maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu Ottawassa, osa 1: matka ja joulukoristeet

Täällä sitä ollaan, Ottawassa! Pukki on jo käynyt, kalkkunaa on syöty, vieraita on kestitetty, joulunjälkeisalennusmyynneissä on rahaa tuhlattu, yms. Ajattelin kertoilla joulunvietostamme useassa postauksessa, kun kuvia ja kertomuksia on niin paljon.

Aloitetaanpa siis matkastamme tänne Ottawaan. Matkustimme siis autolla koko lähes 1400 kilometriä. Lähdimme aamulla kuudelta ja perillä olimme vasta keskiyöllä. Pysähdyimme matkalla syömässä pari kertaa sekä ulkoiluttamassa/ ruokkimassa koiria. Koirat pärjäsivät hyvin autossa, vaikka tylsistytti tietenkin välillä. Minuakin tylsistytti!

Urheat matkalaiset tirsoilla.

Perillä meitä odotti Allun vanhemmat sekä veli, joka lensi tänne joulunajaksi Vancouverista. Kuulumisten vaihdon jälkeen uni maittoi! Aamulla kuvailin sitten vähän joulukoristeita. Tänä vuonna Allun vanhemmat olivat koristelleet kuusen vanhoilla koristeilla, joista osa on lasten tekemiä. Mukana on myös muutama perinteisemman näköinen joulupallo. Tosi nätti kuusi mielestäni!


Pukki oli käynyt jo salaa ennen jouluyötä kun kuusenalus oli täynnä lahjoja jo tullessa. 


Piparkakkutalo oli tehty kuulemma yhteistyössä koko perheen kesken. Siitä on jo muutama hiiri käynyt nakertamassa. 


Allun vanhemmat ovat ahkeria käymään kirkossa - tämä näkyy myös joissain koristeissa. 


Äiti lähetti minulle lippuja, jotta voimme tehdä lippunauhan kuuseen!


Hauskat jouluaiheiset legot!


Liput pääsivät kuuseen!

 Nyt kun vain muistaisin ottaa nämä lähtiessä mukaan, että meidänkin kuusi saa edes vähän aikaa olla isänmaallinen!


Keittiössä on jättiläismäinen lumiukkokynttilä, joka on kuulemma ollut vakiovieras joulun aikaan jo 25 vuoden ajan. 

Nyt tekisi mieli mennä jääkaapille etsimään kalkkunanjämiä... nam! Lisää aiheesta kun pääsen joulupatojen ääreltä taas pakenemaan. 

2 kommenttia:

  1. Jestas, olipa siinä lumiukolla kokoa :D Ja ikääkin ilmeisesti.. Kuulosti oikein kivalta joululta, musta on aina mukava kun on porukkaa, tohinaa ja koristeita ympärillä -Joskaan tänä vuonna meillä ei ollut niistä mitään :D Mut ens vuosi me sitten kiistelläänkin, että mennäänkö Suomeen vai Thunder Bayhin jouluksi :P

    VastaaPoista
  2. Me ei olla ehditty aloittaa tuota ensi vuoden joulunviettopaikkaa vielä miettimään. Tietenki jos reilua olisi, niin suuntaisimme tietysti Suomeen. Eiks niin?

    VastaaPoista