keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kesätyöni perämiehenä... eiku!


Nyt alkoi hommat!

Tänään anivarhain aamulla hyppäsin vesitason kyytiin ja se lennätti minut 35 minuutin päähän ja kohti työntekoa. Olipa muuten suoraan sanottuna aika MAKIAA istua siinä pilotin vieressä kun lensimme erämaan yli! Nyt en viittinyt ottaa kameraa esille, mutta jospa mä sitten kun pilotti käy tutummaksi niin uskallan, että pääsisitte tekin osalle niistä maisemista.


Paikka vaikuttaa näin ensimmäisen päivän jälkeen ihan kivalta. Mökkejä täällä on viisi, ei mitenkään uusia ja hienoja mutta ihan mukavia ja tosi siistejä. Mulla on huone päärakennuksessa eli siinä missä on keittiö ja ruokasali. Vessan jaan kahden muun kanssa, tosin valitettavasti vessaan pääsee vain minun tai kokin huoneesta eli kolmas joutuu sitten poukkaamaan jomman kumman huoneesta läpi.


Meitä ei täällä ole töissä kuin viisi eli kokki, pomo, apupojat x 2 ja minä. Ilmeisesti heillä on ollut joku tyttö ja poika täällä aikaisemmin, jotka päättivät ottaa loparit kun työt eivät maistuneetkaan. Muut ovat vanhempaa polvea paitsi toinen apupojista, joka on varmaan joku minun ikäinen tai vähän vanhempi. Hän on siis myös melko uusi täällä. Näin äkkiseltään pidän työn huonoimpana puolena sitä, ettei täältä voi lähteä mihinkään iltasella vaan on keksittävä jotain tekemistä paikan päälle. Vai tilaisinko lentsikan itselleni että pääsis vähän kaupoille?! Saattais tulla vähän kallis reissu...

Tähän mennessä on ollut kiusoittelua ja hauskaa meininkiä, sekä asiakkaat että työkaverit vitsailevat kovaan tahtiin. "Ai sä olet vieläkin täällä, minä jo että ottikohan se loparit jo." No enhän mä nyt vielä! Ja kyllä Lapin tyttö seisoo vaikka päällään kaksi kuukautta, että en ole ajatellutkaan luovuttaa!


Työ on ollut sinänsä mitä odotinkin eli olen tänään siivonnut yhden mökin ja neljä kylpyhuonetta sekä autellut keittiössä. Tarjoilijapuuhiin en ihan vielä joutunut vaan sain tänään seurailla vierestä miten homma toimii ja siinä samalla tiskailin ja kuivasin astioita sitä mukaa kun niitä salista tuli. Myönnettäköön, että tuli melko helppo päivä minun aloituspäiväksi nimittäin meillä on nyt kokonaiset neljä (4) asiakasta (kolme miestä ja yksi nainen).  Huomenna lentää kyllä aamulla lisää porukkaa! Tänään lähti aamulla kahdeksan takaisin kohti USA:a sillä samalla lentokoneella, missä minä olin perämiehenä (hihhii!).


Nälkään täällä tuskin kuolee! Pekonia ja munia oli aamupalaksi, lämmin kalkkunavoileipä lounaaksi ja päivälliseksi kanaa ja pastaa. Seitsemänkymppinen kokkimme kiikutti minulle myös huoneeseen muita herkkuja (asiakkaat jättävät huoneisiinsa aina suuret kasat avaamattomia herkkuja ja niitä on keittiö pullollaan) - oli vissiin huoli että minulla on vielä nälkä kaiken tämän syömisen jälkeen. Rousk rousk! Otin kyllä varalta karkkia mukaan... Eiköhän näillä eväillä pärjää!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Muista se nimi!

Täällä (ja ilmeisesti myös muissakin englannin kielisissä maissa?) on tosi tärkeää tietää toisen nimi ja sitten toistella sitä useaan kertaan keskustelun aikana. Eli näin:

- Hei Maria! Mitä sinulle kuuluu, Maria? Ai, sepä mielenkiintoista, Maria. Oli tosi kiva nähdä, Maria!

No minähän tätä vasta opettelen:

- Ai terve! Ihan hyvää kuuluu. Entäs itelles? Juu kiva nähdä... Heippa! (Ai hitsit unohdin sanoa sen nimen!?! Ja tuolla se nyt jo menee! Olinpa epäkohtelias...).

