoritetaan väestönlaskenta viiden vuoden välein, viimeksi viime vuonna. Tähän on jokaisen asukkaan lain mukaan vastattava. Väestönlaskennassa kerrotaan osoitteet, iät, äidinkielet, yms, joiden perusteella voidaan tehdä tilastoja ja tiedetään kuinka monta henkilöä asuu milläkin alueella. Tässä kohtaa voisin paljastaa, että jäi muuten Marialta ja Allulta tämä täyttämättä, sillä meille ei koskaan tullut sitä lappua (ja netissä tehtävään ilmoitukseen tarvitsi kaavakkeen tunnistekoodin). Allu soitti niille ja pyysi lähettämään, eikä sitä tullut edelleenkään. Ja kohta olikin jo census ohi (Allu metsäpaloilla ja minä vähän hoomoilasena, että siis väestönlaskenta mikä?). Kuinkahan monelle käy sama juttu? Silloinen kämppis ei ollut tuntunut väestönlaskennasta koskaan kuullutkaan ja kyseessä oli kuitenkin 29 vuotias henkilö. Onko tämä oikeasti luotettavin tapa pitää lukua kansalaisista?

Näin Suomessa kun on vaalit meneillään niin kerronpa kuinka kätsyä on Kanadassa äänestää. Ensimmäisenä äänioikeutetun pitää rekisteröityä äänestäjäksi, koska vasta tässä vaiheessa aletaan miettimään, että millä alueella tämän henkilön pitää äänestää. Veroilmoitusta tehdessä voi ruksata kohdan, jossa hyväksytään tietojen luovutus vaaliviranomaisille. He sitten lähettävät vaalien lähestyessä lomakkeen, jolla voi rekisteröityä äänestäjäksi. Jos tämä unohtui niin äänestää voi kun menee äänestyspaikalle ja todistaa henkilöllisyytensä ja osoitteensa. Ajokortti esille, mutta mitä jos onkin juuri muuttanut? Nyt tarttis saada jostain virallinen kirje.

Sitten voisimme siirtyä sinne postiin, eli Canada Postiin.... Ei se postikaan tiedä missä sinä asut, miten voisit edes olettaa moista! Osoitteen voi rekisteröidä postiin maksua vastaan muistaakseni vuodeksi. Muuttaessa tuumasimme, että kun ei sillä saa edes minkäänlaista edelleenlähetyspalvelua, kannattaako tuosta sitten maksaa lähes sata dollaria...

Ettekö voisi perustaa kunnollista väestörekisteriä hei Kanada, se ei varmasti edes maksaisi kovin paljoa, ehkä vain jotain tsiljoona! Terveisin Maria. (Tosin mistä vetoa, että jos tällaista alettaisiin värkkäämään niin kanadalaiset protestoisivat, sillä "mitä varten niillä on mun tietoja??", "isoveli valvoo", jne!)

Kuva: weheartit

Luota minuun!

Aina joskus mietiskelen ihmisiin luottamista ja miten täällä ei ole samanlaista luottamiskulttuuria kuin Suomessa. Kuuntelin joskus Suomessa jotain radio-ohjelmaa, missä puhuttiin tästä luottamiskulttuurista. Jotenkin sitä Suomessa on tottunut luottamaan ihmisiin, että jos minä tämän lompakon hukkaan niin se voi hyvinkin löytyä löytötavaratoimistosta, taikka jos jätän nyt pyörän lukitsematta niin tuskin sitä kukaan vie. Virastoonkin riittää minun vakuutus, että tämä on tilanne (tietyissä asioissa, esim. ulkomaalainen saa suomalaisen ajokortin vakuuttamalla, että on ajanut Suomessa kuuden kuukauden ajan). Radio-ohjelmassa sanottiin, että tietyllä tapaa tämä luottamisenkulttuuri lähtee liikkeelle siitä, että Suomessa oletetaan, että kyllä ne muut ovat rehellisiä eivätkä valehtele/petä/huijaa. Vastapuolelle/ muille annetaan siis mahdollisuus olla rehellisiä.

