Reissussa, osa 5: Niagaran putoukset

Horseshoe Falls

Matkakertomus jatkuu!

American Falls ja oikealla pienen pieni Bridal Veil Falls.

Auton vuokrauksesta selvittyämme suuntasimme Niagaran putouksille ja Niagara Fallsin kaupunkiin. Kaupunki on melkoisen kaupallinen turistimeininkineen, mutta silti vierailun arvoinen. Lähellä putouksia on paljon tyyriitä hotelleja, joissa voi ihailla putouksia ihan omasta huoneesta käsin. Me valitsimme kuitenkin budjettivaihtoehdon, ja olimme motellissa keskustan ulkopuolella. 

Ohjelmaksi valitsimme Maid of the Mist -veneajelun putousten kupeeseen. Puolen tunnin reissu kustansi henkeä kohden $19.75 eli n. 14,50 €. Tällä reissulla huomasin viimeistään, että turistina joutuu kyllä maksamaan nähtävyyksistä ja museoista ihan itsensä kipeäksi. CN Toweriin ($32/23,45 €) verrattuna putouksille pääsi vieläpä oikein edullisesti! 

Porukkaa putouksia ihailemassa tuntui olevan paljon, vaikka olimmekin liikenteessä jo kesäkuussa. Epäilin jo, että joutuisimme jonottamaan veneajelua vaikka ties kuinka kauan, mutta pääsimme sinne kuitenkin yllättävänkin sutjakkaasti. 

Smurffiko se siinä? 

Tyylistä ei tarvitse veneajelulla huolehtia, sillä kaikille matkustajille jaetaan siniset kertakäyttösadeviitat. Siinä hiostavassa ilmassa vähän mietiskelin, että kannattaako koko viittaa laittaa, mutta laitoin kuitenkin. Ihan fiksusti tehty, sillä siellä putousten juurella tosiaan sataa ihan kunnolla! Ihan kuin olisi joutunut myrskyn kouriin kun vettä tuli naamalle ja tuuli riepotti viittaa.

Veneajelulla mainittiin tarina, josta etsin kotona vielä lisätietoa. 

Vuonna 1960 7-vuotias Roger, hänen 17-vuotias siskonsa Deanne ja heidän vanhempiensa ystävä Jim ovat veneretkellä Niagarajoella. Jim on joko eksyksissä tai haluaa antaa ystäviensä lapsille kunnon elämyksen ja niin he matkaavat joella eteen päin, ohi sillan, jonka kohdalla muut veneilijät kääntyvät takaisin. Hetken matkattuaan kolmikkoa kohtaa epäonni: moottori tekee tenän, vene kaatuu ja he joutuvat veden varaan. Virtaus on kova, mutta Deanne on hyvä uimaan ja päättää yrittää rannalle. Goat Island -saarella on on paljon turisteja, jotka kauhusta kankeina seuraavat Deannan kamppailua. Joukossa on rohkea rekkamies John, joka kiipeää turvakaiteiden toiselle puolelle ja ojentaa kätensä jo väsyneelle Deannalle. Deanna saadaan lopulta turvaan toisen avuliaan Johnin avustuksella, vain kuusi metriä ennen putouksia. 

Horseshoe Falls

Samaan aikaan Roger on vedessä yllään aikuisten pelastusliivit. Häntä kiukuttaa, kun hän näkee ihmisten säntäilevän ympäriinsä, mutta kukaan heistä ei tule auttamaan. Hän ei tiedä, että on putoamaisillaan Niagaran putouksia alas. Putoamisesta Roger ei muista mitään, eikä myöskään veteen iskeytymisestä. Rogerin pelastaa vedestä turisteja kuljettava Maid of the Mist -laiva. 

Jimillä puolestaan ei ole onni matkassa; hän kuolee laskiessaan alas. 

Heippa taas! Seuraavaksi suu napsasee kun päästään viinitiloille!

Lue lisää Rogerin ja Deannen tarinasta täältä. 