Toisen nimeä pitää siis ilmeisesti käyttää sen vuoksi, että tulee varmasti selväksi että se nimi on muistissa (ja että kaveri/tuttu on siis hyvin tärkeä ihminen ja nimi on muistamisen arvoinen?). Ai kamala miten hirveetä jos unohtaa jonkun nimen! Harmi juttu, että Joensuussa kun olin niin paljon tekemisissä vaihto-opiskelijoiden kanssa jossain vaiheessa omaksuin kätevän "kun kättelet, älä turhaan edes kuuntele toisen nimeä - se on todennäköisesti hyvin vaikea etkä muista sitä kuitenkaan" -taktiikan. Joudun siis aina pari minuuttia esittäytymisestä kuumeisesti miettimään, ei perhana mikä tuon nimi nyt olikaan??

Olen siis kovasti yrittänyt harjoitella tätä nimien käyttämistä ja muutenkin kohteliaisuutta. Pahoin pelkään, että paikalliset pitävät minua kuitenkin vähän epäkohteliaana tyyppinä... Toivotaan, että he laittavat sen kielimuurin syyksi!

Tämä nimien toistelu ei rajoitu pelkästään tuttuihin ja kavereihin vaan myös asiakaspalvelijat kutsuvat usein asiakkaita nimeltä. Esim. kaupan kassa lukee nimen pankkikortista ja toivottaa hyvää päivänjatkoa, Mr Brown. Minun kohdallani ne tosin sanoo "hyvää päivänjatkoa, neiti ... ööööh.... Maria". Saatan olla myös Mrs (laita tähän Allun sukunimi) jos käytän Allun kanta-asiakaskortteja. Ai kun kiva!

Muutenkin täällä ollaan paljon kohteliaampia. Aina kun tapaa jonkun uuden ihmisen niin ollaan aina oikein  kohteliaita ja veri nais tu miit juu Maria, have a nice day Maria, hope to see you soon again Maria, jne. Sama myös jos esim. avaa pankkitilin niin kuin minä tänään. Veri nais tu miit juu, Maria, jne se koko rimpsu. Ja mä oon vaan silleen että moikka! Tämä toimii myös toisinpäin, eli kun olin tarjoilijana ja minulla oli nimilappu niin osa asiakkaista käytti ihan nimeäni.

Jotenkin tuntuu, että Suomessa tällainen nimien käyttäminen voisi helposti olla jopa epäkohteliasta. Siis mitä kauppatäti luki kortista nimeni ja nyt kutsuu minua sillä! On sillä ottaa! "Mahtaako teillä olla plussakorttia, Rouva Virtanen?" Miltäs teistä tuntuu, olisko kivaa olla Neiti/Rouva/Herra se-ja-se asiakkaana ollessa?

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Meidän piha

Otin vähän kuvia meidän pihalta, että näette miltä täällä näyttää!


Talo edestä. Tuo matala osa on rakennettu myöhemmin. Sain kyydin muuten yhtenä päivänä kotiin elokuvista yhdeltä paikalliselta tytöltä ja hän sanoi pihaan päästyämme, että tämähän on sama talo kuin minkä hänen siskonsa meinasi ostaa seitsemisen vuotta sitten. Muisteli, että talossa oli todella "creepy" eli kammottava kellari. On edelleen!


Meidän pihalla kasvaa "indian paintbrush".



Takapihalta. Huomaatteko mihin asti nurmikko on leikattu... 


Sivulta. Tuossa on meidän grilli ja joitain kasveja ruukuissa vielä kasvamassa. 

Takapihalta puutarhaan. 


Indian paintbrush. Jätin tahallani takaa yhden nurkan ajamatta, kun mun mielestä nää on nättejä!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Lennän täältä kohta töihin!

Kirjaimellisesti. Tiistaina alkaa siis uusi seikkailu ja tällä kertaa töiden merkeissä!


Bye bye yrttitarha nyt vähäksi aikaa!