Valitettavasti omien kokemuksieni perusteella Kanadassa ollaankin toisin päin: ihmisistä oletetaan ensimmäisenä, että tuo saattaa huijata, en luota niin eipä pääse jekuttamaan. En nyt puhu ystävyyssuhteista ja sellaisista vaan lähinnä justiinsa virastojen ja muiden virallisten tahojen toiminnasta. Pyörätkin on aina lukittava ja jos lompakon hukkaa niin on ihme, jos sen vielä saa takaisin. (Tosin luulisin, että näin pienemmillä paikkakunnilla, missä ihmiset tietävät toisensa niin mahdollisuus lompakon löytymiseen voisi olla suurempi.)

Otetaanpa nyt se minun ajokortin saaminen: siihen tarvitsi virallista paperia ja silläkin sain vain oikeuden mennä ajotestiin ilman aikarajoituksia kun minulla kuitenkin on 10 vuoden ajokokemus toisesta maasta (yleensä harjoitteluajokortilla joutuu ajamaan pidemmän aikaa ennen kuin voi mennä ajotestiin). Ajotestiä varattaessa piti maksaa maksu heti, muuten ei aikaa saanut. Jos ei satu olemaan luottokorttia ja asuu kauempana ajotestin toimistosta voi kätevästi hoitaa tämän lähettämällä shekin lähimpään toimistoon, josta informoidaan sitten ajotestin varaamispalvelua (sama numero koko provinssille), että nyt tämä henkilö voi varata itselleen ajan. Eli siis: tuo ei varmasti maksa, jos sille ajan menee varaamaan ilman rahaa!

Opettajan pätevyyden saa kun lähettää tsiljoona eri lippulappua ja ne pitää olla justiinsa eikä melkein mitä he haluavat ja osan tulla suoraan koululta/ opetushallitukselta, yms. Ja äläpä huoli jos niissä ei olekaan oikeanlaisia leimoja takana, nyt on tapahtunut vilppi! Lähettäkää uudestaan. Ennakko-oletus on siis, että tuo on nämä nyt väärentänyt. (No sinänsä hyvähän se on, että tarkasti tutkivat nämä asiat, mutta jotkut heidän vaatimuksistaan menevät kyllä yli hilseen...)

Allu kun oli Suomessa vaihto-oppilaana sai hän lähtiessä kouraan opintorekisteriotteen, mistä näkyi hänen käymänsä kurssit ja arvosanat. Kotiyliopistoonsa saapuessaan vei ne sitten näytille niin eipä niitä sitten hyväksyttykään, sillä eihän tämä nyt näin käy, että sinä meille tämän paperin antaisit. Huijari! Pyysivät siis yliopistoa lähettämään heille suoraan paperit, jotka siis olivat prikulleen samannäköiset leimoineen ja allekirjoituksineen kuin Allun heille kiikuttamat. (Miten minusta tuntuu, että olen tämän tarinan jo täällä kertonut??)

Kirjastokorttia hakemassa ei uskota, että asut paikkakunnalla ennen kuin ojennat kirjastotädille virallisen kirjeen/henkilökortin, josta ilmenee osoitteesi. (Paikkakuntalaiset saavat kirjastopalvelut ilmaiseksi, mutta muut joutuvat maksamaan.) Ennakko-oletus on taas se, että tuo varmasti huijaa, että saa tämän ilmaiseksi.

Apua, tulipa hieman negatiivinen kirjoitus! Jotenkin on itsellä pistänyt nämä asiat silmään. Allukin on toki huomannut, miten Suomessa monessa asiassa luotetaan ihmisiin enemmän. Osaksi tämä on myös se syy, miksi haluamme muuttaa vielä takaisin Suomeen. Joskus on vaan mukavaa kun saa osakseen luottamusta!

