Please and thank you

Englannin tunnilla opittiin kuinka englantilaiset ovat kohteliaita. No on kyllä kanadalaisetkin!

Minua joskus väsyttää ainainen kohteliaisuus. Suoraan sanottuna en epäile ollenkaan, etteikö ihmiset pitäisi minua epäkohteliaana tyyppinä täällä. Yritän sanoa pliis ja kiitti, mutta varmasti se usein unohtuu.

Edellisessä työpaikassani kuulin kuinka toiset juttelivat minusta selän takana: vois sekin joskus sanoa kiitos ja pliis. Täytyy kyllä sanoa, että siellä kiiteltiin ihan liikaa. Minusta ei ole normaalia, että pomoni kiittää minua joka jutusta, niin kun näin: "kiitos kun pesit astiat", "kiitos kun tarjoilit tänään", "kiitos kun laitoit tuon astian paikoilleen". Öö siitähän sä mulle maksat?? Minulle tuli melkeinpä stressi siitä kun piti koko ajan olla sanomassa "no eipä tuo mitään", "juu ihan mielelläni minä", yms. Kiitos on mielestäni paikallaan jos työ on tehty erityisen hyvin, mutta tällainen kiittely tuntui lähinnä rasittavalta.

Nykyisessä työpaikassa ei onneksi kiitetä joka asiasta. Maria kiittää tästä!

Olen myös huomannut seuraavanlaista. Minä ja joku muu olemme menossa ja sitten tulee ruuhkaa ovensuuhun kolmannen tyypin kanssa. Kolmas tyyppi sanoo, että menkää te vain ja sitten minun seurassani oleva alkaa kursailemaan, ei kun mene sinä. Ja sitten taas tämä tuntematon, että ei menkää te. Jne. Kuulkaa eikö voitais vaan nyt mennä tästä ovesta! Tapahtuuhan tätä Suomessakin, mutta mielestäni pienimuotoisemmin. Jos minulle joku tarjoaa ohituskaistaa ovelle niin minä sen otan enkä ala väittelemään. Olen siis varmasti myös epäkohtelias tässä suhteessa.

Kuulumisten kysyminen on tietysti tärkeä osa kanadalaisten vuorovaikutusta. Kysyn "how are you doing today" melkeinpä kaikilta ravintolan asiakkailta, usein he tosin ehtivät ensin. Tähän kuitenkin aikalailla aina vastataan, että ihan kivasti menee kiitos. Tuntuu turhalta olla aina kyselemässä samaa vaikka tietää mikä vastaus tulee olemaan! Kiinnostaisi enemmän, jos ihmiset oikeasti kertoisivat miten menee! Tämä sama tietenkin jatkuu kaupan kassalle ja kadulle kun sattuu joku tuttu kulkemaan ohi.

Sitten tietysti se nimien muistaminen! Tapasin aikalailla koko Allun isän puolen suvun tällä viikolla oikein kertaheitolla ja kaikki muisti aina ohikulkiessaan mainita nimeni ("how's it going Maria", "so nice to finally meet you Maria", jne) ja minä taas monttu auki mietin, että mikäköhän tämänkin nimi on. Suoraan sanottuna en tainnut ketään kutsua nimeltä! En jaksanut alkaa stressaamaan tästä nimiasiasta. Epäkohtelias mikä epäkohtelias!

Tuntuuko teistä muista ulkosuomalaisista olo joskus epäkohteliaalta?

Se on numero 1!

Kun aikaisemmin valitin CBC:n eli Kanadan yleisradioyhtiön sääohjelmasta, ajattelin nyt kehua CBC:n radio-ohjelmatarjontaa kun se mielestäni sen myös ansaitsee. Kuuntelemme yleensä CBC Radio Ykköstä, sillä sieltä tulee paljon mielenkiintoista asiaa. En tiedä enkö ole viime vuosina kuunnellut kauheasti radiota Suomessa, mutta minusta tuntuu, että tältä Kanadan kanavalta tulee paljon enemmän kunnon dokumentteja ja muita viihdyttäviä ohjelmia.

