maanantai 12. joulukuuta 2011

Autolla liikenteessä, luonnollisesti

Syyskuussa pääsimme ihailemaan vanhoja autoja paraatin muodossa. 

Joko olen kirjoittanut autoilusta? Ihan kuin muistaisin joskus maininneeni, mutta en kyllä tähän hätään löytänyt sopivaa kirjoitusta.

Kanada on USA:n malliin rakennettu autoja varten. Autolla mennään kauppaan, postiin, kirjastoon, töihin, ostoksille, kylään, urheilemaan, ja niin edelleen. Jopa automaatille voi mennä nousematta autosta kun on Drive Through. Jotenkin minusta tuntuu, että urheilu on urheilua ja asia erikseen, muuten mennään autolla. Allun eräs entinen työkaveri kulki autolla töihin, vaikka asui alle sadan metrin päässä töistä.



Kävelevät kyllä jotkut liikuntaintoiset, vaikka kävely on tehty haastavammaksi kuin Suomessa. Jalkakäytävät (ainakin näin pienemmillä paikkakunnilla) ovat olemattoman kokoiset ja niitä ei välttämättä ole joka paikassa. Olen päräytellyt itse pyörällä kauppaan aiheuttaen samalla ihmetystä. Kassalla täti saattaa kysyä tarvinko apua ostosten kantamisessa autoon. Ei kiitti, olen pyörällä liikenteessä ja kyllä tässä pärjätään! Aiheutin kerran oikein ahdistusta ja päänvaivaa tällä. Autolla? Ei kai? Voi hyvänen aika! Miten me tästä nyt selvitään!? Voi kunpa löytäisin sinulle kyydin kotiin! Ai pärjäätkö? Ihanko varmasti? Voi sinua raukkaa...

Pärjäsin!

Ja pärjäsin myös ajotestissä ja saan vihdoin ajaa autoa ilman aikuisen valvontaa! Jeee! Kirjoitan tästä ajokortin saamisesta vielä oman postauksen, sillä nyt työt kutsuvat!

4 kommenttia:

  1. Jipii! upeeta! mä jo nään sut ton punamustan auton kuskina.

    VastaaPoista
  2. Mä olin kylän ihmetyksen kohde kolmen vuoden ajan, kun ajokortista huolimatta pyöräilin kauppaan ja kuntosalille jne. Monesti ihmiset kauhistelivat, että miten sä nyt pärjäät tuolla vesisateessa/kylmässä ilmassa. Kellään ei käynyt mielessä, että säätä varten voi pukeutua sopivasti. Kyytitarjouksiakin sateli, ja pyörän olisi kuulemma kätevästi voinut pakata takakonttiin/takapenkille kotimatkan ajaksi. Ei kiitos, en sula sateessa!

    VastaaPoista
  3. Maiju: näinhän se menee! Mullekin on sanottu että "nyt äkkiä se ajokortti ja sit ostat auton". Hä? Mihinkäs mä sitä autoa tartten? Meillä on jo yksi ja molempien työpaikat on kävelymatkan päässä. Mulla kestää _seitsemän_ minuuttia kävellä töihin. Tottahan toki minä tarvitsen auton... jes söör

    VastaaPoista
  4. Maiju: näinhän se menee! Mullekin on sanottu että "nyt äkkiä se ajokortti ja sit ostat auton". Hä? Mihinkäs mä sitä autoa tartten? Meillä on jo yksi ja molempien työpaikat on kävelymatkan päässä. Mulla kestää _seitsemän_ minuuttia kävellä töihin. Tottahan toki minä tarvitsen auton... jes söör

    VastaaPoista