Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanadansuomalaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanadansuomalaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. huhtikuuta 2013

Sauna



Olen kirjoittanut jo kerran aikaisemmin saunan kaipuustani, mutta nyt se taas iski!

En ole koskaan ollut ahkera saunomaan. Meillä kotona käytiin muistini mukaan ehkä kerran viikossa saunassa. Pärjäsin ihan hyvin vuosikausia kerrostalossa ilman omaa saunaa tai edes saunavuoroa. Välillä kun (lähinnä kai asuessani Allun kanssa - hänen pyynnöstään) otimme saunavuoron, saattoi olla kuukaudessa kerran kun oikeasti pääsimme saunaan asti. Unohdin koko jutun tai sitten muuten vain ei vaan tehnyt mieli saunoa. Minun saunottelu ei katso kelloa vai halu on spontaani. Vuoden verran meillä oli jopa oma sauna kerrostalossa ja se sopi hyvin minulle. Silloin kun teki mieli saunoa niin ei kun sauna lämpimäksi. Tuskin saunoimme kuitenkaan enempää kuin kertaa viikossa.

Täällä kuitenkin huomaan miten tärkeä asia saunominen minulle kuitenkin on. Joskus minä mietin ihan ihmeissäni: miten voi olla maa ja kulttuuri ilman saunaa, ihmiset hoitavat päiväaskareensa, käyvät töissä ja hoitavat lapset. Ilman saunaa! Käyvät aamulla suihkussa ja siinäpä se. Puhtaina, mutta ilman lauteita. Ihan niin kuin se olisi normaalia! Oikein hämmästelen asiaa:

- Ajatella! Ei saunaa!
- Onpa kyllä eriskummallista!

Suomessa sauna on niin oleellinen osa kulttuuria. Sitä on vaikeaa selittää kanadalaiselle. Ensimmäisenä he usein tarttuvat vaan pintapuoliseen asiaan eli alastomuuteen. Silmät pyöreinä ja skandaalintoivossa kyselevät, miten me voimme mennä saunaan toisten kanssa - joskus vielä tuntemattomien ihmisten kanssa! Mutta kun siihen on tottunut niin ei se tunnu miltään!

Täältä löytyy saunoja omakotitaloista ja jopa yleinen sauna (Kangas Sauna), kiitos suomalaisten maahanmuuttajien. Samaa saunomiskokemusta kuin Suomessa en ole kuitenkaan saanut täällä. Bikinit tai shortsit päällä, hieman uhmaa mukana ("saunottiin viimeksi kuusi tuntia!"), kädessä olutjuoma, peseytyminen jää väliin, vähän ollaan olevinaan kerta ollaan jopa päästy saunaan.

Pääsin Allun työkavereiden luona saunaan viime vuoden puolella. On se niin jännää nähdä miten erilainen sekin oli! Saunaan kulku oli jonkinlaisen varastohuoneen kautta. Varastohuoneen yhdessä syvennyksessä oli suihku, joka oli eristetty muusta huoneesta suihkuverholla. Jos saunasta (jossa oli muuten betonilattia) siis pinkaisi pesulle, piti hipsutella kylmässä varastohuoneessa ja pomppia kylmissään odotellen veden lämpenemistä.

Toisaalta olen ollut myös saunoissa, joissa pesumahdollisuutta ei ole ollenkaan. Tämä oli siis paremmasta päästä... Toisen kaverimme mökillä saunan jälkeen puettiin vaan vaatteet päälle ilman mitään suihkuttelua. Järveen pystyi toki pulahtamaan, mutta oli meinaan aika kylmää silloin. Pakolla hyppäsin sinne kuitenkin, koska vaatteiden pukeminen saunan hikiselle iholle ei houkutellut. Mitä ihmeen järkeä koko saunassa on jos sinne ei mennä peseytymään? Tuntuu, että monilta on mennyt ohi koko saunomisen perusidea.

Olen käynyt myös Kangas Saunassa Allun kanssa kerran. Paikka oli kyllä yllättävänkin kiireinen, jouduimme odottelemaan vapaata (ja siivottua) saunaa jonkin aikaa. Paikassa on pienten saunojen lisäksi isompia saunoja. Moni tuntuikin vuokraavan saunan bileitä varten tai muutaman kaverin kanssa illanviettoon. Viereisessä saunassa oli aikamoiset pippalot huudoista päätellen menossa. Sauna oli tästä syystä melko karu, ovenripa oli rikki ja lattian lisäksi betonia oli alalaude. Ei kai bilettäville opiskelijoille kannata muuta tarjotakaan. (Näimme tosin keski-ikäisen pariskunnan tulevan myös saunomaan, että käy siellä siis ilmeisesti muutkin).