Otin nimittäin vastaan työpaikan lomakeskuksesta, joka on 100 km + 40 minuutin pienlentokonereissun päässä järven rannassa eikä sinne pääse teitä pitkin. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta hyvin moni paikallinen on jossain vaiheessa ollut töissä jossain samanlaisessa paikassa, ja aina on viihdytty. Näitä "lodgeja" tai "resortteja" on täällä pilvin pimein ja ymmärtääkseni asiakkaita riittää, vaikka tällainen viikon kalastusreissu velottaa lompakkoa aikalailla (tässä resortissa n. 1300 euroa/viikko/hlö + matkat). Pääosa kalastajista on amerikkalaisia ja moni resort on myös amerikkalaisten omistajien pitämä. Ystäväni Kelly on samanlaisessa pestissä ja hän on viihtynyt ihan hyvin. Paljon varmaan riippuu ihan siitä, minkälaisia ihmisiä on työkavereina. Peukut siis pystyyn!

Pesti on nyt siis kahden kuukauden mittainen eli elokuun loppuun ja lähden tiistaina eli kahden päivän päästä. Siellä siis myös asutaan eli palkan lisäksi asuminen ja ruoka tulee talon puolesta. Mahdollisuudet säästää rahaa ovat siis hyvät, varsinkin kun metsän keskellähän ei saa oikein tuhlattua rahaa sitten mihinkään! Elleivät oravat ala siis kauppamiehiksi! Minut lennätetään pois sieltä aina parin viikon välein, että pääsee joskus myös sivistykseenkin. Huhujen mukaan amerikkalaiset ovat myös aika kovia antamaan tippiä lähtiessään, että jo melko tuhti alkupalkka (tarjoilijan/siivojan työstä) saa mahdollisuuden kasvaa tippien avulla.


Olin katsellut työilmoitusta aikaisemmin, mutta en ollut vielä ihan vakuuttunut haluanko tällaiseen työhön lähteä.  Sitten kun Allu lähti taas metsäpalolle (ja kämppis meni jo paria päivää aikaisemmin) niin tajusin, että ei tästä tule mitään jos minä täällä aina vain istun viikkokaudet yksinäni ja pyörittelen peukaloita. Kyseinen metsäpalo on vielä "out of control" eli ei vielä hallinnassa ja uhkaa ainakin yhtä kylää, josta on asukkaat nyt evakuoitu pois. Palon koko on vaatimattomat reilut 57 000 hehtaaria... Allu ei siis tule palaamaan kotiin ihan heti ja mitä kaikkien ennustuksiin on uskominen - koko kesä tulee olemaan tällaista. Tämänhetkistä metsäpalotilannetta voi katsoa tältä sivulta

Muista töistä ei ole oikein tietoakaan, suurin osa mitä olen hakenut ovat olleet osa-aikaisia, eli ansiot jäisivät kuitenkin melko alhaisiksi. Sinänsä me ei nälkään kuoltaisi, vaikka en olisikaan töissä, mutta onhan se nyt paljon kivempi kun on itsellä tekemistä ja saadaan säästettyä paljon enemmän rahaa. Puhumattakaan siitä, että voin kartuttaa kenkä- ja laukkukokoelmaani ilman, että pitää pyytää Allulta rahaa... Päätin siis ottaa työn vastaan, kun Allukin näytti sille vihreää valoa. 



Tämä kun nyt siis tarkoittaa ettemme Allun kanssa juuri näe seuraavan kahden kuukauden aikana. Tietysti kun Allu on myös itse metsäpaloilla niin emmepä olisi nähneet ehkä muutenkaan. Ainakin nyt Maria saa vähän tienattua rahaa säästöön!


Eniten huolestuttaa meidän puutarhan kohtalo... Mitä jos aurinko porottaa eikä sadetta tule koskaan (joka olisi myös se tilanne jolloin Allu ja Sarah ei ainakaan olisi kotona)? Myös pihalla käyskentelevä metsäkauris huolestuttaa - sitten kun minä lähden niin kuka sen pelästyttää pois puutarhan kimpusta! Tilaamamme Locavore Box saattaa myös jäädä saamatta, jos Allu ei sitä ole täällä noutamassa. Harmittaa myös se, mutta toivotaan, että ihan kaikki boksit eivät sentään mene hukkaan.

Ja ei huolta, siellä on myös netti, että raportoin elämästä Kanadassa myös sieltä töitten lomasta!

Että pääsen se minäkin lentämällä töihin, en ole Allua huonompi! 

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kasvaa se ruoho Kanadassakin!


Huomaa ammattimainen ruohonleikkuuasu.

