lauantai 5. marraskuuta 2011

Töiden raskaiden raataja


Tylsistyneenä ja Suomen matkasta haaveilevana päätin hakea töitä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun oikein alkaa töitä tosissaan etsimään niin sitten saakin kaksi työpaikkaa samana päivänä. Opettajan hommia ei toistaiseksi ole herunut kun olen tosiaan näiden silmissä epäpätevä kun minulla ei ole sitä yhtä paperia vielä, ja se puolestaan tarkoittaa sitä että sijaisuuksista koulujen pitää soittaa ensin kaikille mahdollisille päteville opettajille ennen kuin voivat  soittaa minulle. 

Ei kun tuumasta toimeen siis!

Näin maanantaina ilmoitustaululla ilmoituksen työpaikasta kasvihuoneilla, jossa kasvatetaan puuntaimia, ja lähetin sitten sähköpostilla hakemuksen. Sitten tiistaina lähdin kylille ja kappas, päätin mennä yhteen ravintolaan, jolla oli ikkunassa lappu, että tarjoilijaa tarvitaan. Siellä sitten sanottiin, että voisin tulla lauantaina (eli tänään) töihin. 


Samana iltana totta kai soitettiin kasvihuoneilta ja päätin mennä jo ke-pe töihin sinne kasvihuoneille kun sitä pystyi tekemään myös vain muutamana päivänä viikossa, sen mukaan milloin en ole ravintolassa töissä. Työhon kuuluu pienten puiden niputtamista 20 kpl paketeiksi. Palkka paranee hieman jos on työssään nopea ja minä olin mielestäni aika nopea (olin nyt kyllä vähän suomalaisen vaatimaton, oikeasti olin supernopea)! Siellä on nyt ehkä 15-20 ihmistä töissä sekä kasvihuoneen omistajat. Valitettavasti kasvihuoneet eivät ole ihan täällä missä me, vaan sinne on matkaa 30 kilometriä. Sain kuitenkin järkättyä erään toisen työntekijän kanssa kyydin itselleni sinne ja takaisin, ettei Allun tarvitse turhaa minua sinne ajaa aamuin illoin. (Minulla tosiaan on nyt sellainen harjoitteluajokortti, eli saan ajaa vain aikuisen kanssa... jes!)


Periaatteessa kasvihuoneilla palkka on parempi ja vuorot ovat pidempiä, mutta ravintolassa saa puolestaan tippiä, mikä voi nostaa ansion korkeammaksi kuin kasvihuoneen palkan (esim. tänään tienasin enemmän ravintolassa päivän aikana, olin tosin töissä 7,5 tuntia kun normaalisti vuorot ovat vain 5-6 tuntia). Toisaalta jos olisin kasvihuoneilla töissä viitenä päivänä viikossa voisin ansaita paremmin nyt viiden viikon aikana, mutta se työ olisi sitten tosiaan sitten siinä. Kolmen päivän kokemuksen perusteella sanoisin myös, että selkä on aika kipeä kun on kahdeksan tuntia tehnyt samaa liikettä niin ehkäpä se on siis ihan hyvä, ettei minun tarvitse mennä sinne joka päivä! 

Yritän nyt siis tehdä molempia töitä niin kauan kuin kasvihuoneilla riittää töitä. En vain nyt tiedä tarkemmin kuinka paljon saan työvuoroja tuolla ravintolassa, mutta ilmeisesti huomenna omistaja tekee listan. Tavallaan toivoisin, että pääsisin kasvihuoneillekin töihin nyt parina päivänä viikossa ja samalla voisin pitää pari vapaapäivääkin... Saa nähdä! Ravintolassa työskentely kyllä harmittavasti tarkoittaa usein myös sitä, että viikonloppuna (kun Allu on vapaalla jalalla) minun täytyy olla töissä. 


Raportti vielä ensimmäisestä päivästä: tarjoilijan homma oli ihan ok tänään, ei ollut mitenkään kauhean kiireistä. Sain ohjeeksi pukea valkoisen paidan (mallilla ei väliä) sekä mustat housut. Jostain syystä juuri näitä minulla ei ole kovin montaa... Mustat siistit housuni ovat pari kokoa liian isot (olen pudottanut vähän painoa), joten kurrasin ne vyötäröltä vyön avulla. Valkoisia paitojakin minulla on vain kaksi. Pärjäsin kuitenkin onneksi! Sain jopa yhdeltä pieneltä tytöltä hänen värittämänsä kuvan lahjaksi! En ole kyllä ihan varma vielä osaanko tehdä pirtelöitä (joka on muuten ihan normaali ruokajuoma täällä, samoin kuin kaakao ja ihan aikuisillakin)... Huomenna menen taas ravintolaan. Toivottavasti ei tarvitsi olla töissä maanantaina, että saisin joskus olla vapaallakin!

P.S. Kuvituksena tänään oli kuvia kävelylenkiltä muutaman viikon takaa, kun Peanut oli meillä vielä hoidossa. 

2 kommenttia:

  1. Onnea työpaikkojen johdosta!! :) Hienoa, että jotain on löytynyt, kaikki (kanadalainen) työkokemus on varmasti plussaa. Toivottavasti työt maittaa :)

    VastaaPoista
  2. Nyt kun minulla on kaksi työtä niin päätin ottaakin tähän sitten kivan 12 päivän työputken... Hyvä minä. Mutta olinhan mä kesällä kolme viikkoakin putkeen töissä, näissä töissä sentään pääsen kotiin aina yöksi!

    VastaaPoista