Harmikseni sauna oli kuitenkin aivan liian lämmin. Sellainen ettei löylyä pysty heittämään, kun muutenkin on niin tukalat oltavat. Suihkuhuoneessa ja pukeutumishuoneessa oli viileämpää, mutta silti niin lämmintä, että piti pukea vaatteet kunnon hien päälle. En tiedä kuinka paljon tulee käytyä tuolla saunassa... Ei ainakaan vielä houkuta!

Allu on ollut isommassakin saunassa ja sanoi, että siellä ei pukuhuoneessa ollut samanlainen trooppinen tunnelma. Minulle tärkeää saunan jälkeen on päästä vilvottelemaan ja inhoan vaatteiden pukemista liian lämpimässä tilassa. Esimerkiksi suihkun jälkeen en juuri koskaan pue vaatteita kylpyhuoneen puolella. Entinen kämppiksemme pukeutui puolestaan aina vessassa suihkun jälkeen. Minä vaan reippaana ja saunakulttuuriin tottuneena porhalsin pyyhe päällä makuuhuoneeseen. Luulen, että häveliästä kanadalaista vähän ahdisti!

Kertokaas tekin erilaisista saunakokemuksistanne! Kuinka paljon muilla ulkosuomalaisilla saunaa on ikävä ja miten sitä tuskaa olette helpottaneet? Entäpäs onko kenelläkään kommentteja pohjois-amerikkalaisten alastomuuspelkoon liittyen?

P.S. Kävimme kuuntelemassa luentoa suomalaisesta shamanismista. Luennon pitäjä sanoi hyvin: saunassa ollaan alasti ja avoinna, ei siellä voi salailla vaan kaikki tulee ilmi. Ei suomalainen voi luottaa sellaiseen ihmiseen, jota ei ole nähnyt alasti.

Kuva: taloon.com

tiistai 12. helmikuuta 2013

Pikapäivitys Tbaystä

Heipparallaa! Nyt iski inspiraatio vihdoin. Jospa nyt saisin taas bloggauksesta kiinni, ideoita ainakin vilisee niin että on pää täynnä!

Asumme nyt toista viikkoa Thunder Bayssa. On ollut oikein mukavaa asua vaihteeksi kaupungissa. Olemme siis nyt kaverin äidin luona, joka on tähän mennessä ainakin osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Rouva B on tosi mukava ja puhelias ja tykkää laittaa ruokaa ihan pidemmän kaavan kautta! Tähänhän voisi jopa tottua... Rouva Been mies (joka on töissä etelässä) on itseasiassa muuttanut tänne kymmenvuotiaana Suomesta! On kyllä mukavaa asua alueella, jolla on näin paljon yhteyksiä Suomeen.


Eilen meitä hemmoteltiin paistetulla riisillä, friteeratuilla kanapaloilla ja nuudeleilla vihannesten kera. Nam!

Talo on sen verran hyvällä paikalla, että makuuhuoneesta näemme nukkuvan jättiläisen! Olemme myös kävelymatkan päässä Hoito-ravintolasta ja Scandinavian delistä, josta saa mm. fazeria, ruisjauhoja, jauhelihamaustetta, silliä ja puolukkahilloa. Emme ole juurikaan etsiskelleet mitään muuta asuntoa tällä hetkellä, lähinnä odotamme tietoa, että saako Allu sen etelän paikan vai ei.


Siellä se jättiläinen tirsottelee!

Viime viikolla lähettelin muutaman työhakemuksen toimistohommiin ja tällä viikolla olen käynyt jo välitysfirman tietokonetestissä ja kahdessa työhaastattelussa (sama paikka, mutta pääsin toiselle kierrokselle). Työ olisi vain väliaikainen pesti eli huhtikuun loppuun/ toukokuun alkuun, mutta töitähän se olisi sekin ja täällä kun tarvitsee suosittelijoita työpaikkojen saamiseen niin siinäpä olisi sitten toivon mukaan yksi lisää. Monet vaatii esimerkiksi kolme suosittelijaa, ja tuntuu että monissa paikoissa minut laitetaan heti ö-mappiin kun eivät jaksa alkaa Suomeen asti soittelemaan/lähettämään sähköpostia. Rasittava käytäntö ollakseni rehellinen! Myös esimerkiksi vuokra-asunnon löytäminen vaatii suosittelijoita.

