Kyytiläisenä

Olen kulkenut nyt bussilla töihin (siis linia-autolla, kuten meillä päin sanotaan). Matkaa täältä ei taida olla kuin kolme kilometriä, että senhän teoriassa voisi vaikka kävellä ja pyörällähän ei edes menisi montaakaan minuuttia. Näin siis Suomessa. Kanadassa jalankulkija tahi pyöräilijä ei ole haluttu vieras kadulla, ja käveleminen saatikka pyöräily ei maistu yhtä makialta. 

Olen siis päätynyt bussiin. Minulla menee ehkä 10-12 minuuttia kun pöryyttelen töihin. Pysäkki on lähellä ja työpaikkakin sopivasti bussiterminaalin vieressa. Pieni hikka meidan suhteeseen tuli kun tuli kesä ja muuttivat ryökäleet kesäaikatauluun eli entisen 15 min välein nyt linia-autot kulkevatkin 30 minuutin välein. Olin ennen juuri sopivasti töissa eli klo 11:55 tai korkeintaan klo 12:05 jos oikein myohässä oltiin. (Olin siis töissä klo 12-16). Töissä on rentoa porukkaa niin ei haittaa jos pikkasen bussin takia myöhästyy. Olisin talviaikataulujen aikaan voinut tulla tietysti 15 min aikasemmalla, mutta kun jos olen 15 min joka päivä aikasessa ja enhan minä osaa muuta tehda kuin aloittaa heti hommat niin ärsytti kun silleen tuli tehtyä ilmaista työtä joka päivä. Minä kun en käy etes tupakkitauolla! Ja nyt kesäaikatauluilla tuo ei ole edes mahdollista. Yllättäen, nyt kun busseja menee enää vain joka toinen niin sehan onkin sitten kaksi kertaa täydempi kuin aikaisemmin. Yhtena viikkona olinkin järjestään 10-15 minuuttia myöhässä niin ehdotin rehellisenä työntekijänä, että mitä jos olisinkin töissa klo 12:15-16:15. Sehän passasi hyvin (toimisto on siis auki viiteen kuten täällä on tapana). 

No mutta nyt se halvatun bussi on ollut taas koko viikon ajoissa! Tosin esimerkiksi keskiviikkona olisin ollut sen 5 minuuttia myöhässä, että ehka tämä vaihto oli silti ihan hyvä. Jäin edellisellä pysäkillä pois ja käveleskelin upeassa auringonpaisteessa ja helteessa. Niin kato, urheilinkin!

Aluksi bussimatkustaminen oli kivaa. Wruum wruum, katselin maisemia ja ihmettelin muita matkustajia. Bussista nimittäin löytyy jos jonkinlaista tallaajaa... Eräskin nainen kovaäänisesti kertoi kaikille kuinka kerran meinasi mennä naimisiin, mutta sitten tuli jänispupu (mies soitti liian kovalla musiikkia). Muu porukka on työtöntä, ehkä syrjäytynyttä, joukossa tietysti muutama opiskelija sekä työntekijä. Yleensä olen täysipäisin matkaaja, ja se jos jotain on se! 

Lopulta alkoi haukotuttamaan samat talot ja kadut seka samat naamat. Otin kirjan mukaan. Ja johan alkoi kyyti taas maistumaan! Oikein odotin, että pääsiskö sinne autoon taas vähän lukasemaan. 

Mutta nyt se kirja on luettu! Tarvitsen uuden. Suosituksia otetaan vastaan. 

Kirja oli Catherine Gildiner: After the Falls, joka on omaelämänkertakertomus Cathyn nuoruusvuosista. Cathyyn tutustuin jo aikaisemman kirjan merkeissä book clubissa. Too Close to the Falls kertoo hänen lapsuudestaan Niagaran putousten lähellä. 

P.S. Täällä matka maksetaan tasarahalla. Raha tiputetaan laatikkoon ja jos ei ole tasarahaa niin maksat sitten enemmän. $2,65 eli ihan kohtuuhinta.

