sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sairaana

Mitä löytyy sairaan kanadalaisen mukista ja kulhosta?

Minuun iski viime (ha! nythän on jo huhtikuu!) kuussa epämiellyttävä mahatauti. Olen toki jo toipunut, mutta mieleeni tuli mainita pari asiaa sairastamisesta.

Sairaana juodaan ginger alea eli inkiväärilimsaa. Täällä on myös appelsiinilimsaa, eli orange pop (Kanadassa limpparista käytetään sanaa pop kun taas USA:ssa sama asia on soda), mutta se ei ole yhtä yleistä kuin Suomessa. Esimerkiksi juoma-automaateissa on jaffan tai fantan sijaan ginger alea. Suomessa en muista nähneeni kuin yhden inkiväärilimsamerkin, ja sekin on Allun mukaan se kaikista huonoin.

Kanadalainen uskoo kanakeiton parannusvoimaan. Allukin on minulle tosissaan väittänyt, että kanakeitossa on varmasti jotain erikoisainetta, joka parantaa sairaan. Minusta ennemminkin kyse on pelkästään siitä, että tulee syötyä jotain ja kappas, olo paranee. Lisäksi keitossa on paljon nestettä, joka on varmasti sairaalle hyväksi. En tiedä, voisiko joku tehdä tieteellisen tutkimuksen aiheesta? Voin rahoittaa tutkimusta vaikkapa kymmenellä dollarilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti