torstai 26. tammikuuta 2012

Marian matkavinkit

Suomen reissu se kun lähenee! Enää neljä yötä matkaan!

Näin parin pysähdyksen taktiikalla kun matkustaa mantereiden yli käytössäni on muutama matkustuskikka. Tässäpä siis minun vinkkejä lentomatkustukseen.


Mitä lennolle jalkaan? En suosittele ainakaan lumikenkiä...

Talvella pakkaan laukkuuni aina ballerinat lentokenttää varten. Paljon mukavampi tepsutella tuntikausia kesäkengillä kuin talvikengillä seuraavaa lentoa odotellessa. Olen nimittäin ylivarovainen ja otan yleensä pidemmän välilaskuajan, jos se vain on mahdollista. Sujautan talvikengät laukkuun ja ballerinat päälle turvatarkastuksen jälkeen niin jos sattuvat punnitsemaan matkustamoon menevän laukun niin ei ole kenkien vuoksi ylipainoa! Ballerinathan eivät juuri paina, mutta talvikengät voivat olla painavatkin. Lentokonetta varten puolestaan villasukat ovat pop, jos jalkoja paleltaa.

Pakkaan aina myös matkustamoon mukaan ottamaani laukkuun varavaatteita ja toalettitarvikkeet. Silloin joutuu kikkailemaan muovipussien kanssa (alle 100 ml nesteet täytyy olla läpinäkyvässä pussissa - muut tietysti kaikki ruumaan menevään laukkuun), mutta jos lento jostain syystä viivästyy tai peruuntuu, on olemassa deodorantit sun muut tarvittaessa. Ensimmäistä kertaa kun lensin Kanadaan jäi lentokoneemme Lontooseen teknisen vian vuoksi ja kaikki matkustajat pukattiin hotelliin - siinä vaiheessa kun oli jo kello lähellä puoltaa yötä. Samalla olivat kätevästi hukanneet monen matkalaukun ja myös minun molemmat laukkuni olivat tiellä tietämättömillä. En ollut silloin pakannut yhtikäs mitään tällaista tärkeää mukana olevaan laukkuun. Sain kuitenkin lentokentältä jonkun pakkauksen, jossa oli oleellisia toalettitarvikkeita sekä valkoinen t-paita. Ihoni on kuitenkin herkkä, joten käytän mieluummin omia tuotteitani, jotka eivät ole hajustettuja. Lisäksi ylisuuri teeppari ei ollut ehkä kaikkein tyylikkäimmästä päästä...

Matkatavarani ovat myös jääneet matkalle toisenkin kerran eli määränpäässä olen saanut laukkuni vasta muutaman päivän jälkeen saapumisesta. Muutama vaihtovaate on tullut siis tarpeeseen! Ensimmäisellä kerralla jouduin ostamaan vaatteita ja perusmeikkejä (en todellakaan lähde tapaamaan Allun koko ystäväkatrasta ilman meikkiä - ne vielä ajattelee, että minkä sankarin se on sieltä Suomesta löytänyt...). Tosin huono asiako tuo, pääsin shoppailemaan...

Toronton lentokentälle mentäessä kannattaa pitää myös kanadalaisia kolikoita hollilla - matkatavarakärryt nimittäin maksavat (pantti - rahan saa takaisin), mutta ovat niin kätevät kun matkustaa suuren tavaramäärän kanssa!


Matka on niin pitkä, että joskus on pakko lepuutella hieman. Pippa näyttää mallia.

Tällä kertaa minulla on nelisen tuntia odottelua menomatkalla Heathrowlla Lontoossa  ja tulomatkalla vain kolme tuntia. Kääk! Torontossa tosin joudun odottelemaan kymmenen tuntia mennessä ja kuusi tuntia tullessa, että ei tässä helpolla päästä! Torontossa ehtisin kyllä vaikka lähteäkin jonnekin, mutta en ole varma uskallanko sukeltaa seikkailemaan... Ja voihan olla, että tuo aamulentoni on myöhässä, jolloin aika lyhenee.

Hyvä lehti, kirja, mp3-soitin ja kannettava tietokone auttavat viihtymistä matkalla. Meillä on myös matkakokoinen Carcassonne-lautapeli, jonka otamme mukaan kaksin matkustaessa. Monella lentokentällä pääsee nettiin ilmaiseksi (muistaakseni Torontossa pääsee, Heathrowlla voi käyttää maksullisia tietokoneita).

Vain kerran olen ollut vanhemman mallisessa lentokoneessa Atlantin ylityksen ajan, jossa ei ollut kaikille omaa tv-ruutua. Oma telkkariruutu on ihan huippu juttu: siitä saa valita mieleisen elokuvan/ tv-sarjan/ dokumentin/ musiikkia tai vaikka seurata matkan etenemistä. Suosittelen siis AINA valitsemaan lentokoneen, jossa tämä on (jos se vain suinkin mahdollista). Air Canada ainakin ilmoittaa, jos on valitsemassa lentoa, jolla tätä ei ole. Yhteisestä telkkaristä näytettiin kyllä pari elokuvaa ja dokumenttia, mutta on paljon kivempi kun saa itse valita.


Muista eväät! Tässä ihan itseleipomani karjalanpiirakka! Riisinä sushiriisiä.

Eväitä en lennolle pakkaa vaan käytän hyväkseni lentokenttien ravintoloita - eiväthän ne varsinaisesti halvimpia ole, mutta kun matkustaa niin pitkälle niin saa matkalla herkutella. Matkustus sujuu aina paremmin jos on ruokaa masussa! (Oikeastaan kaikki sujuu paremmin, jos on ruokaa masussa...) Siispä kannattaa tankata tilaisuuden tullen ja nälän yllättäessä. Ne lentokoneen ateriat eivät kuitenkaan ole kovin isoja eivätkä yleensä edes kovin herkullisia. Minusta niissä on aina samanlainen tietty sivumaku. Monesti aamupala on ollut minulle myös pettymys: muffinssi ja jugurtti ei ihan vastaa minun käsitystäni hyvästä aamiaisesta. Toisaalta olen kyllä syönyt tosi hyvää herkkuleipääkin lennolla, että onnistuvat ne joskus kuitenkin.

Yksin matkustaminen on siitä ärsyttävää, että pitää aina raahata matkatavaroita mukana. Monilla lennoilla saa kuitenkin olla pieni matkustamokokoinen matkalaukku, tietokonelaukku sekä pienehkö käsilaukku mukana. Lisäksi jos talvivarusteet ovat isompaa sorttia eivätkä mahdu laukkuihin niin niitäkin joutuu vielä mukana pitämään kaiken muun lisäksi. Pakkausvinkki tietokonelaukkua silmälläpitäen muuten: se kun saa olla yleensä samanpainoinen kuin toinen matkatavara (8-10 kg) eikä tietokone kuitenkaan kovin montaa kiloa paina, pakkaan sinne kaikki melko littanat, mutta painavat tavarat. Näin säästetään ruumaan menevän ja matkustamon matkalaukun painorajoituksissa!

Olen tosin kerran tuonut matkalaukuissani kahdeksan hengen astiasarjan, että sillon ei kyllä ihan painorajoissa menty matkustamomatkatavaran kanssa - onneksi eivät punninneet!

Eipä nyt tule muita mieleen muuta kuin ota aina särkylääkettä mukaan! Mulle tulee helposti päänsärky, jos ei ole nukkunut tarpeeksi ja matkustaessa ei koskaan ole. Nytkin lähden aamun ensimmäisellä lennolla ja saavun Helsinkiin seuraavana päivänä paikallista aikaa iltapäivän puolella. Matkustan siis 26 tuntia putkeen ja yleensä en oikein saa lentokoneessa nukuttua. Kentällä saatan yrittää, mutta ei sekään toimi niin kauhean hyvin kun on aina pelko, että nyt se kone minut jättää! Ja sitten on vielä se loppupäivä ennen kuin pääsee nukkumaan... O-ou!


Perillä ei tekisi mitään muuta mieli kuin hypätä petiin niin kuin Chili tässä. Krooh!

Omia vinkkejä saa lisätä kommentteihin!

P.S. Lentokentillä näkyy aina niin viimeisen päälle laitettuja tallaajia, että itsestä tuntuu aina nuhjaiselta. Tätä voi tietysti aina yrittää välttää valitsemalla tyylikkäät vaatteet matkalle. Tosin parikymmentä tuntia matkustaneena ei enää kovin raikas ja hehkeä olo ole ei sitten millään! Tuntuuko sinustakin aina tältä?

lauantai 21. tammikuuta 2012

Scrapbooking



Paikallisessa kirjastossa järjestetään aina välillä teemapäiviä ja tänään oli vuorossa scrapbooking eli "skräppäys" sekä korttien  teko samoilla tekniikoilla. Scrapbooking on siis minun nähdäkseni askartelua. Lätkäistään kuva paperille ja koristellaan se sitten hienoksi erilaisten papereiden ja koristeiden avulla.

Minä liityin korttien tekoryhmään ja kyhäsimme ohjeen mukaan kaksi korttia. Tuli ihan mieleen päiväkoti kun askarreltiin ohjeen perusteella! Oli oikein hauskaa ja on nuo kortitkin ihan nättejä. Lähdin ihan mielelläni tutkimaan, että mitenkäs tämä skräppäys maistuisi kun tuntuu olevan melko suosittua ajanvietettä naisten keskuudessa.



Scrapbooking on siis siinä mielessä tosi hienoa verrattuna tavalliseen tylsään askarteluun, että sitä varten on vaikka lie minkälaista härpäkettä ja tarviketta. Tutustuin tänään niin moneen uuteen liimaamistekniikkaan että huh huijaa - tavallista liimaa ei kyllä käytetty! Käytin myös jotain ihme puhalluslaitetta, jolla sai tussista paperille pieniä pilkkuja. Ohjaajarouvalla oli myös leikkurilaite, jolla saa leikattua vaikka minkälaisia erilaisia kuvioita. Skräppäyksessä käytetään myös paljon leimoja, kuviollisia papereita ja erilaisia nauhoja. Rahaa tähän harrastukseen saa varmasti uppoamaan...

Tässä ei sitten ole mikään tavallinen kirsikka kuppikakun päällä vaan olen siihen laittanut kuulkaa hajua! Kaikenlaisia härpäkkeitä siis löytyy!

Apua, kohta liityn varmaan johonkin quilting-ryhmään. Quilt tarkoittaa siis peitettä eli täkkiä ja näiden tekemiseen on höyrähtänyt iso joukko (ainakin pohjoisontariolaisia) naisia. He siis valmistavat kerhoissa ja kotonaan tilkkutäkkejä (ei kudottuja vaan kankaasta). Minusta on hassua, että nimenomaan näiden peitteiden tekemisestä on tullut muoti-ilmio! Ovathan ne toki nättejä ja värikkäitä. Kuvia löytyy pilvin pimein kun googlettaa!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kortista osoite



Kanadalaisen (tai ainakin ontariolaisen) ajokortissa on näkyvillä henkilön osoite. Aina kun osoite muuttuu, tästä pitää siis ilmoittaa liikenneministeriöön, ja he lähettävät sinulle uuden kortin.

Minusta tämä tuntuu niin kummalliselta, kun Suomessahan ei voi henkilöllä olla kuin yksi ajokortti (eikös ne poliisiasemalla ota pois sen vanhentuneen?). Allulla pyörii jaloissa ainakin viisi eri ajokorttia, sillä mehän muutettiin jo pelkästään viime vuonna kolme kertaa... Minultakin ajokortteja löytyy kaksi, ensimmäinen harjoitteluajokortti ja nyt tämä nykyinen. Miten helppoa täällä olisikaan antaa jollekulle samannäköiselle kaverille vanhentunut ajokortti alkoholin ostoa/ baariin menoa varten!

Tätä korttia sitten vilautetaan aina kun tarvitsee todistaa osoitteensa eri palveluja ja virastoja varten. Minulle on selvinnyt nyt pikkuhiljaa, että Kanadassa ei ole olemassa samanlaista väestörekisteriä kuin Suomessa. Meillähän aina muuttaessa ilmoitetaan osoite maistraattiin (joka ilmoittaa eteenpäin eri tahoille) sekä postiin. Täällä minä ilmoitan osoitteen eri ministeriöille (eri palveluita varten) sekä maahanmuuttoviranomaisille. Allu ilmoittaa vain ministeriöille.