Onko normaalia - Grillaus

Palataanpa taas pohdiskelemaan, onko jokin mikä on täällä ihan normaalia Suomessakin normaalia. Katsos minä en aina muista.

Muutama päivä sitten olin pippaloissa, jossa alettiin porukalla miettimään miesten ja naisten töitä. Lumenluonti, roskien vieminen ulos (siis roskispäivänä kun ne viedään tien viereen), ruohonleikkuu ja grillaus mainittiin miesten töiksi, vaikka niitä osa naisista tunnusti silti tekevänsä. Allu saa mun puolesta hoitaa lumet ja roskat, mutta minä tykkään ruohon leikkaamisesta ja grillaukseenkin tungen mukaan. Aijai! Tuli naisväeltä nuhteita - jos mies saa tästä tietää niin nehän patistaa oman vaimonkin grillin ääreen kerta se Mariakin!

Olen jo kyllä aikaisemminkin huomannut, että Kanadassa grillaus on selkeästi miesten hommaa. Naiset köökissä valmistelevat salaatit ynnä muut samalla kun miehet grillaavat oluet kädessä. Onko Suomessakin näin, kyselee nimimerkki epätietoinen eli minä. Mielestäni olen kotopuolessa grillannut siinä missä miehetkin. Vai olenko vain grillaustyrkky?

Toisekseen täällä grilli laitetaan päälle vaikka 30-asteen pakkasessa. Läpi talven voi ihan hyvin grillata, jos kulku (kaasu)grillille on vaan mahdollista. Suomessa mielestäni grillaus on selkeästi kesäpuuhaa - tosin joka talosta ei välttämättä löydy kaasulla toimivaa isoa grilliä niin kuin täältä.

P.s. Matkakertomus jatkuu kunhan jaksan kirjoittaa jatkoa.

Reissussa, osa 4: Auton vuokraus

Mitä tehdä kun täältä...

... pitää päästä tänne!

Seuraavaksi suuntasimme Torontosta Niagaran putouksille. Niagara Fallshan on siis myös putousten lisäksi 83 000 asukkaan kaupunki Ontariossa. Rajan toisella puolella on USA:n New York -osavaltion Niagara Falls, jossa asukkaita on 50 000. Päädyimme vuokraamaan auton, sillä suunnitelmana oli viettää siellä yö ja käydä myös USA:n puolella. Niagarallehan pääsee Torontosta myös lukuisten firmojen tarjoamilla bussimatkoilla.

Allun muistojen mukaan Torontosta Niagaralle ajaa viisi tuntia... Älkää uskoko sitä, sillä matkaa on oikeasti vain 128 kilometriä. Nokkelana matkanjohtajana otin kotoa mukaan meidän oman navigaattorin, jonka australialainen Matilda opasti meidät perille (suurimmaksi osaksi... käänny vasemmalle, tee U-käännös, palaa takaisin samalle tielle ja jatka samaan suuntaan mihin olit alunperinkin menossa - ei ehkä mikään maailman paras vinkki). (Meillä on tapana aina välillä vaihtaa navigaattorin kieltä/ääntä - englannin kielisiä löytyy vaikka ties kuinka monta, tällä kertaa otimme australianenglantia puhuvan Matildan!) Navigaattorinhan saisi autonvuokraamostakin, mutta miksi maksaa ylimääräistä jostakin mikä omasta autosta löytyy!

Olin vuokrannut meille halpisliikkeestä auton lähes puolella hinnalla mitä muilla yhtiöillä oli (2 päivää minivan eli mukavasti mahtui viisi ihmistä matkalaukkuineen oli $196/145 € sis. ekstravakuutus, rajanylitysmaksu, yms). Paylessin toimisto sijaitsi Pearsonin lentokentän lähettyvillä. Etsimme siis myös keskustasta autoa, mutta kyseessä oli sunnuntai ja kaikki paikat tuntuivat aukeavan vasta puolilta päivin ja halusimme lähteä kuitenkin vähän aikaisemmin liikenteeseen. Lähdimme hotellilta muistaakseni klo 8:30. Olin kuvitellut, että vuokrafirma olisi ihan siellä lentokentällä, mutta meidän piti ensin mennä ilmaisella bussilla Viscount-asemalle, josta soitimme firman pojat hakemaan. Lopulta taisimme hypätä vuokra-autoon klo 11:30, joten aikamoiset seikkailut meillä siinä olikin. Toisaalta siinä vaiheessa oltiin kuitenkin jo kaupungin ulkopuolella (Pearson on muistaakseni 40 kilometrin päässä Toronton keskustasta), että jos sieltä keskustan putiikista olisi päässyt vaikka 12:30 lähtemään niin voitettiin tässä matka-aikaa kuitenkin huomattavasti.