Täällä on muuten ihan älyttömästi punkkeja, tosin ne eivät ole niitä pieniä vaan sellaisia ällöttäviä isoja punkkeja. Hyvä puoli niissä on, että ne eivät levitä tauteja, niin kuin ne pienet punkit. Allu istuu harva se päivä sohvalla ja kiemurtelee, "ihan kuin kävelis punkki". Yleensä kävelee. Itse en ole toistaiseksi punkkeja löytänyt tassuttelemasta ihollani, mutta eiköhän se ole vain ajan kysymys. Yritän tosin pitää tuolla nurmikolla oleskellessani kumppareita, että jospa ne eivät niin hyvin pääsisi kiipeilemään ylöspäin.

Punkkeja voisi yrittää harventaa pitämällä nurmikko aina lyhyenä. Harmi vain, että en saa yksinäni tuota leikkuria surraamaan... Puolustuksekseni voin sanoa, että ei se Allultakaan ihan niin keposasti hoidu, eli taitaa tuo väkkyrä vain olla kiukuttelevaa sorttia. Sain tällä viikolla leikattu 2/3 nurmikosta ennen kuin Allu lähti metsäpalolle. Onneksi jäljellä on vain takapiha, joka ei niin naapureille vilku. Vaikka tuskinpa viereinen huoltoasema niin kauheasti välittää meidän nurmikon tilasta... Ja metsämurmelilta en ole kysynyt mistä ruohon pituudesta hän pitää!

Opettajaksi Ontariossa

Valmistuin nyt keväällä siis englannin opettajaksi Itä-Suomen yliopistosta. Suomessa kun opettajalta vaaditaan maisterin tutkintoa niin täällä riittää kandidaatin tutkinto tai jopa alempi collegetutkinto. Opetusluvan saaminen täällä siis varmaan on minulle melko helppoa... Eikös tutkailemaan Ontario College of Teachersin nettisivuja.



Näin helppoa se on:

Minun pitää lähettää Collegelle
1. Kopio passista todistaakseni henkilöllisyyteni. Onnistuu!
2. Teaching certificate. Jaahas mikäs se tämä on. Ei minulla kyllä ole mitään tällaista paperia... Toisessa paikassa mainitaan, että tutkintotodistus saattaisi käydä. Maakohtaisissa ohjeissa pyydetään kyllä teaching certificatea... Hmm.
3. Rikosrekisteriote Kanadasta. Hoituu. (Aika kummaa, ettei kotimaasta pyydetä rikosrekisteriotetta... Olenhan kuitenkin asunut Suomessa 28 vuotta ja Kanadassa vajaat 5 kk.)
4. $362 + jäsenmaksu $120 sen jälkeen kun minut hyväksytään = $482 eli n. 345 €. Noh, oletinkin kyllä että ei tämä ihan ilmaista lystiä ole. 



Loput paperit tulevat siis suoraan muilta kuin minulta. Jos vaikkapa yliopisto lähettäisi minulle paperit vahingossa suoraan ja minä kiikuttaisin sen avaamattomana collegelle niin sitä ei hyväksyttäisi, vaan yliopiston pitäisi lähettää kaikki uudelleen. Tällainen käytäntö on täällä melko yleistä. Esimerkiksi Allu kun oli Suomessa aikoinaan vaihto-opiskelijana ja toi sitten omalle yliopistolleen opintosuoritusotteen yliopiston leimoilla ja allekirjoituksilla, pyysivät he yliopistoa lähettämään samat paperit uudelleen, sillä niitä ei voitu hyväksyä oppilaalta suoraan. Yliopistolta vastattiin, että voidaan me teille ne lähettää, mutta ne on tasan samanlaiset paperit kuin mitä se Allu on teille kiikuttanut...