Periaatteessa siis valtio tietää kyllä missä asut milloinkin, kun he pääsevät katsomaan eri ministeriöiden tietoja. Olisipa kuitenkin niiiiin paljon helpompaa, jos osoitteen voisi ilmoittaa yhteen paikkaan ja sillä olisi homma selvä! Lisäksi niin moni asia vaikeutuu, kun pitää aina olla todistelemassa osoitettaan! Eri ministeriöthän eivät luonnollisesti voi kommunikoida toistensa kanssa...

Kanadassa suoritetaan väestönlaskenta viiden vuoden välein, viimeksi viime vuonna. Tähän on jokaisen asukkaan lain mukaan vastattava. Väestönlaskennassa kerrotaan osoitteet, iät, äidinkielet, yms, joiden perusteella voidaan tehdä tilastoja ja tiedetään kuinka monta henkilöä asuu milläkin alueella. Tässä kohtaa voisin paljastaa, että jäi muuten Marialta ja Allulta tämä täyttämättä, sillä meille ei koskaan tullut sitä lappua (ja netissä tehtävään ilmoitukseen tarvitsi kaavakkeen tunnistekoodin). Allu soitti niille ja pyysi lähettämään, eikä sitä tullut edelleenkään. Ja kohta olikin jo census ohi (Allu metsäpaloilla ja minä vähän hoomoilasena, että siis väestönlaskenta mikä?). Kuinkahan monelle käy sama juttu? Silloinen kämppis ei ollut tuntunut väestönlaskennasta koskaan kuullutkaan ja kyseessä oli kuitenkin 29 vuotias henkilö. Onko tämä oikeasti luotettavin tapa pitää lukua kansalaisista?

Näin Suomessa kun on vaalit meneillään niin kerronpa kuinka kätsyä on Kanadassa äänestää. Ensimmäisenä äänioikeutetun pitää rekisteröityä äänestäjäksi, koska vasta tässä vaiheessa aletaan miettimään, että millä alueella tämän henkilön pitää äänestää. Veroilmoitusta tehdessä voi ruksata kohdan, jossa hyväksytään tietojen luovutus vaaliviranomaisille. He sitten lähettävät vaalien lähestyessä lomakkeen, jolla voi rekisteröityä äänestäjäksi. Jos tämä unohtui niin äänestää voi kun menee äänestyspaikalle ja todistaa henkilöllisyytensä ja osoitteensa. Ajokortti esille, mutta mitä jos onkin juuri muuttanut? Nyt tarttis saada jostain virallinen kirje.

Sitten voisimme siirtyä sinne postiin, eli Canada Postiin.... Ei se postikaan tiedä missä sinä asut, miten voisit edes olettaa moista! Osoitteen voi rekisteröidä postiin maksua vastaan muistaakseni vuodeksi. Muuttaessa tuumasimme, että kun ei sillä saa edes minkäänlaista edelleenlähetyspalvelua, kannattaako tuosta sitten maksaa lähes sata dollaria...

Ettekö voisi perustaa kunnollista väestörekisteriä hei Kanada, se ei varmasti edes maksaisi kovin paljoa, ehkä vain jotain tsiljoona! Terveisin Maria. (Tosin mistä vetoa, että jos tällaista alettaisiin värkkäämään niin kanadalaiset protestoisivat, sillä "mitä varten niillä on mun tietoja??", "isoveli valvoo", jne!)

Kuva: weheartit

lauantai 14. tammikuuta 2012

Luota minuun!



Aina joskus mietiskelen ihmisiin luottamista ja miten täällä ei ole samanlaista luottamiskulttuuria kuin Suomessa. Kuuntelin joskus Suomessa jotain radio-ohjelmaa, missä puhuttiin tästä luottamiskulttuurista. Jotenkin sitä Suomessa on tottunut luottamaan ihmisiin, että jos minä tämän lompakon hukkaan niin se voi hyvinkin löytyä löytötavaratoimistosta, taikka jos jätän nyt pyörän lukitsematta niin tuskin sitä kukaan vie. Virastoonkin riittää minun vakuutus, että tämä on tilanne (tietyissä asioissa, esim. ulkomaalainen saa suomalaisen ajokortin vakuuttamalla, että on ajanut Suomessa kuuden kuukauden ajan). Radio-ohjelmassa sanottiin, että tietyllä tapaa tämä luottamisenkulttuuri lähtee liikkeelle siitä, että Suomessa oletetaan, että kyllä ne muut ovat rehellisiä eivätkä valehtele/petä/huijaa. Vastapuolelle/ muille annetaan siis mahdollisuus olla rehellisiä.