Seuraavalla kerralla harkitsen ehkä vähän tarkemmin otanko suoraan kentältä vai halvemman vähän mutkien takaa. Toisaalta, jos säästöä haluaa niin tuo oli mielestäni ihan hyvä ratkaisu. Jos kiire tai mukavuudenhaluinen, kannattaa ottaa suoraan kentältä. Muuten palvelu oli mielestäni ihan normaalia ja autolla päästiin sekä Niagaralle että takaisin. Huvittavaa oli muuten se, että saimme ilmaisia kilometrejä käyttöömme 500 ja palattuamme mittari näytti meidän matkanneen 497 kilometriä! Eipä tullut siis lisäkustannuksia. Ha! Vähänkö oltiin hyviä!

(Muuten, vieraani mietiskelivät, että miten Niagara lausutaan englanniksi. Kuvittele miten sana Viagra lausutaan englanniksi ja muuta vain ensimmäinen äänne n:ksi. Eli siis: /naɪ’ægrə/.)

Reissussa, osa 3: CN Tower ja 360°

Kun suunnittelimme reissua meillä oli heti ajatuksena käydä vierailulla tässä kerran maailman korkeimmassa tornissa. Hinta torniin pääsystä on taas aikalailla kohdillaan... turisteilta rahat kaikki pois! $32/ 23,70 € olisi kustantanut hissimatka ylös per hlö. Olin aivan järkyttynyt hinnasta!

Ylhäällä sijaitsee kuitenkin myös tämä vähän fiinimpi ravintola joka pyörii hitaasti ympyrää. Torniin menosta ei tarvitse erikseen maksaa, jos on menossa ravintolaan. Tuumattiin siis, että syödä kuitenkin täytyy, ja mitä jos tehtäisiinkin tästä oikein kunnon elämys! Torniin oli aikamoiset jonot jo kesäkuussa, joten suosittelen tätä vaihtoehtoa, mikäli olet herkkusuu. Ravintolatiketillä pääsimme jonoista ohi ja lopulta odottelimme vain jonkin aikaa hissiin pääsyä (ehkä viisi, maksimissaan 10 minuuttia).

Leipä maistuu vaikka vähän jännittää - ei kai tuuli pukkaa tätä maahan?! 

Alkuun saimme heti vinkin: älkää jättäkö mitään "ikkunalaudalle". Se olisi nimittäin kadonnut meidän siinä pyöriessä! Laskimme, että menimme illallisen aikana ympäri 1,5 kertaa. Aluksi tosiaan vähän hirvitti korkeus, mutta siihen kyllä tottui aika nopeasti (eikä tilaamamme viinipullokaan varmasti asiaa vaikeuttanut).

Ruuaksi valitsimme kaikki neljän ruokalajin illallisen, jossa sai valita muutamasta vaihtoehdosta itselleen mieluisimman.

 Alkuun pikkupala. Tonnikalaa ja chiliä.

 Alkupala - sienipiiras prosciuttolla. Tosi hyvää!

 On ne vaan korkeita!

Kalaa ja mausteista perunaa. Maistui!

 Allun pääruoka eli possua. 

Bongaa mun paatti! P.S. Ei mulla oo!

Toronto Billy Bishop Island Airport

3/5 otti tämän eli vaahterasiirappia kolmella tavalla.  

Loput kaksi, mukaan lukien minä, otti valkosuklaamoussea ja kirsikkakavereita. 