(Ja ymmärrän tietysti sen, että ei näillä suoraan minuun kohdisteta epäilyksiä, vaan kaikki saavat saman kohtelun. Halusin vain kiinnittää huomionne tähän kulttuurieroon, mikä on itseä mietityttänyt.)

Onkos kellään muulla tullut tehtyä samankaltaisia huomioita? Luottaako kanadalainen vähemmän?

P.S. Finland on kylä Pohjois-Ontariossa!

Maahanmuutto ja paperisota!

Ajattelin valaista hieman maahanmuuttoprosessiani tänne Kanadaan. Ajattelin myös kertoa teille, että meillä on hoidossa Peanut, joka on myös maahanmuuttaja. Peanut toimii siis oivallisesti jutun kuvituksena!

Tarkempia ohjeita maahanmuutosta kiinnostuneille löytyy tästä osoitteesta. Kerron tässä miten meidän osalta maahanmuutto siis tapahtui ja varmasti jokaisen maahanmuutosta haaveilevan kohdalla tilanteet ovat vähän erilaiset. Kannattaa siis lukea tuota Canada Immigrationin nettisivua kuin raamattua. Valitettavasti sivut ovat välillä vähän sekavat, mutta onnistuin ainakin itse sitten lopulta lukemaan ohjeet siihen malliin, että hakemuksestamme ei palautunut mitään takaisin korjailtavaksi/ lisäiltäväksi.

"Eli siis moi, olen Peanut ja muutin tänne Kanadaan Meksikosta. Pidän pitkistä kävelyistä, nuuskimisesta, lelujen rikkomisesta ja kaikenlaisista herkuista. En pidä automatkoista enkä siitä, kun minut yritetään vapauden jälkeen pyydystää takaisin hihnaan laitettavaksi."

Kaikki alkoi siis (meillä ihmisillä) tammikuussa 2010 kun aloin kunnolla suunnittelemaan ja tutkimaan maahanmuuttoa. Tarkoituksenani oli valmistua keväällä 2010, joten maahanmuutto oli siis ajankohtainen. Kanada vaatii lippua ja lappua jos toistakin joten kuten ennustelinkin, papereiden kokoaminen ja hakemuksen saattaminen lähtökuntoon vei meiltä melko kauan. Vasta heinäkuussa vihdoin ja viimein saimme paperit menemään! Aikalailla saimme siis puoli vuotta kulumaan tähän vaiheeseen.

Meillä ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin hakea minulle pysyvää oleskelulupaa Allun avopuolisona. Voin siis tehdä töitä, opiskella, oleskella, saan terveydenhuollon palvelut, ym, aivan kuten kanadalaisetkin, en vain voi äänestää täällä vaaleissa. Tietyt ammatinharjoittajat saattavat pystyä hankkimaan oleskeluluvan pelkästään ammattinsa perusteella, mutta minua sieltä listasta ei tietenkään löytynyt. Avopuolisoksi kelpaa, jos on asunut vähintään vuoden yhdessä kanadalaisen kanssa. Mehän olimme asuneet yhdessä jo ylimääräistäkin.

Homma toimi siis sillä tavalla, että Allusta tuli minun "sponsori". Kuulostaa aika hauskalta, mutta tätä varten meidän piti allekirjoittaa ihan lainmukainen sopimus. Allu on siis minusta vastuussa taloudellisesti ensimmäiset kolme vuotta kun asun täällä Kanadassa. Käytännössä en ole oikeutettu työttömyysturvaan yms valtion rahalliseen toimeentulotukeen ennen kuin tuo kolme vuotta tulee täyteen. Ensimmäisenä siis Kanada päättää, täyttääkö sponsoriehdokas vaatimukset, ja kun se hyväksytään, lähtevät he käymään läpi maahanmuuttajan hakemusta. Nämä molemmat hakemukset lähetetään kuitenkin samaan aikaan (eli minä lähetin kirjekuoressa hakemuksen Allulle joka oli silloin täällä Kanadassa ja hän sitten lisäsi mukaan oman hakemuksensa ja postitti sen eteenpäin).