Valitettavasti omien kokemuksieni perusteella Kanadassa ollaankin toisin päin: ihmisistä oletetaan ensimmäisenä, että tuo saattaa huijata, en luota niin eipä pääse jekuttamaan. En nyt puhu ystävyyssuhteista ja sellaisista vaan lähinnä justiinsa virastojen ja muiden virallisten tahojen toiminnasta. Pyörätkin on aina lukittava ja jos lompakon hukkaa niin on ihme, jos sen vielä saa takaisin. (Tosin luulisin, että näin pienemmillä paikkakunnilla, missä ihmiset tietävät toisensa niin mahdollisuus lompakon löytymiseen voisi olla suurempi.)




Otetaanpa nyt se minun ajokortin saaminen: siihen tarvitsi virallista paperia ja silläkin sain vain oikeuden mennä ajotestiin ilman aikarajoituksia kun minulla kuitenkin on 10 vuoden ajokokemus toisesta maasta (yleensä harjoitteluajokortilla joutuu ajamaan pidemmän aikaa ennen kuin voi mennä ajotestiin). Ajotestiä varattaessa piti maksaa maksu heti, muuten ei aikaa saanut. Jos ei satu olemaan luottokorttia ja asuu kauempana ajotestin toimistosta voi kätevästi hoitaa tämän lähettämällä shekin lähimpään toimistoon, josta informoidaan sitten ajotestin varaamispalvelua (sama numero koko provinssille), että nyt tämä henkilö voi varata itselleen ajan. Eli siis: tuo ei varmasti maksa, jos sille ajan menee varaamaan ilman rahaa!

Opettajan pätevyyden saa kun lähettää tsiljoona eri lippulappua ja ne pitää olla justiinsa eikä melkein mitä he haluavat ja osan tulla suoraan koululta/ opetushallitukselta, yms. Ja äläpä huoli jos niissä ei olekaan oikeanlaisia leimoja takana, nyt on tapahtunut vilppi! Lähettäkää uudestaan. Ennakko-oletus on siis, että tuo on nämä nyt väärentänyt. (No sinänsä hyvähän se on, että tarkasti tutkivat nämä asiat, mutta jotkut heidän vaatimuksistaan menevät kyllä yli hilseen...)




Allu kun oli Suomessa vaihto-oppilaana sai hän lähtiessä kouraan opintorekisteriotteen, mistä näkyi hänen käymänsä kurssit ja arvosanat. Kotiyliopistoonsa saapuessaan vei ne sitten näytille niin eipä niitä sitten hyväksyttykään, sillä eihän tämä nyt näin käy, että sinä meille tämän paperin antaisit. Huijari! Pyysivät siis yliopistoa lähettämään heille suoraan paperit, jotka siis olivat prikulleen samannäköiset leimoineen ja allekirjoituksineen kuin Allun heille kiikuttamat. (Miten minusta tuntuu, että olen tämän tarinan jo täällä kertonut??)

Kirjastokorttia hakemassa ei uskota, että asut paikkakunnalla ennen kuin ojennat kirjastotädille virallisen kirjeen/henkilökortin, josta ilmenee osoitteesi. (Paikkakuntalaiset saavat kirjastopalvelut ilmaiseksi, mutta muut joutuvat maksamaan.) Ennakko-oletus on taas se, että tuo varmasti huijaa, että saa tämän ilmaiseksi.




Apua, tulipa hieman negatiivinen kirjoitus! Jotenkin on itsellä pistänyt nämä asiat silmään. Allukin on toki huomannut, miten Suomessa monessa asiassa luotetaan ihmisiin enemmän. Osaksi tämä on myös se syy, miksi haluamme muuttaa vielä takaisin Suomeen. Joskus on vaan mukavaa kun saa osakseen luottamusta!