Sääntöjä ja voikukkia

Mehän asutaan nyt tällasessa semi-gated communityssä. Asuinalue on alunperin rakennettu kuulemma 70-luvulla ja kohderyhmänä oli silloin lähinnä vanhemmat ihmiset (helppoa kun ei tarvitse itse leikata nurmikkoa, yms). Kappas, 70-luvulla ihan tähän kulmille perustettiin myös Lakeheadin yliopisto. Joku neropatti täytyi olla kyllä kyseessä, koska yliopiston läheisestä sijainnista johtuen täällä asuu myös tosi paljon opiskelijoita. Mummelit + bailaava nuoriso = erinomainen naapurisopu.

Olemme tämän saaneet tuta myös itsekin, nimittäin aivan meidän vieressä asuu kaksi siskosta. Olemme heidän kanssaan ihan hyvissä väleissä, sillä emme järjestä bileitä, mutta naapurisopu oli koetuksella voikukkien takia. Kyllä, luit oikein. Heillä on käynnissä voikukkasota, johon yritettiin värvätä myös meitä. Ilmoitimme, että emme aio ostaa mitään suihkeita, kun nurmikko täällä kuitenkin leikataan, ja ne voikukat ei meidän mielestä ole mikään itse piru. Siitähän riemu repesi ja saimme kuulla kuinka emme siis ollenkaan pidä huolta tästä paikasta. Kyllä vähän nauratti... Myrsky on onneksi jo vähän laantunut heidän puoleltaan ja saattavat he jututtaa vähän jostain muustakin aiheesta jos satumme olemaan samaan aikaan pihalla. (Toivottavasti he eivät muuten osaa suomea, hehhee! No mutta kohta me muutetaan!)

Saimme postissa viime viikolla asuinalueen tiedotuslehden. Siitä opimme mm. seuraavaa:
- Jos mielii tehdä kukkapenkki, siitä tulee lähettää hallitukselle suunnitelma hyväksyttäväksi.
- Verhoina ei saa käyttää lippuja tai lakanoita.
- Terassin aidalla ei saa kuivata pyykkiä.
- Terassilla saa olla pyykkinaru, kunhan se ei ole korkeampi kuin aita.
- Koirat ei saa haukkua. (Ha, naapurin koira haukkuu taukoamatta kun on pihalla.)

YMS! Ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleen ostaa itse tällaiselta alueelta asuntoa... Harkitsen ompelevani "Rakastan voikukkia" -lakanan verhoksi.  Kiitos ja hei.

Taloa mä metsästän...

(Ja kukas sieltä takavasemmalta taas pölähtää blogimaailmaan... No MINÄ!!)

... tahdon saada ihanan!

Ja sainkin!

Mutten tätä! Talo nro 2.

Talo on ostettu ja avaimet saamme 12.7. Hyvä me! Pärjäsimme vasta kolmannen talon kohdalla: kaksi ekaa menikin muille. Täällä on siis jouduttu ihan taistelemaan melkeinpä käsirysyä näistä taloista (ei vaiskaan - tai no ehdotin kyllä kun yhtä taloa mentiin katsomaan ja näimme ulkona pari edellistä katsojaa, että 'ajetaanko päälle', mutta ei se Allu ajanut). Ihan hyvä, koska se talo oli sisältä aika kökkö, vaikka ulkoa olikin ihana. (Hei eiks ookin aika kätsyä että pitää kävellä koko talon halki (siis niin kuin puoliympyrän) jos haluaa mennä yhtään mihinkään, ja että portaikko ansaitsee ihka oman huoneen itselleen?)

Kaipa se näin oli siis tarkoitus, että se oli juuri tämä talo, mikä oli meidän! Laittaisin mielelläni kuvia, mutta niitähän ei tietenkään ole. Näette sitten ensi kuussa! Nyt tietysti sisustuslehdet ja Ikean kataloogi pyörii mielessä vaan koko ajan. Tai pyöri sillon kun ostettiin (olisko siitä jo pari viikkoa), nyt ei pyöri enää talo niin kauheasti mielessä kun toinen odotettu juttu, eli rakkaiden ystävien vierailu, on edessä ensi viikolla. Sitten kun ne lähtee niin onkin enää sopivasti 12 päivää aikaa ennen kun saamme avaimet! (Eli 11 päivää sisustushaaveita ja 1 päivä kuumeista pakkaamista.)