Yliopiston pitää lähettää suoraan Collegelle
1. Opintosuoritusote, jossa on jokaiselle kurssille mainittuna opiskelun määrä tunteina, arvosanat sekä näkyy tutkinnon nimi ja milloin se on myönnetty. Eiköhän tämä onnistu, opiskelun määrää ei ole tunteina, mutta luulisi, että ECTS eli opintopisteet riittävät (vastaavathan ne tiettyjä määriä opiskelutunteja). 
2. Opettajaopintojen osalta opintosuoritusote, jossa näkyy kuinka paljon ja mitä vuosiluokkia olen opettanut opetusharjoittelussa, metodologiakurssieni luokka-asteet ja aineet, keskittyikö ohjelma toiselle asteelle, mistä aineista tein kurssitöitä, millä kielellä kurssit olivat, jne. Jos nämä kaikki eivät näy opintosuoritusotteessa, yliopiston pitää liittää mukaan kirje, josta käy ilmi puuttuvat asiat. Kyllä niillä siellä yliopistolla hymyt hyytyy kun lähetän kaikki vaatimukset heille. Mm. kirjekuoressa tulee olla leimoja takana, jotta näkee, ettei kirjekuorta ole avattu yliopistolta postittamisen jälkeen. Kaikki yliopiston lähettämä tulee olla suomeksi. Yliopistoa tämä ei varmasti haittaa, mutta minun lompakolle tämä saattaa käydä. Kun paperit saapuu Kanadaan, kaikki paperit nimittäin lähetetään minulle käännätyttämistä varten. Suomessa kun käännätytin vuokrasopimuksen oleskelulupahakemusta varten se maksoi muistaakseni n. 70 euroa. 

Opetushallituksen tulee lähettää suoraan Collegelle.
1. Statement of Professional Standing. Paperi, jossa vakuutetaan, että minä voin opettaa Suomessa ja että lupaani opettaa ei ole koskaan otettu minulta pois. Paperi täytyy olla Suomeksi, jonka minä taas käännätytän kun se minulle Collegesta lähetetään. Jep jep... Rahanmenoa ei voi estää...

Edellinen työpaikka lähettää (siis koulu, jossa olen ollut töissä) suoraan Collegelle.
1. Rehtorilta kirje, jossa listataan milloin olen ollut koulussa töissä ja mikäli minut on koskaan erotettu määräajaksi tekemisteni vuoksi. Tätä ei mainita yleisissä ohjeissa, vaan vain maakohtaisissa ohjeissa. Tutkailin vähän niin jos olisin esim. Ghanasta niin tätä ei vaadittaisi. Ei myöskään Ruotsista. Miksi siis Suomelle on laitettu tällainen erikoisvaatimus?? Mitä jos on vasta valmistunut ja ainoa palkallinen opetustehtävä on vuodelta 2008 kun olin sijaisena harjoittelukoulussa yhteensä 4 oppituntia?? O-ou... ei tää tainnutkaan olla ihan niin helppoa... 

Kielitestauksen tehnyt taho lähettää suoraan Collegelle.
1. Kielitestauksen tulokset. Kyllä. Minun tulee mennä kielitestiin. Tätä ei tosin tarvitse jos on tehnyt opettajaopinnot englanniksi. Hmm. Entäs jos on tehnyt opettajaopinnot suomeksi, mutta pääaineopinnot englanniksi... 



Apua miten tää on niin vaikeeta??? Taidan jättää tän nyt ja katsoa tätä vasta huomenna... Saa sitä ihmetellä miten en ole saanut koko prosessia edes alkuun! Heti maanantaina lupaan ja vannon soittaa tuonne Collegeen, että saan vähän lisätietoa eri asioista.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Johdatus leipomiseen Kanadassa

Ostin aika satsin mustikoita kaupasta jälkiruokaa varten ja niitä jäi roimasti jäljelle joten halusin tehdä oikein kunnon perinteisen mustikkapiirakan. Edellisellä kerralla kermaviilitäyte ei millään meinannut hyytyä, joten tarjoilin piirakan Allun työkavereille melko juoksevana. Menoa ei haitannut - eihän ne tienneet millaista sen piti oikeasti olla... Kehut tuli ja Allun pomo kävi oikein kyselemässä reseptiä!

Nyt siis uusi yritys ja tavoitteena kunnon mustikkapiirakka! No niin, onko kaikilla essut päällä ja mustikkapiirakan ainekset esillä? Aloitetaan!


Ensimmäisenä voita. Voipaketin kyljestä - cup tai millilitra. Jaahas mun reseptissä on grammat... No onneksi paketin grammamääränä ilmoitetaan 464 g (sopiva tasaluku!), joten lohkaisin siis sen perusteella arvioidusti tarvitsemani grammamäärän.