Tässäpä nämä tärkeimmät kuulumiset tältä erää, palaan asiaan muiden juttuaiheiden parissa!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Thunder Bayn tuliaisia

Ostimme reissulta vähän Suomen herkkuja kotiinviemisiksi.

 Ruisleipää.


Pandan lakritsia, puolukkahilloa, lisää ruisleipää...


Tutti Frutti -karkkeja, Turun sinappia...

Ja siellä alla oli myös Canadan Sanomat! Jee!

Näistä tuliaisista sinappia on jo ehditty syömään, Tutti Frutit ovat hävinneet kokonaan, lakritsista on alle puolet jäljellä, ruislimppua on jyrsitty jo puolet sekä Canadan Sanomia on luettu muutaman sivun verran!

Mitäs minä tänään tekisin puolukkahillon lisukkeeksi?

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Historiankirj... ei kun -tauluja!

Meillä on täällä tällaisia tauluja pitkin poikin kylää:


En tiedä montako näitä on yhteensä, mutta joka kulmassa tuntuu olevan yksi! Matikka ei ole vahvin osaamisalueeni, mutta arvioidaanpa nyt vaikka että olen nähnyt ainakin kaksikymmentä, veikkaisin niitä olevan vielä enemmän eli olisikohan tuo numero 30 mitään. 

Tauluissa muistellaan usein rakennuksien ja alueiden historiaa – mitä niissä on aikoinaan ollut ja miten asiat muuttuivat vuosikymmenten saatossa. Ohessa on usein mustavalkoinen kuva tai pari.

Nyt asun niin suomalaisessa paikassa, että aikoinaan täällä on voinut puhua suomea ihan missä tahansa on kylänraitilla kulkenut. Se näkyy myös näissä tauluissa!



Kurkistetaanpas vielä tarkemmin mitä taululla lukee:


Vinkiksi sinne kotopuoleen – turistina ja uutena asukkaana on tällaisia mukava lukea!


P.S. Minulla oli vielä enemmänkin näitä kuvia kamerassa mutta nyt se kamera on mennyt jonnekin piiloon. Olemme lähdössä huomenna Ottawaan, joten ehkäpä kamera ei vain halua lähteä mukaan... jos se onkin sellainen kotihiiri. 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Suomen sanomia


Thunder Bayssa julkaistaan Canadan Sanomia, joka on viikoittain ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti. Etusivulla mainostetaan esimerkiksi iltamia: huhtikuun 30. päivä olisi tarjolla Finlandia Clubilla näytelmä, ovipalkintoja, arvontaa ja tanssia!  

Lehden sisältönä on uutisia Suomesta, Kanadasta ja muualta maailmasta. Lukijoilta -palstalla on Vienon kirjoitus Australian Kultarannikoilta, eli ulkosuomalaiset muualla maailmassa ovat myös edustettuna. 


Lehdellä on kirjeenvaihtajia Torontossa (jossa julkaistaan myös johtavaa kanadansuomalaista viikkolehteä, Vapaata Sanaa), ympäri Kanadaa ja Yhdysvaltoja sekä myös ihan kotosuomessa. Harmikseni Lasse Talvitien mainio puutarhanhoitoon liittyvä kolumni ehti jo nettisivuilta vaihtua, olisin linkittänyt kaikille katsottavaksi!


Lehdestä uutisten ja artikkeleiden ohella löytyy myös urheilupalsta, jolla on urheilu-uutisia Suomesta sekä NHL:n suomalaispelaajista. Ja rouville vapuksi munkkiohje!


Ostin lehden pääsiäisen Thunder Bayn reissulta Hoito-ravintolasta, jonka yläkerrassa sijaitsee myös Canadan Sanomien toimitus. Hintaa irtonumerolla oli $1,60 eli noin 1,15 €. Lehden voi tilata Kanadassa $80/vuosi (n. 57,50 €), USA:an $125/vuosi (n. 90 €) ja Suomeen $200/vuosi (n. 144 €).


Kanadan parlamenttivaalit ovat myös näkyvillä lehdessä: John on hoksannut mainostaa itseään myös suomeksi! (HST= Harmonized sales tax = arvonlisävero?).