(Ja ymmärrän tietysti sen, että ei näillä suoraan minuun kohdisteta epäilyksiä, vaan kaikki saavat saman kohtelun. Halusin vain kiinnittää huomionne tähän kulttuurieroon, mikä on itseä mietityttänyt.)

Onkos kellään muulla tullut tehtyä samankaltaisia huomioita? Luottaako kanadalainen vähemmän?

P.S. Finland on kylä Pohjois-Ontariossa!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Aamupala

Minä en ymmärrä kanadalaista aamupalaa!

Moni ruoka, mikä suomalaiselle on jälkiruoka tai ehkä iltäpäiväteen ohessa tarjottava vierasherkku, katsotaan täällä aamupalaruoaksi.

Kuinka moni suomalainen äiti hyväksyisi lapsellensa seuraavat herkut aamua aloittamaan:



Amerikkalaiset pannukakut. Minulle tulee oikeasti mausta ja koostumuksesta mieleen kakku, ei maistu aamulla tälle tytölle! Kanadalaiset kruunaavat pannukakkunsa tietysti voilla ja siirapilla.



Rusina-kanelileipä. Maistuu minun suuhun pullalta. Viipale paahdetaan ja päälle sipaistaan voita.




French toast.  Ovat kuin köyhät ritarit, mutta reseptiin tulee enemmän kananmunaa sekä kanelia, äläkä laita sitä siirappipulloa vielä pois, tämänkin kanssa tarvitsee (kuin myös voita).


Muffinssit.



Lätyt. Täällä suomalaisvaikutteisessa Pohjois-Ontariossa erikoisherkkua ovat tietysti suomalaiset lätyt. Tässä kuva Thunder Bayn Hoito-ravintolasta, jossa lättynsä saa kananmunilla ja pekonilla. Tämän kaiken päälle voi lorauttaa reilusti siirappia.

Aikamoisia sokeripaukkuja! Mä ainakin olisin ihan sokerihumalassa, jos heti aamutuimaan tällaisia aamupaloja nauttisin. Kerran yökylässä meille tarjoiltiin lättyjä eli Finn pancakes aamupalaksi kun kerta oli ihan suomalainen tullut kylään. Pakko tunnustaa, että ei minun aamunälkäni kadonnut kahdella lätyllä...

Monelle onkin yllätys, kun kerron, että ei meillä lättyjä aamupalaksi popsita.

Saimme ison pullapitkon eräältä suomalaissukuiselta naiselta ja veimme sen mukanamme Ottawaan jouluna. Allun äiti kysyi ensimmäisenä: "ai aamupalapöytään?". Senkin päälle sipasivat voita. Mutta eipä tässä vielä kaikki: näin telkkarissa, kun perheen äiti tarjosi lapsikatraalleen aamupalaksi donitseja. Olen järkyttynyt.

Kuvat ja reseptejä: pannukakutrusina-kanelileipä, french toast, muffinssi, lätyt.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Alennusmyynneissä


 The Works -hampurilaisravintola. 

Palataanpa vielä hetkeksi Ottawaan... Kävin tietenkin myös alennusmyynneissä pyörähtämässä ja höyrähtämässä. Täällä ostoshelvettiin pääsee taistelemaan jo Tapaninpäivänä ja tietenkin tyhminä suuntasimme sinne mekin. Kauemmaksi emme menneet kuin lähimpään ostoskeskukseen. Porukkaa oli solkenaan, mutta sain minä sieltä ongittua itselleni mieluisat Tommy Hilfigerin housut ja tunikan sekä Smart Set -liikkeestä kassillisen vaatteita 81 dollarilla (61 euroa). Jostain syystä Tommy Hilfigerin liikkeessä oli viimeksikin hullut alennukset, nyt maksoin 68 dollarin tunikasta vain 20 dollaria (eli 51 euron sijaan 15 euroa - kyllä kelpaa Marialle!). Smart Setistä ostamani hame oli koekäytön perusteella hitusen liian pieni, mutta sain sen vaihdettua seuraavana päivänä numeroa isompaan. Tässä kohtaa Kanada on huippu maa - ei tarvitse olla lippulappuja kiinni, vaan palautusehdoissa ollaan tosi rentoja. Ilman kuittiakin saa tavaroita joissain paikoissa vaihdettua.


