keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Luottoa

Viime vuonna hankin vihdoin kanadalaisen luottokortin. Oikeastaan kaksi, toisen pankista ja toisen kauppaketjulta. Ilman luottokorttiakin pärjäisi, mutta helpottuu elämä kun voin ostaa matkaliput ynnä muut harvat nettishoppailut omalla kortilla, ettei tarvitse lainata Allun korttia tai ostaa OP:n visalla, sitten kun joutuu maksamaan ne euroissa niin kirpaisee.

Alan tosin vihdoin ymmärtää, miksi niin monella kanadalaisella(ja amerikkalaisella) on kamalat luottokorttivelat. Minimimaksuni ovat nimittäin suunnattomat 15 dollaria! Jos kortti olisi käytetty luottorajaan asti, saisin maksella kyllä vuosikausia ellen jopa vuosikymmeniä tuota 10 dollaria kuussa. Suurin osa maksusta olisi varmasti pelkkää korkoa!

Kai se olisi ihan hyvä asia, jos sattuisi tulemaan joku hetkellinen rahanpuute, mutta muuten en näe mitään tarvetta noin alhaiselle minimimaksulle. (Ja silloinkin minusta se pienempi maksu pitäisi saada pyytämällä.) Luottokorttiyhtiön lihava kassa sekun paisuu!

Eräässä edellisessä työpaikassani oli työntekijä, jolle soitteli töihin perintätoimisto aina välillä. Hänellä oli luottokorttivelkaa ja olipa vielä jo kertaalleen maksunsa maksanut, mutta sitten hairahtanut taas ja ottanut luottokortin ja niinpä oli taas samassa veneessä. Aika surullista. Onhan noita Suomessakin varmasti, mutta kyllä minun korkeakouluopiskelijana saadussa luottokortissakin oli 50 euron vähimmäismaksu.

Pikavippifirmoja on täällä joka kulmalla. Kai niillä on pakko olla asiakaskuntaa, kerta niitä niin monta on! Telkkarissa pyörii jatkuvasti mainoksia, joissa luvataan lakiapua pienentämään luottokorttien korkoja. Onkohan muuten Suomessa näkynyt Gail Vaz-Oxladen ohjelmat Til Debt Do Us Part ja Princess? Gail rempseään tapaansa kouluttaa pariskuntia ja nuoria naisia rahankäyttöön. Olen katsonut ohjelmaa aina joskus, jos olen sattunut telkkarin ääreen sopivaan aikaan. Yleensä pariskunnat ja prinsessat tajuavat oman rahankäyttönsä seuraukset ja alkavat kiltisti Gailin ohjeiden mukaan maksamaan velkojansa pois. Poikkeuksiakin tietysti on: no mut kun mä haluun nää isot talot ja viisi autoa, ei mua kiinnosta että olen viiden vuoden päästä miljoonaveloissa.

Luottokortilla maksaminen on täällä minusta yleisempää. Suomessa jos luotolla maksaa niin silloin vähän häpeillen sanotaan, että luotolta (tosin nykyään kai näppäillään itse kummalta puolelta). Täällä moni ostaa luottokortilla ruokaa, yms muuta jokapäiväistä. Tietysti houkutuksia on monenlaisia, minunkin kaupan luottokortilla kerää jotain pisteitä kun sitä käyttää. Itsestä tuntuu vaan hassulta ostaa jotain sellasta velaksi, minkä voisi ostaa pankkikortillakin.

10 kommenttia:

  1. Til Debt Do Us Part on kyl miuen lempiohjelma tällä hetkellä. Tuota Princessia en olekaan nähnyt, mutta varmasti tykkäisin jos on samaa taattua Gailia ohjelmassa. Muistaakseni en ole näitä Suomessa nähnyt, mutta tiedä sitten jos joku pienempi tai mainoskanava (canal jne) näitä pyörittäisi. Toivotaan et jostain näkis, niin ilman tarvia olla kun palaan takasin Suomeen. Tuosta Gailin sivustosta en ollutkaan tietoinen, laitoin sen samantien suosikkeihin niin pysyn edes jotenkin ajan tasalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse törmännyt itseasiassa noihin ohjelmiin viime aikoina... Onkohan nyt niin ettei meillä näy oikeat kanavat (ollaan otettu vähän suppeampi valikoima kanavia nyt).

      Poista
    2. Globalilla näkyy neljän aikaan ainakin täällä Toronton alueella (Rogers tais olla tarjoaja... Kanavapaikka 3).

      Poista
  2. Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa, Kanadassa asunut, nyt takaisin Suomessa ja nyt päätin kommentoida.

    Kanadassa luottokortit ovat tärkeä osa luottokelpoisuuden kasvattamista (positiivinen luottorekisteri vs negatiivinen täällä Suomessa). Suomessa likimain kaikki kortit ovat kuukausimaksullisia ja luottorajat keskimäärin pienempiä kuin Kanadassa. Meillä oli vuosimaksuttomat kortit, joilla kerättiin cash backia eli tammikuun laskusta sai tietyn dollarimäärän vähennettynä (oliko nyt 2% vuoden korttiostoksista). Kun laskut maksoi eräpäivänä, ei tullut ylimääräisiä kuluja ja käytettiin kortteja ahkerasti, mm. osan laskuista saa maksettua Visalla. Jäimme hyvin plussalle.

