keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Muodonmuutos



Syksyn projekteihin kuului myös tämä sohva. Olimme ostaneet sen jo yli vuosi sitten käytettynä. Sohva koostuu pelkästään tyynyistä, joten suunnittelin heti tekeväni sille uudet tyynynpäälliset. Viime syksynä kävin sitten IKEA:ssa ja ostin sieltä tätä kangasta ja ei muuta kuin hommiin! Olisikohan siinä mennyt reilu viikko kun surruttelin illalla töitten päälle näitä. Lopputulokseen olen melko tyytyväinen!




Emme ole oikeastaan ostaneet juuri mitään uusia huonekaluja. Meidän sänky ja vierashuoneen sänky ovat molemmat IKEA:sta ja hankittu tänä syksynä. Lisäksi meillä on kaksi valkoista hyllykköä ja keittiössä oleva aputaso pyörillä. Uusia sohvia olemme kyllä vähän katselleet, mutta muista huonekaluliikkeistä kuin IKEA:sta ei tunnu löytyvän mukavaa sohvaa (ainakaan siis jos ei ole muutamaa tonnia siihen laittaa rahaa). Kirppareilta katson kyllä aina, jos sattuisi lykästämään, mutta amerikkalainen tyyli ei sitten nappaa millään eikä varsinkaan sieltä 90-luvulta...



P.S. Ennen joulua näimme eräässä käytettyjen huonekalujen kaupassa vinon pinon näitä samoja sohvia ja saman sarjan tuoleja ilman pehmusteita. Allun mielestä minun pitäisi ostaa muutama lisää ja tuunata ne ja myydä eteen päin. Jos projekteista olisi pulaa, voisin vaikka innostuakin tästä ideasta.

P.P.S. Olipa aikamoinen seikkailu. Otin tuon ylimmän kuvan viikonloppuna ja aioin heti laittaa kuvat koneelle. Etsin kameran johdon, istahdin sohvalle ja tökkäsin kameran koneeseen. Ei muistikorttia! Siis täh?! Muistikortti löytyi tänään suklaakaapista! Siskoni lähetti minulle suklaapatukoita teipattuna maalarinteipillä yhteen. Muistikortti oli kiinni tässä teipissä! Aikamoinen mysteeri. Katsoin kyllä kuvaa ottaessa intensiivisesti telkkarista Scottia, joten syytän tästä häntä!

4 kommenttia:

  1. Miulla olis vähän käytettyjä kalusteita vapaana ;) Tosin kaikki on Ikeasta kans hommattua, eli tuskin olis sohva(sänky) teille sopiva.

    Muistikortilla on kyllä ollut ihan ihmeellinen seikkailu... Välillä tuntuu itselläkin tavarat yhtä mystisesti katoavan ja onneksi löytyvän. Scottia on kyllä ihan hyvä syyttää kyl tässä tilanteessa :D

    VastaaPoista
  2. Käänsin kaiken sohvan ympäristöstä ympäri eikä muistikorttia löytynyt sitten millään. Lopulta ajattelin, että kyllä se jostain lopulta löytyy ja niinhän löytyikin sitten muutaman päivän päästä kun iski suklaahimot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) Onneksi iski se suklaahimo, ei ois muuten löytynyt!

      Poista
    2. Onneksi tosiaan! Suklaansyönti kannattaa, eikös niin?!

      Poista