Allun mukaan tämä näkemämme sumu on smogia eli saastetta.

Illallisen jälkeen suuntasimme yhden kerroksen alaspäin näköalatasanteelle. Harmittavasti (ja varmaankin tarpeellisesti) siellä on verkko estämässä onnettomuuksia. Näköalat olivat siis paremmat ravintolasta kuin näköalatasanteelta! Samassa kerroksessa oli myös GlassFloor, jossa saa katsella alas kun seisoo  pelkän lasin päällä korkeuksissa. Minua meinasi jänistää, en ole nimittäin varsinaisesti korkeiden paikkojen ylin ystävä. Uskaltauduin kuitenkin, ja siitä todisteena tämä hämärä kuva!

Kääk!

Allu kyseli tarjoilijaltamme, millaista on olla töissä tornissa ukonilmalla. Maisemat ovat kuulemma aivan mahtavat! Jospa seuraavalla visiitillä luontoäiti soisi meille salamointia...

Reissussa, osa 2: Toronto

Meillä ei loppujen lopuksi ollut Torontossa aikaa kuin kaksi kokonaista päivää. Siellä voisi hyvin viettää varmasti vaikka viikon, ja siltikin jäisi paikkoja vierailematta ja nähtävyyksiä näkemättä.

 Vieraita odotellessa kävimme syömässä Allun bongaamassa Wvrstissa. 

Finnairin lento saapuu tänne iltasella, kahdeksan maissa, ja me suuntasimme Torontoon jo iltapäivällä. Pearsonin lentokentältä seikkailee keskustaan kuitenkin 1h-1,5h (piti aina mitata kuinka kauan meni, mutta ei muisti riittänyt) niin saavuimme lopulta hotellille ehkä viiden maissa. Päätimme mennä syömään kun siinä jo hiukoi matkaamisen jälkeen. Syönnin jälkeen ehdimme pikaisesti tsekata Allun lempparikaupat (MEC, Patagonia, ym), jotka olivat sopivasti ravintolan ja hotellin välissä.

Tässä muuten seikkailuohjeet Pearson-keskusta, koska niitä ei minusta missään kovin selkeästi anneta. Tai sitten en osaa hakea... Tiedä häntä. No tässä ne kuitenkin ovat: Bussi 192 "Airport Rocket" Kipling-metroasemalle (on metron viimeinen pysäkki). Siitä St. George-asemalle, jossa vaihto etelään menevään junaan. Edellisellä pysäkilla (Spadina) voi myös vaihtaa, mutta silloin joutuu kävelemään tunnelia pitkin. Jos on paljon matkatavaroita tämä tieto on oleellinen! Me jäimme pois St. Andrew -asemalla, mutta juna jatkaa edelleen Union Stationille.

Allun tekemä taideteos...

Me nautiskelimme toisena päivänä pitkästä aamupalasta ja suuntasimme siitä NHL-kauppaan yhden vieraamme toiveesta. Sieltä päätimme hajaantua Hockey Hall of Fameen ja shoppailu/tutkiskeluryhmiin. Aurinko porotti niin maan mahtavasti, että kun kaverini kanssa suuntasimme Queen streetillä siinä hiki valui norona ja suuta kuivasi. Jaksoimme kuitenkin sen verran että tutkailimme mielenkiintoisimmat kaupat ja löysin itselleni hienot korvikset.

Illalla suuntasimme Distillery Districtiin eli panimoalueelle. Ollaan käyty siellä kertaalleen aikaisemmin ja on oikein hauska paikka. Paljon ravintoloita ja designkauppoja, joita voi ihmetellä.

Syömään päädyimme Mill St. Breweryn Beer Halliin. Tarkoituksenamme oli mennä ihan alkuperäiseen (ne ovat siis lähekkäin), mutta sinne oli tunnin jono. Oli muuten aika hauska systeemi: saimme piipparin, jonka kanssa pystyi oleskelemaan koko distillery districtin alueella (tai niin se ainakin väitti). Menimme siis kauppoja tutkimaan odotellessa. Janon yllättäessä hoksasimme tämän uuden Beer Hallin ja sinnehän pääsi heti ja ilman jonottamatta, joten kävimme viemässä piipparin takaisin ja menimme sinne syömään. Ruoka oli muuten erinomaista!