Peanutin "sponsori" on ystävämme Kelly, jonka Peanut uskoo piilottelevan kellarissamme. Portaat ovat kuitenkin sen verran pelottavat, ettei asiaa ole tutkittu kuin vasta hieman nuuskimalla sekä vartiota pitämällä.

Hakemus maksoi muistaakseni hieman yli 1000 dollaria eli n. 712 euroa. Tämän lisäksi kustannuksia tuli lääkärintarkastuksesta (Suomessa valtuutettuja lääkäreitä on vain yksi, jonka vastaanotto on Helsingissä), rikosrekisteriotteesta sekä käännöstöistä. Lääkärin varasin helmikuun puoleenväliin. Lääkäri tiesi käytännöt ja se menikin sitten oikein sutjakkaasti. Maksua tarkastukselle kertyi 250 euroa + matkat Helsinkiin. Rikosrekisteriote ei ollut kovinkaan kallis, sen pystyi tilaamaan netistä ja sai suoraan englanniksi, hintaa olisiko ollut hieman reilu kymmenen euroa. Käännätytin myös yhden vuokrasopimuksemme auktorisoidulla kääntäjällä ja se maksoi muistaakseni n. 70 euroa. Vuokrasopimuksella siis todistimme asuneemme yhdessä. Yhteensä maahanmuutto siis maksoi yli 1000 euroa ilman matka- ja muuttokuluja.

Allun osa hakemuksesta oli vähän helpompi kuin minun, joka olikin aikamoinen romaani kirjoitettavaksi. Niitä ohjeita ja lomakkeita kannattaa yrittää tutkiskella ja täytellä jo hyvissä ajoin, ettei tule yllätykseksi viime tinkaan, mitä kaikkea tietoja sinne tarvitaankin. Papereita oli erikseen yleisempiä oleskelulupaan liittyviä kysymyksiä taustoistani, perheestäni, yms sekä sponsor questionnaire, jossa kyseltiin tarkemmin meidän suhteesta. Minun tuli esimerkiksi listata kaikki osoitteet, missä olen asunut sen jälkeen kun olen täyttänyt 18 vuotta, sekä kirjoittaa kattava listaus mitä olen milloinkin tehnyt sekä missä. Listauksesta ei saanut puuttua yhtään kuukautta, tai Kanada alkaisi epäilemään mitä olen silloin tehnyt... Lista tehtiin siis yksinkertaistetusti tähän malliin:
9/2004-5/2005 - koulussa Joensuussa
6/2005-8/2005 - kesätöissä Helsingissä

Tässäpä Peanutin listaus, tosin minuuteittain:
12:03 - nuuhki siankorvaa

12:04 - käännä selkä ja rapsuta

Muita tärkeitä tietoja, mitä minun piti kirjoitella lappuihin olivat muun muassa kaikki kerhot joihon olen kuulunut sekä kaikki maat, joissa olen vieraillut 18. syntymäpäivän jälkeen kuukauden ja vuoden tarkkuudella. En onneksi ollut matkustellut mitenkään suunnattomasti, että sain maalistauksen tehtyä melko helposti. Tässäpä muuten myös hyvä syy säilytellä vanhoja kalenteita nimittäin niistä sain tarkistettua oikeat kuukaudet reissuille!

Missään kohdassa ei tietenkään ollut kovin montaa kohtaa, joten jatkoin listauksia siis ylimääräisellä paperilla, joita kertyikin hakemuksen sisään aika monta!