Olen esimerkiksi tirauttanut kyyneleen possutilallisesta kertovalle dokumentille. Voi kun se puhui niistä sioista niin rakastavasti! Itselleni olennaisia ovat olleet dokumentit maahanmuuttajista ja kanadalaisesta kulttuuri-identiteetistä. 

Allun lemppariohjelma on Randy's Vinyl Tap, jossa musiikin veteraani valitsee aina viikolle teeman (esimerkiksi lauluja ajasta, erikoiset soittimet, lauluja eläimistä, yhden hitin artistit, kun tytöstä tulee nainen, jne) ja soittaa siihen liittyen erityylisiä kappaleita (useimmat vanhempaa tuotantoa). Netistä pystyy jotain kuuntelemaan, mutta en ole varma kuuluvatko ne Kanadan ulkopuolella.

Muita hyviä ovat ainakin The debaters (stand-up komiikkaa), As it happens, Age of persuasion (mainonnasta). 

Radio Ykköseltä tulee myös aika paljon politiikkaa, joka ei minua niin kauheasti jaksa kiinnostaa. Silloin voi vaihtaa kanavaa! Pitkällä automatkalla joskus saattaa myös puheradio kyllästyttää, ja myös silloin käännymme jonkun muun kanavan puoleen tai viritämme MP3-soittimen soimaan. 

Nykyinen hallitus on valitettavasti leikannut yleisradion määrärahoja reilusti. Kun rahoja leikattiin viimeksi, Allu huomasi selkeästi eron ohjelmatarjonnassa. Moni (vai jopa kaikki?) mainitsemani ohjelma tulee moneen kertaan viikossa. Toivottavasti eivät nyt leikkaa hyviä ohjelmia - ne sääpulinat voi lähteä minun puolesta!

Putousbongarit seikkailulla

Meillä on tapana käydä seikkailuilla aina välillä vapaapäivinä tai iltaisin töitten jälkeen. Edellinen seikkailu oli niin jännä että melkein bensa loppui ja rengaskin puhkesi autosta! Selvisimme kuitenkin kotiin asti.

Viime aikoina olemme erikoistuneet bongailemaan vesiputouksia. Meillä satoi aikalailla viikon putkeen, joten putouksissa riittää nyt vettä. Thunder Bayssa ollaan ihan pulassa, kun vedentulon vuoksi monilla alueilla jätevedet ovat nousseen kellareihin ja pilanneet kaiken.

Tässäpä oikein kuvapläjäys meidän viimeaikaisilta seikkailuilta!

 Kakabeka Falls lähellä Thunder Bayta

 Miten rauhalliselta näyttääkin vesi jo pienen matkan päässä putouksesta!

Koirien kävelylenkillä joen varrella. 

 Tämä jättiläismäinen lohkare oli joskus tipahtanut tuolta yyyylhäältä. En haluaisi jäädä tällaisen alle!

"Ei se reitti ole kovin vaikea", sanoi Allu ja minä menin mekossa. Polulla piti pomppia isojen puiden yli, että menin sitten aika tyylikkäästi!

Hauskan näköistä kun sumu peitti kukkulat! 

Kukkulan kuningatar 

Superiorjärvelle katson haaveillen.  

 Eräs seikkailuistamme oli hylättyyn kalastuskylään nimeltä Jackfish. Sieltä löytyi vanha purkki poikineen. 

Taas löytyi putous!

Putouksen kastelemana. 

Terrace Baysta, en muista minkä niminen

Jackfishiin pitää mennä uudestaankin! Sinne ei päässyt autolla ihan perille asti ja kun ihan kahdestaan olimme niin emme ihan tienneet tarkalleen miten sinne pääsee. Löysimme kuitenkin ilmeisesti toisen laidan ja sitten hairahduimme rannalle tutkailemaan. Seuraavalla kerralla pitää mennä vielä vähän eteen päin tiellä, että tulisi nähtyä loputkin! Meiltä unohtui myös koirien hihnat autoon - olisivat olleet tarpeen siellä kun kylän ihan vierestä meni vielä ihan toiminnassa oleva rautatie ja kun minä en luota etteivät nuo koirat hyppää teatraalisesti junan alle. Autoja päin ne ainakin kovasti haluaisivat juosta! Ensi kerralla siis ne mukaan ja lupaan raportoida retkestä tänne!