Jännää!

P.s. Nykyisestä asumuksestamme en taida ikävöidä kuin ihan vieressä olevaa koirapuistoa. Aitaamaton alue kahden puron välissä, joka on polkumainen eli siellä voi kävellä päästä päähän ja moikkailla välissä koiria. On niin kätevä kun sinne voi luikahtaa pikku kävelylle.

House hunting

Olemme etsiskelleet taloa täältä Thunder Baysta. Ihan jopa ostoaikeissa! Vuokrat ovat niin korkeita, että tuntuu turhauttavalta maksaa sellaista summaa jollekin muulle. Tässä vähän esimerkkejä:

Huone omakotitalossa: $350-550/ 264-415 euroa
Kaksio: $600-900/ 453-680 euroa
Kolmio: $800-1200/ 604-906 euroa
Talo: $1000-2200/ 755-1662 euroa

Meillä kun on koirat niin asuttaisiin mieluiten jossain missä on piha. Ehkä olen piloille hemmoteltu kun olen asunut täällä koirien kanssa aina taloissa, mutta ajatus kerrostaloasumisesta koirien kanssa ei houkuttele. Niin kätevää kun voi vain laittaa koirat pihalle eikä tarvitse joka hädän vuoksi lähteä koiria narun nokassa kävelyttämään. Muutenkin olen (sukuuni tullut ja) aamu-uninen niin juuri pystyn silmät sikkarassa päästämään koirat ulos, mutta jos silloin jo heti joutuisi kävelylle niin ei olisi meidän talossa kovin leppoisat tunnelmat silloin kukonlaulun aikaan...

Vaihtoehtoina oli siis kamalat läävät halvemmalla tai kalliimmat (esim. 1200 + lämmitys, vesi, yms) asunnot/talot. Auts! Hirvittää ajatellakin, mitä vuokria jossain Torontossa on!

Kaiken huipuksi koiranomistajan asunnon etsintä näillä markkinoilla on niin turhauttavaa. Niitä parempia kämppiähän ei todellakaan saa jos ihan rehellisesti kertoo, että on lemmikkejä. Eikä välttämättä edes niitä huonompia! Kissat olisivat moneen paikkaan kelvanneet, mutta eivät koirat. Tähän nykyiseenkin kämppään päästiin koirien kanssa varmaankin vain sen vuoksi, kun satumme tuntemaan vuokranantajat.

Aloitimme talojen katselun käymällä muutamassa asuntonäytössä, ja yhdessä niistä tapasimme kiinteistövälittäjän, jonka olemme nyt valinneet etsimään meille taloa. Olemme hänen kanssaan käyneet katsomassa ehkä vajaat kymmenen taloa. Mukana on ollut vasta remontoitua ja vanhempaa polvea (kuvittele oranssit kokolattiamatot ja Paavin kuva seinällä). Vihdoin viime viikolla satuimme kahteen taloon, joista pidimme molemmista. Apua, mikä dilemma?! Päätimme lopulta kuitenkin tarjota vain toisesta, sillä yksinkertaisesti pidämme siitä enemmän ja mitä jos sitten harmittaisi, jos sattuisi saamaan sen kakkosvaihtoehdon. Luonnollisesti kakkosvaihtoehdosta tarjoukset otetaan vastaan päivää ennen kuin lempparista, eli ei voi jättää sitä Plan B:ksi... Ja näillä markkinoilla ne eivät jää hyllylle vaan menevät kaupaksi. Nyt siis peukut pystyyn siellä!

Toisaalta en usko, että se olisi meille maailmanloppu, jos joku muu sattuisi nappaamaan kyseisen talon paremmalla tarjouksella. Kunhan erona ei ole 49 dollaria, niin kuin välittäjällemme oli käynyt hiljattain! Meillä on kuitenkin koko kesä aikaa etsiskellä taloa, sillä tämä asunto on meidän elokuun lopulle.

Onko kenelläkään tarjota asunnon osto/remppaus/yms -vinkkejä?

Kevättä ilmassa?

No terve!