Sponsor questionnairessa kyseltiin kaikkea suhteestamme lähtien "miten tapasitte", "kuvaile miten suhteenne eteni" aina "onko sponsorisi tavannut perhettäsi/ystäviäsi, merkitse tähän nimi sekä päivämäärä" -kysymykseen asti. Lomakkeen lopussa oli vielä teksti, jossa kehoitettiin kirjoittamaan erilliselle paperille muita mahdollisia asioita, jotka todistaisivat suhteemme aitouden ja jatkuvuuden. Kirjoittelin siis kaikenlaisia randomjuttuja paperille ja liitin sen mukaan hakemukseen. Jossain myös mainittiin, että minun tulisi myös antaa tietoja suhteemme historiasta, joten kirjoitin siihen myös erillisen lapun, jossa listasin merkittäviä tapahtumia suhteessamme (esim. tapasi vanhempani, kävimme yhteisellä matkalla, muutimme yhteen, yms yms).

Meidän piti myös pyytää paria kaveria allekirjoittamaan todistukset, että he uskovat meidän olevan oikeassa suhteessa. Hakemuksen mukaan liitimme myös kirjeitä, kortteja ja valokuvia. Tuloksena oli hyvin pullea iso kirjekuori!

Pieni lepuuttelu ja venyttely oli myös tarpeellista meidän hakemusten kokoamisten ja postiin pukkaamisen jälkeen!

Uskon kyllä, että tämän kaiken saa tehtyä nopeampaankin tahtiin ja varmasti jos meilläkin olisi ollut huutava hoppu niin olisimme saaneet hakemuksen aikaisemmin postiin. Tässähän kävi siis lopulta niin, että en valmistunutkaan keväällä 2010 vaan jatkoin opintoja syksyllä. Heinäkuussa kun sitten saimme hakemuksen postiin oletimme, että minä saan vastauksen vasta 6-12 kuukauden päästä. Allu oli palannut Kanadaan jo huhtikuun alussa, joten olimme olleet jo melko pitkään erossa. Ostin sitten liput Kanadaan vierailulle lokakuu-joulukuu, yhteensä 1,5 kuukautta.

Yllättäen sainkin sitten myöntävän vastauksen jo viikkoa ennen lähtöäni Kanadaan (n. 3 kuukautta hakemuksen lähettämisestä). Sepäs aiheuttikin sitten päänvaivaa, sillä minulle annettin 45 päivää aikaa lähettää passi Lontoon suurlähetystöön viisumin myöntämistä varten ja olin juuri lähdössä Kanadaan... Sain kyseltyä heiltä kuitenkin asiaa, ja he vain sanoivat, että matkusta Kanadaan ja lähetä passi sieltä. Näin teimme ja sainkin passin sitten takaisin muistaakseni noin kuukaisi sen lähettämisen jälkeen. Hätäratkaisuna olisi tietenkin ollut pidentää oleskeluani siellä kunnes saisin passin käteeni.

Peanutilla taival kanadalaiseksi koiraksi oli huomattavan helpompi: tarvittavat rokotukset piikillä takapuoleen ja Kanadan portit aukesivat orvolle neidille. "Kiitti!" sanoo Peanut kun jyrsii leluaan  rikki. 

Saamani viisumi oli siis "one entry" viisumi, jolla pääsin siis maahan kerran, ja joka tekisi minusta siis pysyvän oleskeluluvan haltijan. Tämä status minulla säilyy niin kauan kun vietän Kanadassa kaksi vuotta viiden vuoden aikana (muistaakseni, heh faktat hallussa minulla!). Aikaa maahanmuuttoon minulle annettiin siihen asti, kun lääkärintarkastuksestani olisi kulunut tasan vuosi. Jos en olisi saapunut maahan ajoissa, minun olisi pitänyt hakea lupaa uudestaan.

Lopettelin sitten työt sekä saatoin kouluhommat tammikuussa siihen malliin, että pystyin Kanadasta käsin lähettämään loput kirjoitustyöt (niitä taisi olla kaksi sekä gradun työstäminen loppuun jäljellä) ja suuntasin kohti Ottawaa 28. tammikuuta 2011. Olin ohjeiden mukaisesti laatinut listan kaikesta, mitä tuon mukanani. Sain siis tuoda kaikki omassa käytössäni olleet tavarat ilman tullimaksuja maahan. Listan laatiminen oli kyllä melko vaativaa... Onneksi tein listan kuitenkin, koska sitä kyseltiin!