Sokeria! Onneksi meillä on yksi mitta, jossa on cuppien lisäksi myös desilitrat. Hyvältä näyttää! Vaikeaa on silloin kun suomalaisessa  reseptissäni ilmoitetaan grammat, minulla ei nimittäin ole (vielä) ruokapuntaria täällä. Netin muuntotaulukot ovatkin tulleet melko tutuiksi!


Laitoin yllärinä vähän ruisjauhoja kans! Hui oonpa kapinallinen!


Täällä on vain tämänmallisia vispilöitä. Leivontakulhot ovat myös useimmiten metallisia.


Kermaviiliä! Täällä ei laiteta piirakkaan koskaan kermaviiliä, joten piirakkani on siis erikoisuus. V. 2007 tein työkavereille mustikkapiirakkaa ja vastaanotto oli pääosin positiivinen, ainoa poikkeus oli eräs työkaverini, joka ei uskaltanut kyseistä erikoisuutta maistaa. Selitteli jotain vatsastaan ja pysytteli piirakasta kaukana, heh! No muille maistui senkin edestä, että jos ei maista niin ei voi siis voittaakaan! 


Tämänkin pikkupullon millilitramäärä on järkeenkäypä 46 millilitraa... Täällä ei tunneta vanilliini- tai vaniljasokeria, vaan vanilja tulee nestemäisessä muodossa. En ole ihan varma kuinka paljon tätä olisi tarkoitus laittaa, joten olen tunkenut sitä ihan näin kuten suomessa vaniljasokeria eli ihan pikkulusikoittain. Hyvää on ollut!


Iskin piirakan tällaiseen uunivuokaan, sillä paikalliset piirakkavuoat ovat melko pieniä ja hassun syviä. Nyt siirrymme leipomisprosessin vaativimpaan osuuteen - paistamiseen. Täällä uunien lämpö tulee alhaalta, joten vaarana on aina pohjan polttaminen kun taas päällinen ei ole vielä tarpeeksi ruskettunut. Oli muuten rumimmat pullat mitä olen koskaan leiponut kun täällä leivoin kerran! Pohjasta kärtsähtäneitä mutta pinnalla ei väriä ollenkaan.


Vaikka Kanada käyttää muuten celsiusasteita niin uuneissa on edelleet fahrenheitit käytössä (joissain on tosin molemmat - ei kuitenkaan koskaan pelkät celsiukset). Celsiukset saa muutettua fahrenheiteiksi kutakuinkin tuplaamalla astemäärän. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että uunin lämpötila kannattaa laittaa vähän pienemmälle kuin ohjeissa sanotaan. 

Meidän uuni toimii muuten kaasulla, samoin kuin myös tietysti liesi. Aluksi oli vähän opetteleminen, mutta nyt olen kyllä tosi tyytyväinen kaasuhellaan. Pannun saa kuumaksi tosi nopeasti ja uunikin lämpeää niin että vips vaan!



No on täällä Pohjois-Amerikassa jotkin asiat kuitenkin joskus isompia.... Ostamassani pensasmustikkapaketissa oli myös jättiläismäisiä mustikoita. Huom. pikkulusikat ovat myös täällä isompia mielestäni!


Ja tältä se sitten näyttää! Maku on myös erinomainen!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Autolla elokuviin

 
Sunnuntai-iltana kämppiksemme ehdotti ajanvietteeksi Drive-in-elokuvateatteriin menoa. Ja minäkös siitä innoistuin!

Suomalaisille Drive-in-elokuvat taitavat lähinnä olla tuttuja vain vanhoista amerikkalaisista elokuvista. Jotenkin itsellekin oli jäänyt käsitys, että Drive-in-elokuvateatterit olisivat jotenkin mennyttä aikaa. Ilmeisesti suosio olikin suurinta 50- ja 60-luvuilla. Allun äiti kertoi lapsuuden Drive-in -kokemuksista, joissa koko perheen voimin mentiin katsomaan elokuvia autosta, lapsille vain pyjamat päälle niin jos uni tuli silmään niin sai nukahtaa autoon. Vaikka suosio on hiipunut niin joistakin paikoista löytyy vieläkin Drive-in-teattereita. Täällä Drydenissa autolla pääsee elokuviin kesäisin perjantaista sunnuntaihin (joka viikko siis yksi elokuva esityksessä). Liput maksavat 8 dollaria eli n. 5,70 euroa. Esitys alkaa auringon laskettua eli täällä n. 21:30.