Tässäpä maistelulautta, johon sai valita pitkältä listalta neljä. Maksoi ehkä 11 dollaria.

Kolmantena päivänä suuntasimme kohti Kensington Marketia, jossa on hauskoja pikkukauppoja ja muuta nähtävää. Ehti siinä yksi vieraista varovaisesti tiedustella, josko alue oli sellainen, jossa saattaa yhtäkkiä herätä ilman toista munuaista. Osa kaduista kyllä tuoksahtaa... joksenkin mielenkiintoiselta. Käymisen arvoinen paikka kuitenkin, varsinkin jos tykkää vintagekaupoista.

Grilled cheesessä syömäni juustoleipä. Oliivitahnaa, tuoretta pinaattia, tomaattia, jalopenojuustoa. Nam!

Harmittavasti sää oli hieman epävakainen, tukalan kuuma, mutta välillä tuli oikein kaatamalla vettä niskaan. Olimme kuitenkin varustautuneet sateenvarjoin, joten ainoastaan kengät taisi minulla kastua ihan litimäriksi. Onneksi oli sandaalit! Kensingtonin jälkeen hajaannuimme taas hetkeksi eri kauppoihin, mutta palasimme melko aikaisin takaisin hotellille. Meillä oli nimittäin pöytävaraus CN Towerin 360° -ravintolaan!

Kirjoittelen siitä vielä erikseen kun tämä juttu vaan pitenee ja pitenee!

Reissussa, osa 1: Toronton hotelli

Kavereiden reissu on nyt takana päin. Olipas meillä mukavaa!

Torontossa hotelliksemme valikoitua Hyatt Regency, joka on aivan keskustassa, lähellä CN Toweria. Ostin meidän kaikki hotellihuoneet Hotwirelta, joka myy edullisemmin hotellihuoneita (ja muutakin), mutta jippona on se, että hotellin saa tietoonsa vasta kun on maksanut. Alueen voi toki valita sekä tähtiluokituksen (ja ilmeisesti myös voisi palveluja/ominaisuuksia, mutta hinta tietysti sillon pompsahtaa ylös). Meillä oli valittuna Toronto Downtown West.

Hotelli oli mielestäni hyvä. Huoneet olivat tilavia (meillä oli viidelle henkilölle kaksi huonetta) ja siistejä. Palvelu oli hyvää. Miinuspuolia olivat maksullinen netti huoneissa (ja siis hirveä kiskurihinta - $15 per YÖ per LAITE!!). Ei ymmärrettävästä syystä maksettu netistä vaan käytimme aulan ilmaista nettiä.

Olimme hotellissa torstaista sunnuntaihin, ja lauantaiyönä saimme nautiskella mekkalasta. Ilmeisesti polttari- ja synttäriporukoilla on tapana varata huone jostain keskustan ravintolasta ja siellä sitten bilettää. Olisivatkin bilettäneet huoneissaan eivätkä käytävällä... Suunnittelin siis yöllä kostoa, johon kuului aamutuimaan (jouduimme heräämään aikaisin hakemaan vuokra-autoa sunnuntaina) käytävässä suureen ääneen suomeksi jutustelu. Harkitsin myös soittelevani bilehileiden hotellihuoneiseen, he kun suureen ääneen joillekin herrasmiehille huoneensa numeron antoivat. Näistä tuli toteutettua kuitenkin vain ensimmäinen...

Menisin kuitenkin samaan hotelliin vielä toistekin, varsinkin jos olen liikenteessä viikolla. Ja viikonlopuksi varaan korvatulpat! Sijainti oli aivan täysi kymppi! Kävelimme suurimmaksi osaksi joka paikkaan. Hotellista olisi myös löytynyt ylemmän kerroksen ulkona oleva uima-allas, mutta sitä emme joutaneet reissullamme testaamaan.