    Korttejahan siellä on joka lähtöön, cash back tai sitten saa kerättyä lentomaileja, pisteitä tai muuta. Kannattaa hyödyntää noita, ja muistaa maksaa koko lasku eräpäivänä.

    Gail on loistava! Princess on tullut Suomessa LIViltä nimellä Tuhluriprinsessat.

    -Pete

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pete ja kiva kun kommentoit! Tuosta positiivisesta luottorekisteristä minun on pitänytkin kirjoittaa, se kun eroaa Suomen systeemistä. Lentomailikortista kyselin pankissa kun olin nähnyt mainoksia, mutta se maksoi mielestäni liikaa. Kerättäisköhän tuolla minun pankin kortilla jotain pisteitä. En muista. Hyvä minä kun en edes muista millainen kortti itsellä on. Eikä millään jaksa nousta tästä sohvalta tutkimaan asiaa...

      Poista
  3. Meki käytetään melkein pelkästään luottokorttia, kun saahaan siitä nimenomaan pisteitä ja sitten se muuttuu siis aika nopeaa tosi isoiksi summiksi rahaa, jotka voidaan käyttää ruokakaupassa meillä on se president's choice masteri, ja muistan kans kun eka luottoraja oli vain 2000 emijän mortgage broker sanoi että sitä kannatas korottaa niin credit rating nousee.. mutta joo meille sillä kortilla ei oo vuosimaksua ja maksetaan aina ennen kuin kertyis yhtään korkoa. Kuulen radiossa usein mainoksia jostain firmasta joka auttaa ihmisiä pääsemään pois "velkavankeudesta" kortteja on kyllä joka lähtöön ja tälläisessä kulutuskulttuurissa en kyllä ihmettele kuinka monille käy juuri noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jenni. Minulla on juuri tuo PC mastercard ja olen kyllä ostanut sillä ruokaa aina välillä. Useimmiten käymme eri kaupassa, mutta joskus jos haluaa isompaan kauppaan niin suuntaamme juuri siihen kauppaan. Nythän ne aloittivat sen PC Plus -kortin eli pisteitä voi kerätä ilman luottokorttiakin. (En kyllä tiedä että saako pisteitä kuitenkin enemmän jos käyttää PC masteria).

      Poista
    2. Joo mutta meillä ainakin ehka luetaan se luottokortti niille pc pointseille... ja sitte voi maksaa vielä jollai muullakin mutta maksetaan aina sillä kortilla kun lähes aina käydään siellä kaupassa ja nyt meillä tulee omia tarjouksia melkeempä siis aina niistä tuotteista mitä ostetaan jatkuvasti....mutta meillä ainakin kertyy tosi hyvin ku meillä menee niin sikana ruokaa ;)

      Poista
  4. Mä ehdin jo Kanadassa tottua siihen, että laskut (ja kaiken muunkin) voi maksaa luottokortilla, että mä kerran Suomessa ollessani marssiin suomalaiseen pankkiini ja ilmoitin virkailijalle haluavani maksaa opintolainani kuukausierän Visalla. Virkailija katsoi mua vähän hitaasti ja ilmoitti sitten selkeästi artikuloiden, ettei sellainen käy päinsä. Sain siis kiltisti laahustaa pankkiautomaatille, nostaa käteistä Visalta ja palata pankkiin tallentamaan käteinen tililleni. Tunsin virkailijan kuumottavan katseen selässäni paikalta poistuessani.

    Luottokorttien koroista myös sen verran, että kanadalaisen pankkini luottokortissa korkoprosentti on 19.99 kun tai suomalaisen pankkini myöntämässä luottokortissa korkoprosentti on ainoastaan 8.3. Cash back-systeemillä säästää rahaa siis vain siinä tapauksessa, että tosiaan maksaa koko laskun kerralla.

    Sitä olen myös monesti ihmetellyt Kanadassa, miten pankin itsensä myöntämä luottokortti voi toimia henkilötodistuksena pankissa asioidessa. Millä tavalla luottokortti (jossa ei ole kuvaa tms) muka todistaa, että minä olen se henkilö jonka nimi siinä kortissa on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtarihommissa kun olin Suomessa ollessani niin moni vaihtari olisi halunnut maksaa vuokransa sekä ylioppilaskunnan jäsenyyden visalla. "Maksan sitten siellä toimistolla visalla." Ei käy kuulkaa vaan se on tilisiirron paikka. Täällä kun tilisiirto ei onnistukaan niin yksinkertaisesti kuin Suomessa.

      Ajattelin ensin, että enpä ole kyllä hoksinut että luottokortti toimisi henkilötodistuksena... mutta sitten tajusin, että enpä ole kyllä näyttänyt henkilötodistusta pankissa kertaakaan (sitten sen jälkeen kun avasin pankkitilin). Pin-koodin joudun kyllä näppäilemään kun otan rahaa, mutta voisihan sekin olla varastettu.

      Poista