Alue oli siis niin kuin tavallinen parkkipaikka, tosin pääosin nurmikkoa ja muuten sitten soraa. Edessämme oli iso valkokangas. Alueella oli myös sisätilat, joissa oli vessat ja josta sai ostaa popkornia ja muita herkkuja. Ilmeisesti myös ranskalaisia, ynnä muuta lämmintä pikkupurtavaa olisi tarjolla, valitettavasti vain ei sinä päivänä kun siellä olimme. Porukkaa oli paikalla ihan mukavasti. Autoon moni oli varustautunut huovan kanssa. Ikkunat pidettiin visusti kiinni etteivät ötökät pääsisi kimppuun. Alunperin elokuvaa kuunneltiin pienistä kaiuttimista, jotka asetettiin auton sisälle. Kaiuttimien tolpat olivat kyllä vielä jäljellä tässäkin elokuvateatterissa, mutta äänen kuuntelimme oman autoradion välityksellä. 


Perinteisesti Drive-in-teatterithan ovat olleet oivia paikkoja nuorille rakastavaisille. Pimeässä, oman auton suojassa ehkäpä uskaltaa ottaa toista jo kädestäkin... Varokaa ettei ikkunat huurru! Meillä ei päässeet ikkunat huurtumaan kun kolmestaan elokuvaa katselimme ja toisesta autosta kävi kaveri pimeällä kummittelemassakin. Onneksi ei ollut kauhuelokuva! Kerkesin myös miettiä että miksiköhän Suomessa ei ole Drive-in-teattereita. Sitten tajusin että auringonlaskun odottelemisessa voi Suomen suvessa mennä tovi jos toinenkin... Saattaa tulla uni jo ennen elokuvan alkua!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Pikaisesti ruokaa

Pikaruokakulttuuri on paljon vahvemmin täällä esillä kuin Euroopassa. Jos Suomessa Heseen tai Mäkkäriin menevät teini-ikäiset ja nuoret aikuiset niin täällä Mäkissä istuu myös mummo ja pappa, ja ihan kahdestaan! Erehdyimme kerran sunnuntaiaamuna käymään McDonaldsissa ja koko tupa oli täynnä eläkeikäisiä. Ensin kirkkoon, sitten pikaruokapaikan aamiaiselle!


Tässä Wendy's -ketjun pieni ja keskikokoinen juoma. Pieni menisi Suomessa jo lähes isosta juomasta ja noita keskikokoisia jättiläisiä puolestaan ei meilläpäin tunneta ollenkaan. Otin keskikokoisen kun en muistanut, että täällä on pienikin ihan riittävän kokoinen. Isointa törppöä voisi sitten varmaan käyttää vaikka sadevesisaavina!

Hampurilaispaikkojen suosiota läpi ikäkausien voisi selittää ihan sillä, että kun Suomessa avattiin ensimmäinen McDonalds vuonna 1984 niin Kanadassa ensimmäistä Bic Mäkkiä nautiskeltiin jo vuonna 1967. Pikaruoan himoissa on myös aika paljon valinnan varaa: Kanadassa on ainakin Wendy's, A&W, Dairy Queen, KFC, Harvey's, Taco Time, Pizza Pizza, Domino's, Subway, Taco Bell sekä Burger King. Täällä 8000 asukkaan Drydenissa on McDonalds, A&W, Tim Hortons, Dairy Queen, KFC ja Subway eli ei täälläkään ilman hampurilaista tarvitse olla.


Tässä A&W:n seinämaalauksessa esitellään alkuperäisiä Drive-in -ravintoloita. Autolla päräytettiin ravintolan pihaan ja hehkeät tarjoilijat kipsuttelivat hakemaan tilauksesi ja toivat ruoan. Kätevää! Joissain paikoissa tarjoilijoilla oli rullaluistimet, joilla he pääsivät liikkumaan nopsaan autojen ja sisätilojen välillä. Erotuksena siis näihin Drive-Inneihin kaikki nykyiset autokaistat ovat nimeltään Drive Thru/Through.

Ylivoimasesti suosituin pikaruokapaikka on Tim Hortons, joka on kahvilatyyppinen. Aamuisin jono Drive Thru -kaistalla on pitkä, kaikkien on pakko saada Timpan kahvia ja sassiin!