Lukutoukkana muiden joukossa

Liityin tänne muutettuani kirjaston lukupiiriin eli book clubiin ihan ajanvietteeksi ja koska tykkään lukemisesta. Meitä on ehkä 15 ja tapaamme kerran kuussa keskustelemaan tietystä kirjasta. Useimmat kirjat saamme Thunder Baysta, heillä on ihan tähän tarkoitukseen kokoelma kirjoja. Paikallisen kirjaston kirjastonhoitaja tilaa ja jakelee meille kirjat.

Vähän pelotti että tykkäisinkö kirjoista, tulisiko niitä sitten luettua. Tähän mennessä olen pitänyt kaikista kirjoista (tosin tämä mikä on nyt luettavana tuntuu vaikeaselkoiselta eikä houkuttele suuremmin) ja ahminut ne mielenkiinnolla loppuun. Mukavaa kun tulee tutustuttua kirjoihin ja kirjailijoihin, joihin ei ehkä muuten törmäisi. Tässäpä listaus lukemistamme kirjoista, jospa sieltä löytyisi jokin sinua kiinnostava!

Tähän mennessä olemme lukeneet seuraavat kirjat:

Robert Goolrick: A Reliable Wife, 1900-luvun alkuun sijoittuva tarina naisesta, joka lähtee vaimoksi tuntemattomalle miehelle pienelle pohjoisen paikkakunnalle
Andrew Davidson: The Gargoyle - todella mielenkiintoinen tarina onnettomuuteen joutuvasta miehestä jossa yhdistyvät nykypäivä ja menneet tapahtumat.
Chris Cleave: Little Bee - Little Been surullinen tarina, en suosittele kovin nuorille tai herkille ihmisille.
Frances Itani: The Defeaning - kuuron lapsen elämää 1900-luvun alussa sekä ensimmäistä maailmansotaa.
Catherine Gildiner: Too Close to the Falls - omaelämänkerta Cathyn omalaatuisesta lapsuudesta lähellä USA:n Niagaran putouksia.

Olen aina tykännyt lukemisesta (muistan kun kerran lainasin kirjastoautosta lapsena 14 kirjaa ja potkuttelin potkukelkalla niiden kanssa kotiin), mutta enää ei tule luettua yhtä paljoa. Tavallaan tunsin myös jumittuneeni paikoilleen ja lukevani niin usein vain samoja kirjailijoita tai vanhoja lempikirjoja aina uudestaan. Nyt on mukava taas tutkiskella ja ihmetellä ja löytää lukemisen hienous.

Ensi kerralla kokoonnumme ravintolaan keskustelemaan Mordecai Richlerin Barney's Version -kirjasta, jota en ole tosin saanut kunnolla aloitettua. Luin yhtenä iltana muutaman sivun ymmärtämättä jutun juonta. Jospa yritän taas tänään ja tällä kertaa kunnolla!

Onks pussii?

Tänään haluaisin keskittyä johonkin muoviseen. Nimittäin muovikasseihin!

Stockmannin ja Kanadan muovikassit kaveeraa meidän keittiössä.

Kanadan kauppareissulla harvoin saa pakata itse omat ostokset. Vielä mitä - ei niitä tarvitse edes autoon kantaa itse jos ei huvita! Kanadassa on myös useimmissa ruokakaupoissa ilmaiset muovikassit: henkäyksen ohuet ja pienet pussit. Jos Suomessa ostokset saisi mahtumaan kahteen kaupan pussiin niin täällä lähdet kotiin 15 pussukan kera. Johan siinä alkaa kantoapua autolle jo tarvitsemaan! (Huom. totta kai olet kaupassa autolla, vain köyhät joutuvat ruokaostoksille jalkapelillä.) Pakkaajat eivät nimittäin laita kovin montaa tavaraa yhteen pussiin, koska ne ovat niin heppoisia. Joskus sama homma näkyy myös kangaskassien kanssa (meillä on aina mukana omat kangaskassit, koska pussimeri ei houkuttele). Olen katsonut suu ammollaan, kun kassatäti on pakannut isoihin ja tukeviin kangaskasseihini 2-3 juttua kuhunkin. Siis näin: voipaketti, hillopurkki, seuraava kassi... Yllättäen meillä  ei ollut kaksinumeroista summaa kasseja mukana, joten kassa meinasi siirtyä muovisiin. Minä pakkasin sitten itse kasseihini lisää ja kieltäydyin muovikasseista. Onneksi nykyisessä vakikaupassamme osataan pakata kangaskassit täyteen!