Kyytiläisenä

Olen kulkenut nyt bussilla töihin (siis linia-autolla, kuten meillä päin sanotaan). Matkaa täältä ei taida olla kuin kolme kilometriä, että senhän teoriassa voisi vaikka kävellä ja pyörällähän ei edes menisi montaakaan minuuttia. Näin siis Suomessa. Kanadassa jalankulkija tahi pyöräilijä ei ole haluttu vieras kadulla, ja käveleminen saatikka pyöräily ei maistu yhtä makialta. 

Olen siis päätynyt bussiin. Minulla menee ehkä 10-12 minuuttia kun pöryyttelen töihin. Pysäkki on lähellä ja työpaikkakin sopivasti bussiterminaalin vieressa. Pieni hikka meidan suhteeseen tuli kun tuli kesä ja muuttivat ryökäleet kesäaikatauluun eli entisen 15 min välein nyt linia-autot kulkevatkin 30 minuutin välein. Olin ennen juuri sopivasti töissa eli klo 11:55 tai korkeintaan klo 12:05 jos oikein myohässä oltiin. (Olin siis töissä klo 12-16). Töissä on rentoa porukkaa niin ei haittaa jos pikkasen bussin takia myöhästyy. Olisin talviaikataulujen aikaan voinut tulla tietysti 15 min aikasemmalla, mutta kun jos olen 15 min joka päivä aikasessa ja enhan minä osaa muuta tehda kuin aloittaa heti hommat niin ärsytti kun silleen tuli tehtyä ilmaista työtä joka päivä. Minä kun en käy etes tupakkitauolla! Ja nyt kesäaikatauluilla tuo ei ole edes mahdollista. Yllättäen, nyt kun busseja menee enää vain joka toinen niin sehan onkin sitten kaksi kertaa täydempi kuin aikaisemmin. Yhtena viikkona olinkin järjestään 10-15 minuuttia myöhässä niin ehdotin rehellisenä työntekijänä, että mitä jos olisinkin töissa klo 12:15-16:15. Sehän passasi hyvin (toimisto on siis auki viiteen kuten täällä on tapana). 

No mutta nyt se halvatun bussi on ollut taas koko viikon ajoissa! Tosin esimerkiksi keskiviikkona olisin ollut sen 5 minuuttia myöhässä, että ehka tämä vaihto oli silti ihan hyvä. Jäin edellisellä pysäkillä pois ja käveleskelin upeassa auringonpaisteessa ja helteessa. Niin kato, urheilinkin!

Aluksi bussimatkustaminen oli kivaa. Wruum wruum, katselin maisemia ja ihmettelin muita matkustajia. Bussista nimittäin löytyy jos jonkinlaista tallaajaa... Eräskin nainen kovaäänisesti kertoi kaikille kuinka kerran meinasi mennä naimisiin, mutta sitten tuli jänispupu (mies soitti liian kovalla musiikkia). Muu porukka on työtöntä, ehkä syrjäytynyttä, joukossa tietysti muutama opiskelija sekä työntekijä. Yleensä olen täysipäisin matkaaja, ja se jos jotain on se! 

Lopulta alkoi haukotuttamaan samat talot ja kadut seka samat naamat. Otin kirjan mukaan. Ja johan alkoi kyyti taas maistumaan! Oikein odotin, että pääsiskö sinne autoon taas vähän lukasemaan. 

Mutta nyt se kirja on luettu! Tarvitsen uuden. Suosituksia otetaan vastaan. 

Kirja oli Catherine Gildiner: After the Falls, joka on omaelämänkertakertomus Cathyn nuoruusvuosista. Cathyyn tutustuin jo aikaisemman kirjan merkeissä book clubissa. Too Close to the Falls kertoo hänen lapsuudestaan Niagaran putousten lähellä. 

P.S. Täällä matka maksetaan tasarahalla. Raha tiputetaan laatikkoon ja jos ei ole tasarahaa niin maksat sitten enemmän. $2,65 eli ihan kohtuuhinta.