Ensimmäisenä marssin siis Immigrationin puoleen. Jonottamassa oli muutama ilmeisesti saksalainen nuori aikuinen, joilla oli joitain ongelmia oleskeluluvan kanssa. Ilmeisesti heille oli jostain luvattu, että heillä olisi työlupa, mutta käytännössä asia ei ollutkaan näin... Tukkiansa raastaen maahanmuuttovirkailijat yrittivät heille selittää, ettei asia ihan nyt mennytkään niin kuin he olivat ajatelleet. Kun minä siis purjehdin vuorostani tiskille otettiin minut avosylin vastaan: kaikki oli kunnossa ja minusta tuli pysyvän oleskeluluvan haltija, olin helppo tapaus! Tämän jälkeen kävin vielä tullissa, jossa laukkujani ei onneksi alettu käymään läpi ja vertaamaan tekemästäni listasta, että onko siellä nyt varmasti juuri se mitä siellä sanotaan olevan... Sitten vain exit-sortieta kohden ja pihalle.

Ja näin minusta tuli melkein kanadalainen!

Peanut sen sijaan on saanut Söpön Kanadalaisen Koiran Arvonimen jo aikoja sitten! "Näin helppoa on olla koira" tuumaa Peanut vielä loppuun.

Opettajaksi Ontariossa

Valmistuin nyt keväällä siis englannin opettajaksi Itä-Suomen yliopistosta. Suomessa kun opettajalta vaaditaan maisterin tutkintoa niin täällä riittää kandidaatin tutkinto tai jopa alempi collegetutkinto. Opetusluvan saaminen täällä siis varmaan on minulle melko helppoa... Eikös tutkailemaan Ontario College of Teachersin nettisivuja.

Näin helppoa se on:

Minun pitää lähettää Collegelle
1. Kopio passista todistaakseni henkilöllisyyteni. Onnistuu!
2. Teaching certificate. Jaahas mikäs se tämä on. Ei minulla kyllä ole mitään tällaista paperia... Toisessa paikassa mainitaan, että tutkintotodistus saattaisi käydä. Maakohtaisissa ohjeissa pyydetään kyllä teaching certificatea... Hmm.
3. Rikosrekisteriote Kanadasta. Hoituu. (Aika kummaa, ettei kotimaasta pyydetä rikosrekisteriotetta... Olenhan kuitenkin asunut Suomessa 28 vuotta ja Kanadassa vajaat 5 kk.)
4. $362 + jäsenmaksu $120 sen jälkeen kun minut hyväksytään = $482 eli n. 345 €. Noh, oletinkin kyllä että ei tämä ihan ilmaista lystiä ole. 

Loput paperit tulevat siis suoraan muilta kuin minulta. Jos vaikkapa yliopisto lähettäisi minulle paperit vahingossa suoraan ja minä kiikuttaisin sen avaamattomana collegelle niin sitä ei hyväksyttäisi, vaan yliopiston pitäisi lähettää kaikki uudelleen. Tällainen käytäntö on täällä melko yleistä. Esimerkiksi Allu kun oli Suomessa aikoinaan vaihto-opiskelijana ja toi sitten omalle yliopistolleen opintosuoritusotteen yliopiston leimoilla ja allekirjoituksilla, pyysivät he yliopistoa lähettämään samat paperit uudelleen, sillä niitä ei voitu hyväksyä oppilaalta suoraan. Yliopistolta vastattiin, että voidaan me teille ne lähettää, mutta ne on tasan samanlaiset paperit kuin mitä se Allu on teille kiikuttanut...

