tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kuulumisia

Minulla on niin monta juttuaihetta mielessä, mutta ei aikaa kirjoittaa! Viime viikolla paiskin töitä kuusi päivää niin jaksamista ei kauheasti jäänyt blogitouhuihin. Toivon mukaan huomenna saisin tehtyä vähän hommia blogiin eteen. Vapaapäivä nääs!

Torstaina hyppäämmekin sitten lentokoneeseen ja päräytämme Torontoon! Olen odottanut tätä reissua innolla, vaikkakin matkalle on surullinen syy: Allun mummin muistotilaisuus. Hän oli kuollessaan jo yli 90-vuotias, että oli kyllä elänyt pitkän ja mukavan elämän. Allu perhe on hauskaa ja viihdyttävää seuraa niin uskon, että matkasta tulee mukava. Jotain nähtävyyksiäkin ajattelimme nähdä. Palaan siis aiheeseen myöhemmin!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sairaana

Mitä löytyy sairaan kanadalaisen mukista ja kulhosta?

Minuun iski viime (ha! nythän on jo huhtikuu!) kuussa epämiellyttävä mahatauti. Olen toki jo toipunut, mutta mieleeni tuli mainita pari asiaa sairastamisesta.

Sairaana juodaan ginger alea eli inkiväärilimsaa. Täällä on myös appelsiinilimsaa, eli orange pop (Kanadassa limpparista käytetään sanaa pop kun taas USA:ssa sama asia on soda), mutta se ei ole yhtä yleistä kuin Suomessa. Esimerkiksi juoma-automaateissa on jaffan tai fantan sijaan ginger alea. Suomessa en muista nähneeni kuin yhden inkiväärilimsamerkin, ja sekin on Allun mukaan se kaikista huonoin.

Kanadalainen uskoo kanakeiton parannusvoimaan. Allukin on minulle tosissaan väittänyt, että kanakeitossa on varmasti jotain erikoisainetta, joka parantaa sairaan. Minusta ennemminkin kyse on pelkästään siitä, että tulee syötyä jotain ja kappas, olo paranee. Lisäksi keitossa on paljon nestettä, joka on varmasti sairaalle hyväksi. En tiedä, voisiko joku tehdä tieteellisen tutkimuksen aiheesta? Voin rahoittaa tutkimusta vaikkapa kymmenellä dollarilla!

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Haastetta pukkaa

Reissussa ollessani satuin saamaan tällaisen pienen haasteen. Kiitos vain Uusi Aamu ja pahoitteluni, että huomioin asian vasta nyt!

Kapinoin ja linkkaan tähän vain yhden blogin, joka tosin on sitäkin mahtavampi.
Isoäidin matkapäiväkirja 1963 - Suomalainen perhe 1960-luvun New Yorkissa. Puhtaaksikirjoitettuna isoäidin matkapäiväkirjat. Ahmin eräänä sateisena vapaapäivänä ja nyt toivon, että matka jatkuisi.

Kiitos vielä kerran!

P.S. Tämä on sopivasti 100. kirjoitukseni! OHHOH!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Vähän käteistä tai isompi potti

Pohjois-Amerikassa kaikki on suurta - tai ainakin lottovoitot!


Huhujen mukaan joku Thunder Baylainen 23-vuotias henkilö voitti vastikään 50 miljoonaa lotossa. Telkkarissa olen myös nähnyt harvahampaisen pariskunnan, joka voitti 200 miljoonaa. Siis tä? Hä? Mitä noilla rahoilla edes osaisi tehdä? Verot noista joutuu tosin maksamaan, että kaikki ei tule ihan puhtaana käteen. Veikkaisin tosin, että verot ovat pienemmät kuin mitä Suomessa.

Raaputusarvoissakin löytyy monenmoista, myös "käteistä loppuelämäksi" (cash for life), jossa voittaja saa esimerkiksi tonnin joka viikko kunnes kuolee. Nuoren kannattaa siis pelata tätä peliä! Peliyhtiön sivuilla on kuvia voittajista, jotka eivät kyllä ole ihan siitä nuorimmasta päästä.