Tykkään niin paljon enemmän Suomen systeemistä, jossa pusseista joutuu maksamaan, mutta ne ovat sitten niin hyviä ja tukevia, että niitä tulee käytettyä useamman kerran. Nämä pussit ovat niin huonoja, että roskikseenkin niitä pitää laittaa kaksi päällekäin (siis jos kyse on keittiön roskiksesta, jossa on valumavaara). Muutenkin maksulliset pussit kannustavat omien kangaskassien hankkimiseen. Varmasti täällä on ihmisiä, jotka ottavat ilmaiset pussit poikineen eivätkä koskaan harkitsekaan omien kassien hankkimista. Onneksi osa kaupoista on siirtynyt maksullisiin muovikasseihin - ehkäpä vielä joskus kaikki! Osalla näkyy toki kangaskasseja olevan mukavan jo nytkin.

Rahat tilille ja kolikot taskuun!

Kanadan pankkipalveluista olen löytänyt yhden positiivisen asian, nimittäin rahaa pystyy täällä laittamaan tilille automaatilla. Automaattiin siis näpytellään summa ja rahat/shekit laitetaan pankin tarjoamiin kirjekuoriin ja kirjekuoriluukusta sisään. Ilmeisesti automaatti tulostaa jotain kirjekuoren päälle, jotta rahat menevät oikealle tilille. Olen kyllä tainnut käyttää pankin sisällä olevia automaatteja eli en ole varma olisiko kadun puolella tätä mahdollisuutta. Tämä on minulle kätevä juttu, koska saan palkkani aina käteisenä. Saan myös tositteen maksetuista veroista yms muista maksuista kirjanpitäjältä, että älkää nyt huoliko, en minä pimeästi täällä töissä ole!

Kanadassa joutuu käyttämään pankin omaa automaattia eli ei ole kaikkeja pankkeja kattavaa ottomaattia. Tästä syystä siis minun pitää aina matkustaa Thunder Bayhin (eli 110 km päähän), kun mieli tekisi eroon piilotetusta rahakätköstä kotona. Ja jos rahaa voisi tallettaa vain pankin aukioloaikana niin minähän olisin ihan pulassa!

Oman pankin automaatti ei ole kuitenkaan ainoa mahdollisuus rahan nostoa varten. Liikkeistä löytyy pienempiä, omillaan seisovia automaatteja, mutta Allu ei luota niihin, joten eipä tule sellaisesta otettua rahaa kuin hätätapauksessa. Ilmeisesti niihin on helppo asentaa kortin kopioimislaitteistoa.

Täällä juuri harkitsen, että kannattaisikohan minun avata pankkitili tähän yhteen pankkiin, joka täältä kyläpahasesta löytyy. Bonuksena olisi, että palkka menisi liukkaammin tilille. Tiedustelin heiltä myös ulkomaisen tilisiirron mahdollisuutta, ja voisin sen tällä pankilla tehdä netissä (!) vaivaiseen €15 hintaan (konttorissa $45). Minulla on nimittäin tulossa opintolainan lyhennys kesäkuussa, eli pitäisi siirtää vähän rahaa Suomeen. Ihan kolikot eivät lainan lyhennykseen riitä!

Tästäpä pääsimmekin kätevästi aiheeseen kolikot. Minusta on hassua kun kanadalaiset tuntuvat suhtautuvan kolikkorahaan vähän silleen pakollisena turhana. Tämän voisi jo päätellä siitä kun kolikoita ei kutsuta sanalla coins (kolikot) vaan sanalla change (vaihtoraha). Do you have change? eli: onko sinulla kolikoita. Kanadassa on minun kokemukseni mukaan normaalia pantata kolikkorahaa taskun pohjalla, josta se sitten nakataan johonkin kotiin tullessa. Lompakossa useimmilla on pelkästään seteliraha (esim. Allu). Joillakin on pieni rahakukkaro, jossa "vaihtorahaa" säilytellään.