Yliopiston pitää lähettää suoraan Collegelle
1. Opintosuoritusote, jossa on jokaiselle kurssille mainittuna opiskelun määrä tunteina, arvosanat sekä näkyy tutkinnon nimi ja milloin se on myönnetty. Eiköhän tämä onnistu, opiskelun määrää ei ole tunteina, mutta luulisi, että ECTS eli opintopisteet riittävät (vastaavathan ne tiettyjä määriä opiskelutunteja). 
2. Opettajaopintojen osalta opintosuoritusote, jossa näkyy kuinka paljon ja mitä vuosiluokkia olen opettanut opetusharjoittelussa, metodologiakurssieni luokka-asteet ja aineet, keskittyikö ohjelma toiselle asteelle, mistä aineista tein kurssitöitä, millä kielellä kurssit olivat, jne. Jos nämä kaikki eivät näy opintosuoritusotteessa, yliopiston pitää liittää mukaan kirje, josta käy ilmi puuttuvat asiat. Kyllä niillä siellä yliopistolla hymyt hyytyy kun lähetän kaikki vaatimukset heille. Mm. kirjekuoressa tulee olla leimoja takana, jotta näkee, ettei kirjekuorta ole avattu yliopistolta postittamisen jälkeen. Kaikki yliopiston lähettämä tulee olla suomeksi. Yliopistoa tämä ei varmasti haittaa, mutta minun lompakolle tämä saattaa käydä. Kun paperit saapuu Kanadaan, kaikki paperit nimittäin lähetetään minulle käännätyttämistä varten. Suomessa kun käännätytin vuokrasopimuksen oleskelulupahakemusta varten se maksoi muistaakseni n. 70 euroa. 

Opetushallituksen tulee lähettää suoraan Collegelle.
1. Statement of Professional Standing. Paperi, jossa vakuutetaan, että minä voin opettaa Suomessa ja että lupaani opettaa ei ole koskaan otettu minulta pois. Paperi täytyy olla Suomeksi, jonka minä taas käännätytän kun se minulle Collegesta lähetetään. Jep jep... Rahanmenoa ei voi estää...

Edellinen työpaikka lähettää (siis koulu, jossa olen ollut töissä) suoraan Collegelle.
1. Rehtorilta kirje, jossa listataan milloin olen ollut koulussa töissä ja mikäli minut on koskaan erotettu määräajaksi tekemisteni vuoksi. Tätä ei mainita yleisissä ohjeissa, vaan vain maakohtaisissa ohjeissa. Tutkailin vähän niin jos olisin esim. Ghanasta niin tätä ei vaadittaisi. Ei myöskään Ruotsista. Miksi siis Suomelle on laitettu tällainen erikoisvaatimus?? Mitä jos on vasta valmistunut ja ainoa palkallinen opetustehtävä on vuodelta 2008 kun olin sijaisena harjoittelukoulussa yhteensä 4 oppituntia?? O-ou... ei tää tainnutkaan olla ihan niin helppoa... 

Kielitestauksen tehnyt taho lähettää suoraan Collegelle.
1. Kielitestauksen tulokset. Kyllä. Minun tulee mennä kielitestiin. Tätä ei tosin tarvitse jos on tehnyt opettajaopinnot englanniksi. Hmm. Entäs jos on tehnyt opettajaopinnot suomeksi, mutta pääaineopinnot englanniksi... 

Apua miten tää on niin vaikeeta??? Taidan jättää tän nyt ja katsoa tätä vasta huomenna... Saa sitä ihmetellä miten en ole saanut koko prosessia edes alkuun! Heti maanantaina lupaan ja vannon soittaa tuonne Collegeen, että saan vähän lisätietoa eri asioista.

Taistelu kirjastokortista

Ja niinpä niitä oli kaksi!

Kyllä tuli taas todistettua, että kirjastokortin hankinnastakin voi saada vaikeata.