Ensimmäisenä välipäivänä suuntasimme vielä MEC:iin eli ulkoilijan/ retkeilijän unelmakauppaan. Allu osti minulle syntymäpäivälahjaksi huippumahtavan violetin talvitakin ($80/60 €) ja vaihtoi joululahjaksi saamansa toppaliivin numeroa pienempään.


Lounasta söimme The Works -nimisessä hampurilaispaikassa (kuten kuvista näkyy!). Suosittelen ottawankävijöille, tarjolla on kymmeniä erilaisia hampurilaisvaihtoehtoja ja jokaisen saa myös kasvispihvillä tai portobellosienellä. Meidän piti odottaa pöytää lounasaikaan 20 minuuttia eli paikka on melko suosittu. Ottawasta löytyy Workseja useampiakin.



Paluumatkalla eksyimme vielä Pelastusarmeijan kirpputorille, josta löysin kaksi mekkoa, pinkit kumisaappaat hevosilla (ehdoton syys/kesävaruste) sekä hameen. Alennusta tumahti sielläkin -50 % että tämäkin sopii alennusmyyntikirjoitukseen!

Joko mielessä siintää tuleva Suomen matka vai mikä noin hymyilyttää?

Nyt on shoppailtu kyllä riittävästi taas vähäksi aikaa. Jospa seuraavan kerran Suomessa hyvässä seurassa!


P.S. Kävimme myös Ottawan uudessa JÄTTIkokoisessa uudessa Ikeassa, jossa pyörähdimme vain ruokaosastolla kahmimassa pullotolkulla glögiä ja pari sillipurkkia. Kyllä nyt kelpaa!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvästi kaksituhattayksitoista!



 Eiks ole aika kuuleja nämä meidän koirat?


Allu löysi kamerasta jonkun hymynetsintäohjelman ja käski hymyillä!


 Huomaa Ottawasta mukaan otetut Suomen liput kuusessa!


Uudet vuodet on juhlittu täälläkin. En nähnyt yhtä ainutta ilotulitetta! Ilotulittelu ei ole täällä yhtä suosittua kuin Suomessa (tai Hollannissa - siskoni raportoi sieltä, että oikein sota oli käynnissä). Päädyimme juhlimaan vuoden vaihtumista eräissä häiden rahankeruujuhlissa (kirjoitan pippaloista enemmän omassa postauksessaan) ja oli ihan mukavaa, huolimatta minun pienoisesta flunssasta.

Nytpä voikin katsoa vähän taaksepäin ja tuumailla mennyttä vuotta. Mitä minulle tapahtui vuonna 2011?


Tammikuu, uuden vuoden juhlinnat Joensuussa. Olen niin hyvä valokuvaaja, että kohteet saattavat lyödä päänsä yhteen.


Helmikuu. Muutto Kanadaan ja olen erilainen ja laitan sänkyyni pussilakanan! Kiitos Ikea. 


 Maaliskuu. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni ruisleipää. 


Huhtikuu. Kävin äänestämässä eduskuntavaaleissa Thunder Bayssa. 


Toukokuu. Juhlin Suomen jääkiekon maailmanmestaruutta ja HARMITTI etten ollut Suomessa.


Kesäkuu, vanhempieni vierailu. Poseeraamme perikanadalaisen Timpan Baarin edessä. 


Heinäkuu. Olin töissä resortissa keskellä erämaata. Resortajalta jäi parhaiten mieleen huippu 71-vuotias kokkimme, joka oli aikamoinen rautamummo!


Elokuu. Tältä näytti kesäksi hylättty puutarhamme. 


Syyskuu. Pihassamme asuva maaorava tykkäsi pähkinöistä. Minä en sen sijaan tykännyt netinasentajasta, jota ei näkynyt eikä kuulunut. 


 Lokakuu. Hoidimme kaverimme koiraa Peanutia. 


Marraskuu. Perheeseemme liittyi Chili ja Pippa. 


Joulukuu. Kaiken joulutohinan ohessa ostimme myös tosi hienon lampun!

Hyvää tätä vuotta!

P.S. Vuonna 2011 muutin kolme kertaa - uudenvuodenTOIVOMUKSENI onkin siis, ettei minun tarvitsisi muuttaa niin montaa kertaa vuonna 2012!