Tästä johtuen kanadalaisella on kotona kasvava kolikkomeri, ja jotenkinhan tästä on eroon päästävä. Ratkaisuna on kolikkokääreet, joita voi ostaa kaiken maailman tilpehöörikaupoista lähtien. Pankkiin voi ymmärtääkseni viedä kolikkorahaa vain käärittynä rulliksi. Tässä kohtaa minua alkaa ihmetyttämään. Maassa, jossa kaikki pitää todistella lapuilla ja lipuilla, minä voin rullailla kolikkorullaan mitä vaan huvittaa ja viedä sen pankkiin ja saada siitä setelirahaa. Oho onpas helppoa! Onko tämä vinkki kolikoiden arvostuksesta: ei ne ole niin arvokkaita, että niitä kannattaisi alkaa laskemaan?

Muistetaan tässä nyt, että olen töissä tarjoilijana eli tipeistä minulle kertyy enemmän kolikoita kuin mitä ehdin käyttämään. Vein pankkiin viimeksi 450 dollarin edestä kolikoita. Eli ihan ei pikkurahoista ole minun mielestä kysymys. Ka-zing! En kyllä huijaa, koska olen rehellinen suomalainen. (Ja saattaahan niillä toki olla joku menetelmä siellä pankissa miten ne niitä tarkistelee. Tai sitten antavat vain suoraan toiselle asiakkaalle ne ja siis ongelma ei ole heidän!)

Toisaalta kolikoilla on kaikilla omat nimet: $2 on toonie, $1 on loonie, 25 snt on quarter, 10 snt on dime, 5 snt on nickel ja 1 snt on penny. Olipa muuten aluksi kummallista kun ei ollutkaan 50 snt ja 20 snt kolikoita! Nyt siihenkin on jo tottunut. (Luin tosin Wikipediasta, että on olemassa myös 50 snt kolikko, joita vain ei ole kauhean paljoa liikenteessä. Enpä ole koskaan törmännyt half-dollariin! Pitääpä kysyä Allulta, onko hän nähnyt.)

P.s. Ajatuksena oli lyhyesti mainita näistä asioista, mutta tulipa taas kirjoitettua oikein romaani!

Tunnustuksia

Kiitokset Annikalle tästä mahtavasta tunnustuksesta ja haasteesta! Haasteeseen liittyen minun täytyy a) kertoa linkin kera kuka tämän minulle lahjoitti, b) kertoa 7 faktaa itsestäni ja c) lahjoittaa tämä 15 muulle bloggaajalle.

Tässäpä tunnustusosuus:

1) Mulla on uudet silmälasit:

2) Mun lempieläin on norsu.

3) Teen vapaa-ajallani koruja.

4) Matkaa suunnitellessa minulla on tapana piirtää kuva mukaan ottamistani vaatteista. (Hei kamoon, miten mä muuten tiedän mikä sopisi minkäkin kanssa?!) Ehkäpä joku päivä ripustan nämä kaikki seinälleni upeaksi kollaasiksi.

5) Olin Suomessa ollessani töissä reilut kolme kesää hautausmaan toimistossa. Terkut työkavereille, jos tätä vielä muistatte lukea!

6) En osaa laulaa. Joskus tuurilla saan sävelen oikein, mutta jos oikein kovasti yritän niin se menee todennäköisesti väärin.

7) Olen 165 cm pitkä ja kengännumeroni on 38. Olen siis melko tavallinen tallaaja!

Tässäpä minun lahjoitusosio:

Olen jälleen kapinoitsija, tämä kun tuntuu olleen niin monessa blogissa! Siispä: jos kirjoitat blogia ja haluat tehdä tunnustuksia, linkkaa blogisi kommentteihin. Näin minä ja lukijani pääsemme tutustumaan uusiin (tai vanhoihin) blogeihin ja sinä saat blogillesi lukijoita. Eikös ole ihan hyvä diili??