Muutettiin puolitoista viikkoa sitten kesäkämppään opiskelija-alueelle. Paikka on tuttu, Allu on nimittäin asunut täällä pari vuotta ollessaan opiskelijana. Hänen kaverinsa vanhemmat omistavat asunnon. Heillä kun on viisi lasta niin ostivat Thunder Baysta asunnon, jossa kelpaa lasten asua samalla kun ovat ylipistossa. Viime lukuvuoden täällä asui yksi tyttäristä kahden muun tytön kanssa. Kesän he ovat kaikki kuitenkin poissa kesätöissä.

Minäkin jouduin sitten kesäksi töihin! Minulle tarjottiin nimittäin osa-aikaista pestiä toimistosta, missä olin jo kevään. Otin työn vastaan - varsinkin kun vapaita lupailtiin niille ajoille kun minulle on tulossa vieraita Suomesta.

Viime viikolla meitä hellittiin vielä lumimyrskyllä. Parin päivän ajan satoi kunnolla lunta ja sitä jäi maahankin ihan kunnon kerros. Nyt lumi on jo suurimmaksi osaksi sulanut, onneksi. Ihmiset alkavat olla jo väsyneitä kevään odotteluun! Tänään oli jo onneksi melko lämpöstä!

Intiaanitaide

Olen tykästynyt Kanadan alkuperäsasukkaiden taiteeseen. Aiheena on yleensä luonto, eläimet sekä ihmisten ja luonnon vuorovaikutus. Tässäpä muutama kuva (täältä ja täältä)!

Meillä on myös muutama kortti taiteilijalta, jonka tyyli on vähän samanlainen, mutta en ole varma onko hän alkuperäisasukas. Ainakaan ihan perinteisimpää intiaanitaidetta hän ei edusta. Kuvat täältä. 

Mitäs itse tykkäätte tällaisesta taiteesta?

Sauna

Olen kirjoittanut jo kerran aikaisemmin saunan kaipuustani, mutta nyt se taas iski!

En ole koskaan ollut ahkera saunomaan. Meillä kotona käytiin muistini mukaan ehkä kerran viikossa saunassa. Pärjäsin ihan hyvin vuosikausia kerrostalossa ilman omaa saunaa tai edes saunavuoroa. Välillä kun (lähinnä kai asuessani Allun kanssa - hänen pyynnöstään) otimme saunavuoron, saattoi olla kuukaudessa kerran kun oikeasti pääsimme saunaan asti. Unohdin koko jutun tai sitten muuten vain ei vaan tehnyt mieli saunoa. Minun saunottelu ei katso kelloa vai halu on spontaani. Vuoden verran meillä oli jopa oma sauna kerrostalossa ja se sopi hyvin minulle. Silloin kun teki mieli saunoa niin ei kun sauna lämpimäksi. Tuskin saunoimme kuitenkaan enempää kuin kertaa viikossa.

Täällä kuitenkin huomaan miten tärkeä asia saunominen minulle kuitenkin on. Joskus minä mietin ihan ihmeissäni: miten voi olla maa ja kulttuuri ilman saunaa, ihmiset hoitavat päiväaskareensa, käyvät töissä ja hoitavat lapset. Ilman saunaa! Käyvät aamulla suihkussa ja siinäpä se. Puhtaina, mutta ilman lauteita. Ihan niin kuin se olisi normaalia! Oikein hämmästelen asiaa:

- Ajatella! Ei saunaa!
- Onpa kyllä eriskummallista!

Suomessa sauna on niin oleellinen osa kulttuuria. Sitä on vaikeaa selittää kanadalaiselle. Ensimmäisenä he usein tarttuvat vaan pintapuoliseen asiaan eli alastomuuteen. Silmät pyöreinä ja skandaalintoivossa kyselevät, miten me voimme mennä saunaan toisten kanssa - joskus vielä tuntemattomien ihmisten kanssa! Mutta kun siihen on tottunut niin ei se tunnu miltään!

