perjantai 17. tammikuuta 2014

Islannin kautta

Kävin syksyllä Suomessa kolmen viikon vierailulla. Tai siis - luulin meneväni syksyllä, mutta siellähän oli täysi talvi jo pohjoisessa! Olin sentään ollut fiksu ja ottanut talvikamppeet kuitenkin mukaan. Matka oli oikein mukava!

Lensin Icelandairilla ensimmäistä kertaa ja kokemukseni perusteella suosittelisin kyllä lentoyhtiötä Atlantin ylittämiseen. Ruoasta piti maksaa, mutta se ei minua haitannut. Ruumaan sai laittaa kaksi laukkua ilmaiseksi, joten ennemmin maksan 12 euroa siitä sämpylästäni kuin 50-100 euroa toisesta matkalaukusta... Palvelu toimi hyvin ja sain katsella omasta telkkariruudusta mitä halusin. Matka tuntui myös huomattavasti lyhyemmältä kuin Lontoon tai Frankfurtin kautta. Lento Islantiin oli vain hieman yli viisi tuntia ja sieltä Helsinkiin reilu kolme tuntia muistaakseni. Torontosta lentää Frankfurtiin 8,5 tuntia ja Lontooseen vajaa 8, eli Islannin kautta säästää jo heti matka-ajassa. Säästin minä hinnassakin, tämä lippu oli nimittäin halvin koskaan ostamani lippu Eurooppaan ja takaisin (n. 500 euroa)!

Suurin harmitus oli se, että Islannissa minulla oli molempiin suuntiin vaihtoaikaa vain tunti. Minua olisi nimittäin kiinnostanut shoppailla Islannin tuliaisia kentältä! Menomatkalla lentoni oli vielä myöhässä, eli jouduin juoksemaan suoraan vain seuraavaan koneeseen. Paluumatkalla ostin maailman nopeiten tulivuoren tuhkaa sisältävän saippuan. Olisi sitä aikaa ollut vähän enemmänkin, koska odottelimme jonkun aikaa pääsyä koneeseen. Toinen miinuspuoli oli Pohjois-Amerikkaan lähtiessä portin pienet tilat. Samalta alueelta lähti monta lentoa Pohjois-Amerikkaan ja ihmisiä oli aivan solkenaan eikä ollut läheskään kaikille istumapaikkoja vaan ihmisiä seisoskeli vähän joka puolella. Eipä se silleen haitannut, kun aikaa oli kuitenkin niin vähän. Eri asia varmasti jos olisi vaikka lasten kanssa liikenteessä.

Islannin jäätiköt ja karu maasto näytti sen verran kauniilta matkatessamme sen yli, että haaveilen jo Islantiin suuntautuvasta lomamatkasta. Icelandairiltahan voi osta stop over -matkoja samalla lentohinnalla, joten jospa joskus tekisin sitten niin. Mukavampihan tietysti olisi kahdestaan tai porukassa, nythän matkustin yksin.

10 kommenttia:

  1. Mistä ositt liput? me haaveillaan myös stop over Icelandista, mutta lasten kanssa on ihan kaaosta plus Vancouverista asti lentäminen on aina sika kallista ja kestää forever, mutta lasten kanssa ei voi oottaa takas tullessa lay overia tällä mantereella kun laukkujen re-chekkaus on jotain ihan kaaosmaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin liput ihan icelandairin sivuilta. Sieltä asti lentäminen on varmasti huomattavasti kalliimpaa! Olisi ihan hauska käydä BC:ssa tai Albertassa, mutta kun se ei ole mitään halpaa lystiä täältä lähteä niin eipä ole tullut lähdettyä.

      Poista
  2. Mitenkäs on Icelandairilla käsimatkatavara politiikka. Katselin sivuilta et on 6 kg rajana, mikä on miusta aika vähän. Eli mittaileeko ja punnitseeko ne noita laukkuja kentällä kuinka tarkkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sai olla enemmänkin. Saattoivat punnita käsimatkatavaran, en oikein muista... Saattoi ihan hyvin olla etteivät punninneet myös.

      Katsoin nopeasti netistä ja täällä mainitaan painorajaksi 10 kg. http://www.icelandair.fi/information/baggage-information/carry-on-baggage/

      Poista
    2. Mainiota! Mistäköhän mie tuon 6 kiloa olen saanut tietooni. Aina parempi kyllä näin päin. Kannettava erikseen ja sitten 10 kiloa vaatteita käsimatkatavaraan ja painavammat tavarat ruumaan. Kas kummaa kuin 4 kiloa helpottaa mieltä :))

      Poista
    3. No mutta lentäessähän jokainen kilo on tarpeellinen! Näin meillekin kun kesällä kavereiden kanssa check inissä aloimme vaihtelemaan laukkujen sisältöä toisille kun kahdella meistä oli ylipainoa ja siitä olisi mennyt heti 50 dollarin maksu.

      Poista
  3. Nyt kaikki Suomeen halajat huomio! Icelandairilla ois tarjouksia lennoissa. Esmes Helsinki-Vancouver-Helsinki oli euroissa 750 ajalle 27.5-16.6. Eli nyt vaan sieltä Icelandairin sivuilta etsimään sopivaa ajankohtaa niin voi säästää useampia satasia. Torontosta -Helsinki väli (edestakainen) oli 500 euron luokkaa kesäkuun alkuun asti.

    VastaaPoista
  4. HEI KIITOS TOSTA ICELAND AIR VINKISTÄ!!!

    VastaaPoista
  5. Piti heti jakaa, kun kaveri mainosti facebookissa. Et kunniaa tiedon löytämisestä en voi ottaa itselleni :D Niin sopivasti vielä muistin tämän postauksen, etten voinut olla jakamatta.

    VastaaPoista