Voitot ovat Suomeen nähden käsittämättömän suuria. Voittojen suuruudet selittyvät tietysti jälleen kerran Kanadan koolla, eli kun 33 miljoonaa ihmistä lottoaa, niin kyllähän sitä rahaa kertyy sitten enemmän kuin piskuisessa Suomessa. Osa peleistä on tosin pelkällä Ontarion alueella, mutta täälläkin asuu yli 12 miljoonaa ihmistä.

Allua aina ihmetyttää Suomessa kauppojen hedelmäpelit. Täällä pelejä saa olla mun käsittääkseni vain kasinoilla tai enpä ole niitä missään ainakaan nähnyt! Työkaverini tykkäävät kaikenlaisista uhkapeleista: lotto, raaputusarvat, kasinot, kaikki kelpaavat. Itse olen tyytynyt ostamaan silloin tällön loton tai Bingo-raaputusarvan. Kasinolle en millään jaksaisi lähteä! Shoppailu on paljon kivempaa - silloin voittaa aina!

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kop kop!

Kevät kolkuttelee jo ovella. Lumet ovat sulaneet kaikki pois. Muutamana päivänä oli jopa +15 astetta päiväsaikaan! Kyllä on hämmentävä  sää näin maaliskuulle. Mekin olemme grillailleet pihalla ja koirat ovat innoissaan tutkineet sulavan pihan hajuja.

Paikalliset ennustavat kuitenkin, että kyllä tässä lunta tulee pakosta vielä ainakin kerran. Eipä se haittaa vaikka tulisikin vielä talvi, on ihan mukava nautiskella lämpimästä nyt kun sitä on.

Tänään tosin satelee kuin syksyllä konsanaan! Vaihdoin olohuoneen seinäkoristeeksi tämän toisen Marimekon kankaan kevättä tekemään.


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Suklaalevyjen arvoitus


Pakkasin mukaani Suomesta viisitoista (15) Fazerin suklaalevyä! (Kuvassa eivät siis ole kaikki ostamani vaan vain ensimmäinen satsi, jonka ostin.) Olin ostanut enemmänkin, mutta lahjoitin muutaman äidilleni pakkauspuuhissa. Osa levyistä matkusti tyylikkäästi suksipussissani, jossa oli myös joitain vaatteita, helmiä koruntekoharrastukseeni sekä pikkulaukku. Kaikki hiihtovarusteita, eikö?

Oikein arvasi siis jo melkein ensimmäisenä Hanna-Maija!

Ja arvonnassa voittajaksi selviytyi...


Onnittelut! Laitan sinulle sähköpostia.

Jos on varaa, hankin kolme lasta - tai munuaiskiven

Juttelin erään yhdysvaltalaisen ystäväni kanssa ja hän kertoi vähän heidän terveydenhuollostaan. Munuaiskiven poisto oli maksanut vaatimattomat 60 000 dollaria. Synnytys puolestaan verotti kukkaroa 20 000 dollarin verran. Käsittämätöntä! Miten oikeasti kenelläkään amerikkalaisella on varaa mennä lääkäriin?!

Ystäväni on saanut myös yhden lapsen Kanadassa asuessaan ja se synnytys oli puolestaan maksanut 1500 dollaria. Tämä kuulostaa jo kohtuulliselta.

Hän myös kertoi, että USA:ssa terveydenhuollon saa ilmaiseksi jos ansaitsee vähemmän kuin 10 000/ vuosi. Käytännössä siis sossun tuella elävät saavat ilmaiset terveydenhuollon eikä heidän edes kannata haaveilla töistä, sillä heti kun tuo raja ylittyy, terveydenhuollosta joutuu maksamaan.

Kävin eilen muuten hammaslääkärissä. Onneksi meillä on Allun töistä saama vakuutus, joka korvaa toivon mukaan suurimman osan maksuista. Lisää Kanadan terveydenhuollosta tässä kirjoituksessa.

Ollaanpa siis siellä Suomessa onnellisia, että terveydenhuolto on niinkin hyvää!