Täältä löytyy saunoja omakotitaloista ja jopa yleinen sauna (Kangas Sauna), kiitos suomalaisten maahanmuuttajien. Samaa saunomiskokemusta kuin Suomessa en ole kuitenkaan saanut täällä. Bikinit tai shortsit päällä, hieman uhmaa mukana ("saunottiin viimeksi kuusi tuntia!"), kädessä olutjuoma, peseytyminen jää väliin, vähän ollaan olevinaan kerta ollaan jopa päästy saunaan.

Pääsin Allun työkavereiden luona saunaan viime vuoden puolella. On se niin jännää nähdä miten erilainen sekin oli! Saunaan kulku oli jonkinlaisen varastohuoneen kautta. Varastohuoneen yhdessä syvennyksessä oli suihku, joka oli eristetty muusta huoneesta suihkuverholla. Jos saunasta (jossa oli muuten betonilattia) siis pinkaisi pesulle, piti hipsutella kylmässä varastohuoneessa ja pomppia kylmissään odotellen veden lämpenemistä.

Toisaalta olen ollut myös saunoissa, joissa pesumahdollisuutta ei ole ollenkaan. Tämä oli siis paremmasta päästä... Toisen kaverimme mökillä saunan jälkeen puettiin vaan vaatteet päälle ilman mitään suihkuttelua. Järveen pystyi toki pulahtamaan, mutta oli meinaan aika kylmää silloin. Pakolla hyppäsin sinne kuitenkin, koska vaatteiden pukeminen saunan hikiselle iholle ei houkutellut. Mitä ihmeen järkeä koko saunassa on jos sinne ei mennä peseytymään? Tuntuu, että monilta on mennyt ohi koko saunomisen perusidea.

Olen käynyt myös Kangas Saunassa Allun kanssa kerran. Paikka oli kyllä yllättävänkin kiireinen, jouduimme odottelemaan vapaata (ja siivottua) saunaa jonkin aikaa. Paikassa on pienten saunojen lisäksi isompia saunoja. Moni tuntuikin vuokraavan saunan bileitä varten tai muutaman kaverin kanssa illanviettoon. Viereisessä saunassa oli aikamoiset pippalot huudoista päätellen menossa. Sauna oli tästä syystä melko karu, ovenripa oli rikki ja lattian lisäksi betonia oli alalaude. Ei kai bilettäville opiskelijoille kannata muuta tarjotakaan. (Näimme tosin keski-ikäisen pariskunnan tulevan myös saunomaan, että käy siellä siis ilmeisesti muutkin).

Harmikseni sauna oli kuitenkin aivan liian lämmin. Sellainen ettei löylyä pysty heittämään, kun muutenkin on niin tukalat oltavat. Suihkuhuoneessa ja pukeutumishuoneessa oli viileämpää, mutta silti niin lämmintä, että piti pukea vaatteet kunnon hien päälle. En tiedä kuinka paljon tulee käytyä tuolla saunassa... Ei ainakaan vielä houkuta!

Allu on ollut isommassakin saunassa ja sanoi, että siellä ei pukuhuoneessa ollut samanlainen trooppinen tunnelma. Minulle tärkeää saunan jälkeen on päästä vilvottelemaan ja inhoan vaatteiden pukemista liian lämpimässä tilassa. Esimerkiksi suihkun jälkeen en juuri koskaan pue vaatteita kylpyhuoneen puolella. Entinen kämppiksemme pukeutui puolestaan aina vessassa suihkun jälkeen. Minä vaan reippaana ja saunakulttuuriin tottuneena porhalsin pyyhe päällä makuuhuoneeseen. Luulen, että häveliästä kanadalaista vähän ahdisti!

Kertokaas tekin erilaisista saunakokemuksistanne! Kuinka paljon muilla ulkosuomalaisilla saunaa on ikävä ja miten sitä tuskaa olette helpottaneet? Entäpäs onko kenelläkään kommentteja pohjois-amerikkalaisten alastomuuspelkoon liittyen?

P.S. Kävimme kuuntelemassa luentoa suomalaisesta shamanismista. Luennon pitäjä sanoi hyvin: saunassa ollaan alasti ja avoinna, ei siellä voi salailla vaan kaikki tulee ilmi. Ei suomalainen voi luottaa sellaiseen ihmiseen, jota ei ole nähnyt alasti.

Kuva: taloon.com