Kävin tänään vähän asioilla ja siinä samalla kaupungilla ollessani ajattelin käväistä kirjastossa. Allu on ollut koko viikon metsäpalolla ja myös kämppiksemme Sarah katosi niille teille keskiviikkona, joten kaipailin vähän viihdykettä viikonloppuun. Ongelmat alkoivat kuitenkin jo heti kun astelin ovesta sisään. Olin ottanut mukaani vanhan kirjastokortin, jonka sain v. 2007 ollessani täällä kesän. Koska tiesin Kanadan kirjastokäytännöistä marssin ensimmäisenä kysymään voinko käyttää vanhaa korttia, vai pitääkö minun hankkia uusi. No ei todellakaan kelpaa vanha!

Syynä on tämä: täällä kirjastokortin saa ilmaiseksi vain jos asuu kyseisellä paikkakunnalla. Muutoin kortti maksaa, tosin täällä Drydenissä vain 60 dollaria/perhe/vuosi. Paikalliseen tapaan sanaan ei luoteta vaan todisteeksi pitää kiikuttaa kirjastotädille jotain konkreettista. Ontarion ajokortissa sekä OHIP-kortissa (paikallinen kelakortti) on näkyvillä myös osoite (joka onkin hyödyllinen ominaisuus ihmisille, jotka muuttavat monta kertaa vuodessa... vertaa me!), joten ensimmäinen todiste mitä minulta tivattiin oli siis nämä kortit. Minullahan ei ole Ontarion ajokorttia, joten se ei siis auttanut asiaa. OHIP-korttini puolestaan on vielä postissa, vaikka olenkin jo vakuutettu täällä.

Seuraavaksi kirjastotäti siirtyikin kuulustelussa uteluihin postilaatikkoni sisällöstä. Olin matkalla käynyt postilaatikolla, joten minulla oli saamamme pakettikortti, jossa oli meidän molempien nimet. En kotoa nimittäin muistanut ottaa mitään saamaani postia. Mutta katsos, pakettikortissa ei ollut siis meidän fyysistä osoitetta vaan postilaatikkomme osoite! Aijai. Ei tämä kyllä nyt kelpaa...

Puhelinlasku, kirje pankilta, nettilasku, vesilasku, sähkölasku, eikö olisi mitään muuta, josta näkisi sen meidän fyysisen osoitteen? Meillähän kaikki kuuluu vuokraan, joten tällaisia ei ole ylipäätään minun nimissä. Minulla ei myöskään ole täällä pankkitiliä vielä kun en ole katsonut tarpeelliseksi avata sellaista ilman töitä. Oijoijoi huonolta näyttää...

Seuraavaksi ehdoteltiin, että voisiko vuokranantaja kirjoittaa kirjeen, jossa hän vakuuttaisi, että asumme hänen talossaan ja siitä näkisi talon osoitteen. Joo-o... aloin tässä vaiheessa tuumailemaan, että jospa nyt kuitenkin odoteltais sitä minun OHIP-korttia, ettei vuokranantajaa tarvitse alkaa häiritsemään minun kirjastokortin vuoksi!

Kirjastotäti päätti tässä vaiheessa kuitenkin kysyä neuvoa toiselta. Onneksi hän oli hyvällä tuulella ja antoi toiselle luvan antaa minulle kortin, mikäli antamani osoite olisi heidän listansa mukaan kaupungin rajojen sisällä. Kyllähän se oli, joten pääsin sitten kuitenkin lähtemään kortin ja kahden kirjan kanssa viikonloppua viettämään!

Nyt minun pitää enää vain keksiä miten saan saamamme paketin hinattua kotiin asti... Meidän auto on nimittäin Allun työpaikan pihalla, jonne on enemmän kilometrejä kuin helteisessä toukokuussa (jos täällä olisi helleraja niin se olisi jo paukkunut) haluaisin pyöräillä. Puhumattakaan siitä, että en periaatteessa saa enää ajaa autoa täällä ilman Ontarion ajokorttia! Allun pyörässä ei puolestaan ole edes tarakkaa, mikä auttaisi paketin kantamista. Toivotaan siis yhdessä hellettä huonosti kestävän Marian vuoksi, että kyseessä on vain ihan pienen pieni paketti!