Lehden nettisivut ovat osoitteessa www.canadansanomat.com.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kun Turku ja Karjala kohtasivat Kanadassa

Nappasimme Thunder Baystä myös mukaan Suomen herkkuja. Paikallisesta supermarketista löytyi hapankorppuja, Turun sinappia sekä ruotsalaista näkkileipää (kaupoista löytyy yleensä kyllä Vasan sekä Ryvita -merkkisiä näkkäreitä). Nyt grillikausi voi kunnolla alkaa kun Maria saa pistää kunnon sinappia makkaran päälle! Paikallinen sinappi on hyvin etikkaista (ja värikin on kummallisen keltainen...). Ihan menettelee, mutta Turun sinappia se ei voita. Voinette huomata kuinka hapankorput on jo avattu, niitä oli jo pakko vähän nakertaa jo ensihätään. 


Hoito-ravintolasta ostimme pari karjalanpiirakkaa kotiin viemisiksi. Hoitoon ja Finlandia Clubiin voi tutustua tästä. Ravintola on yksi Thunder Bayn kuuluisimmista, ja he erikoistuvat aamiaiseen. Jono on viikonloppuisin pitkä, jos saapuu paikalle vähänkään myöhemmin. Me kuitenkin astelimme sinne jo ennen kymmentä ja pääsimme jonottamatta sisälle. Sinänsä hassua, että suomalaisesta ravintolasta on tullut paikallinen aamiaispaikka, sillä Suomessa ei juurikaan aamupalalle ravintoloihin riennetä. 

Tältä näyttää Kanadassa tehty karjalanpiirakka: 


Ja maistuu myös paikallisen "munasalaatin" kera. Ilmeisesti ovat täällä tuumanneet, että ihan perinteinen munavoi ei mene kaupaksi.  Munasalaatissa on siis ainakin keitettyjä kananmunia, majoneesia ja kevätsipulia. Egg salad sandwich on aikalailla perussettiä ravintoloiden lounaslistoilla ja kaupan valmisruokahyllyissä.


Aikamoisen lastin saimme tuota munasalaattia kahden karjalanpiirakan tarpeisiin! Tietysti makuasia kuinka paljon sitä piirakan päälle laittaa, mutta kuten kuvasta näkyy, niin taidamme syödä sitä myös ihan tavallisten leipien kanssa. 


Suunnitelmissa on leipoa myös itse karjalanpiirakoita. En ole koskaan niiden tekoa kokeillut, mutta eiköhän se rypytys onnistu täälläkin päin! Ulkonäöllä ei ole niin väliä, kunhan maku on kohdallaan. Raportoin sitten kun leivontainnostus on levinnyt ruisleivästä näihin upeisiin Karjalan antimiin. Terveisiä Joensuuhun!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Suomi Kanadassa


Täällä päin Kanadaa törmää Suomeen yllättävänkin useasti. Ylläoleva kuva on Finland -nimisestä kylästä. Thunder Bayn lähellä ovat myös Lappe (ilmeisesti "Lappi") sekä Suomi, jossa en valitettavasti ole päässyt vielä vierailemaan. Alla kuvia Thunder Baysta ja sen lähialueilta. Valinnan varaa olisi ollut vaikka kuinka kuvien ottoon, sillä Thunder Bayn 110 000 asukkaasta 10 % on suomensukuisia. Ja se näkyy!









Puhelinluettelossa on pitkä rivi Mäkejä.
Tai siis Makeja!

Jokaisella tuntuu olevan myös tarina suomalaisesta naapurista/ työkaverista/ tuttavasta. On Matti joka ei puhu vieläkään englantia ja sitten tietysti se mies, joka on taitava korjaamaan tavaroita/ rakentamaan taloja/ kalastamaan/ metsästämään/ jne. On pitkää, on lyhyttä; on hiljaista, on puheliasta. Eräs suomensukuinen tuttavamme mainitsi, että hänen isoisänsä oli ollut vaitonainen koko ikänsä, kunnes vanhoilla päivillään alkoi kertomaan tarinoita Suomesta. Tuttavamme suurena haaveena nyt eläkkeelle jäämisen kynnyksellä on päästä käymään ensimmäistä kertaa Suomessa. Toisena suurena haaveena on tietysti omatekemä rieska - mummi kun niitä aikoinaan paisteli ja ne olivat niiin herkullisia. Suu mauskuttaen pyysi minua hankkimaan sen oikean rieskan ohjeen - harmi vain että kyseessä oli etelän mummi ja täten pikkupojan suussa ei ollut lättänä Lapin rieska vaan etelän limppumaisempi versio. No, eiköhän se sekin onnistu.