torstai 29. syyskuuta 2011

Terveydeksi

Olen onnekkaana (?) päässyt kokeilemaan ontariolaista terveydenhuoltoa jopa kolmeen kertaan! Jännä juttu, sillä Joensuussa asuessani en käynyt kertaakaan kunnallisella puolella lääkärissä, kiitos YTHS:n.

Täällä provissi vakuuttaa asukkaansa ja myös minä sain kolmen kuukauden odotteluajan jälkeen OHIP-korttini. OHIP tulee sanoista Ontario Health Insurance Plan. Tämä kolmen kuukauden odotteluaika on muuten myös voimassa jos muuttaa provinssista toiseen.

Ensimmäinen lääkärireissu koski nyrjähtänyttä nilkkaa ja kustansi minulle n. 350 dollaria/251 euroa kun se tapahtui ennen tuon maagisen kolmen kuukauden tultua täyteen. Silloin tuli tuumattua, että kannattikohan tuo koko reissu... Eipä sille nyrjähtäneelle nilkalle voi oikein edes tehdä mitään ja kinkkasin kotiin kainalosauvojen kanssa (olivat vieläpä vanhaa mallia jolle sukulaiset nauroivat mahat kippurassa kotosuomessa). No, tulipahan ainakin selvitettyä, ettei kyse ollut mistään vakavammasta! Allulla on työpaikan kautta sairausvakuutus, joka korvaa myös minut, mutta ei ole vielä ihan selvillä, että korvaavatko myös tämän.

Takkuisen alun jälkeen olen käynyt lääkärillä korttiani näyttämällä ihan ilmaiseksi. Hieno juttu! Onneksi asiat eivät ole täällä niin kuin USA:ssa. Juttelin kesällä amerikkalaisten turistien kanssa ja he kertoivat että maksavat 1000 dollaria kuussa sairausvakuutusta, mutta silti lääkärissä käynti voi maksaa tuhansia. Oikeastaan sairausvakuutus on siis hyödyllinen vain jos tarvitsee jonkun isomman leikkauksen. Terveydenhuoltouudistuksesta oltiin kuitenkin montaa mieltä: osan mielestä hyvä juttu, mutta osaa pelotti se, että kun rahalla ei enää pötkitäkään lääkärin vastaanotolle niin joutuu sitten tarvittaessa odottamaan leikkausta yms muun "rahvaan" kanssa. Kyseessä oli kuitenkin melko varakkaat turistit, joten mahtaa olla köyhemmän väestön parissa mielipiteet erilaisia.

Kanadassa (tai ei ainakaan Ontariossa?) terveydenhuoltoon ei kuulu hammashuolto. Tämä onkin minulle ajankohtainen aihe, kävin nimittäin tänään hampaiden puhdistuksessa. Tämä "lysti" maksoi 240 dollaria  eli 172 euroa. Tuli ihan tarpeeseen, nimittäin edellisen kerran hampaat on varmaankin kunnolla puhdistettu lukioaikoina... Hyvä Maria! Se YTHS:n hamppilääkärihän oli maksoi niinkin paljon kuin 13 euroa/40 minuuttia. Allu kävi myös itse eilen ja sai passituksen mennä vielä ensi viikolla uudestaan.

Onneksi Allun työpaikalta saama vakuutus kuitenkin korvaa hammashuollon vaikkakaan ei ihan kokonaan. Jos pelkkä hampaiden puhdistus maksaa tuon verran niin paljonko maksaa sitten ihan oikea hammaslääkäri! Apua! Ei ihmekään, että aikoinani tarjoilijana työskennellessä yhdellä kokillamme ei ollut juurikaan hampaita enää jäljellä. Vakuutukseen ei ollut varaa ja ilman vakuutusta hänellä ei ollut varaa käydä hammaslääkärissä. Ratkaisu - omin käsin pihdeillä hampaat pois.

Allu saa tosiaan kesäaikana metsäpalomiehenä nämä terveysedut, vaikkakaan tähän nykyiseen sopimukseen ne eivät kuulu. Koska hän olisi kuitenkin ollut metsäpalomiehenä jonnekin lokakuulle asti ja on sieltä jollain tapaa virkavapaalla, hän saa edelleen nämä edut. Sen jälkeen maksamme erillistä vakuutusta hammashoitoa varten (kuuluu siihen muutakin, mutta tuo nyt ehkä päälimmäisenä tarpeena). Muistaakseni tämä maksaa meiltä vähän alle 300 euroa kuukaudessa. Huh huh! Aika kova hinta, mutta näillä hinnoilla ei varmasti tarvitsisi käydä kuin kerran hammaslääkärissä niin jo kannattaa maksaa vakuutusta. Ja vakuutusyhtiöt nauraa...

Hampaiden puhdistus sujui tosin melko rattoisissa merkeissä, oli meinaan tuolissa hieronta ja samalla pystyi katsomaan telkkarista valitsemaansa ohjelmaa! Ei siellä YTHS:llä ollut kyllä tuollaisia...

Valitsisin kuitenkin ennemmin Suomen systeemin kuin tämän!

3 kommenttia:

  1. Tuo juttu pitäisi olla joskus vaikka Kotikympissä. Täällä ollaan naama norsun v...la kun muutama kymppi vuodessa menee terveyden hoitoon.

    Mukavia juttuja sinulla, vaikka sitten kirjoittaisit puhelimen hankinta hankaluuksista.

    Tarja

    VastaaPoista
  2. Kyllä kyllä... sitä minä vaan että eikö suun terveys sitten kuulu terveydenhuoltoon kun sitä ei valtio kustanna? Ei näköjään... Lääkärin vastaanotolla oli kyllä ilmoitustaululla juliste, että jos on lapsella hampaat kipeät niin on olemassa ohjelmia, joiden kautta köyhät lapset saavat hammashoitoa.

    VastaaPoista
  3. Joo, kyllä tuntuu entistä vähäisemmältä joku vajaa kolmenkympin vuosimaksu terveyskeskukseen..

    Taikka sitten hammaslääkärillä käynti muutamalla kympillä kunnallisella ja yksityisellä käyntikin taitaa täällä tulla halvemmaksi (Kelan tuen jälkeen) kuin siellä.

    ~Tanja

    VastaaPoista