maanantai 18. maaliskuuta 2013

Postia verokarhulle



Täällä eletään veroilmoitusaikaa. Ah ihanuutta! Paljastettakoon nyt sen verran että olen töissä veroilmoituksia tekevässä firmassa nyt veroilmoitusajan eli huhtikuun loppuun asti.

Täällä pitää tehdä veroilmoitus itse eikä verohallinnolta tule esitäytettyä ilmoitusta kuin Suomessa. Sinänsä käytäntö on ehkä vähän tyhmä, koska samat laput mitä työntekijä saa töistä verojensa ilmoittamiseen yms lähetetään myös verovirastoon. Tykkään kyllä Suomen käytännöstä, jossa esitäytettyyn kaavakkeeseen lisätään vain puuttuvat tiedot, vähennykset, yms.

Nämä veroilmoituspaperit ovat niin hepreaa, että moni ei jaksa tai yksinkertaisesti osaa täyttää niitä itse. Veroilmoituskaavakkeet ovat kyllä aika haastavat. Olen tehnyt oman veroilmoituksen pari kertaa ja siihen on kyllä tarvittu paljon pään raapimista ja apua Allulta. Muistan, että joskus lapsena isä väsäsi kotona veroilmoituksia, lienevätkö ne olleet yhtä vaikeat kuin mitä täällä on? Kaavakkeet ovat siis tällaisia: "No niin, siirrä tämä luku nyt riville 304 ja kerro 1,25:lla". Jos jotakuta kiinnostaa niin voi tutkia Ontarion veroilmoituskaavakkeita täältä. (Voiko tämä olla totta, laitoin juuri linkin veropapereihin? Naurattaa!)

Nykyään veroilmoituksen voi tehdä netissä tai ostamalla vero-ohjelman (alk. n. $15 mutta mitä vaikeampi ilmoitus sitä enemmän ohjelmasta pitää pulittaa). Ainakin osaa ohjelmistosta voi käyttää ilmaiseksi jos on vähävarainen. Moni myös tuo veronsa tehtäväksi meidänkaltaiseen firmaan. Hintaa palvelulle tulee n. $70-100 useimmiten, mutta voi olla yli satasenkin ja jos kyse on yrittäjästä niin päälle toistasataa. Sosiaalituella eläville on oma hintansa eli $40. Osa lähettää veroilmoituksen vielä perinteisesti kirjeenä. Verofirmoissa ilmoitus tehdään erityisellä vero-ohjelmalla, jolla voi myös suoraan lähettää veroilmoituksen verovirastoon. Veroilmoituksen tehtyään saa shekin (jos on tulossa palautus) melko pian eli ei tarvitse odotella joulukuuhun asti niin kuin Suomessa. Oletuksena on aina shekki, mutta suoran talletuksenkin voi saada jos ilmoittaa pankkitilinumeronsa.

Jos ei ansaitse kovin paljoa voi hakea arvonlisäverohyvitystä, jota myönnetään tulojen perusteella. Saa siis osan maksamastaan arvonlisäverosta takaisin. Ontariossa arvonlisävero on 13 % eli suomalaisittain hyvin alhainen. Arvonlisäverohyvitystä saa neljä kertaa vuodessa eli nyt veroilmoituksella haetaan ensi kesäkuussa ensimmäisen kerran maksettavaa hyvitystä.

Vuokraan voi saada myös apua verovirastolta. Jos ilmoittaa vuokran tai omistusasunnosta maksettavan veron voi saada hieman apua maksuihin. Summa voi olla ihan kympin kertamaksusta kuukausittaiseen sataseen. En ole varma kuinka iso asumisapu voi olla, mutta useimmiten ne ovat varmaan muutamasta kympistä sataseen joka kuukausi. Ilmeisesti aikaisemmin valtio maksoi arvonlisäverohyvityksen ja asumisavun veronpalautusten kanssa samaan aikaan, mutta nyt ne tulevat vuoden mittaan. Riittää paremmin rahat valtion kassassa!

Kanadan (vai onkohan tämä vain Ontarion) verotussysteemissä veroa maksetaan joko 0%, 15%, 22%, 26% tai 29%. Sinänsä jännää, että jos tienaat $15 000 maksat saman verran veroa kuin joku joka ansaitsee $42 000 (eli 15%). En nyt muista summaa ihan tarkalleen, mutta n. $10 000 alapuolelle jäävistä tuloista ei makseta veroa ollenkaan.

Minähän tykkään verojen maksamisesta, mutta en ole kyllä onnessani mätkyistä mitä sain. Täällä ei ole verokortteja, niin työnantaja ottaa siis veroa palkasta ihan summamutikassa. Osassa paikoista olen saanut kaavakkeet täytettäväksi, joiden perusteella työnantaja maksaa verot. Viime vuonna minulta on otettu joku ihan minimaalinen määrä veroa, ja vaikka en Kanadassa ansainnutkaan niin kovin paljoa, Suomen ansiot nostavat kokonaisansioni niin isoiksi että joudun tuohon 15% kastiin. Muutama satanen pitää siis lähettää näin jälkeen päin! Onnea teille kaikille veroasioihin ja toivottavasti saatte palautuksia!

Kuva.

3 kommenttia:

  1. Me tehtiin ilmoitus viime vuonna sillä verotoimiston ilmaisella ohjelmalla ja palautuksia tuli hurjasti, ehkä kun en ollut koko vuotta töissä yhtäjaksoisesti. Itseasiassa pääsimme koko perhe Suomeen niillä verorahoilla! Tänä vuonna tehtiin maksavalla ohjelmalla netissä, koska miehellä on yritys. Ja palautuksia on taas tulossa...Musta tälläiset ohjelmat on tosi käteviä. Suomeen en ole tehnyt veroilmoitusta yli kymmeneen vuoteen, mutta kahteen muuhun maahan kyllä, ja näihin verrattuna Kanadan veroilmoitus on helpoin!

    VastaaPoista
  2. aah kuulisit meijän veroilmoitus kaaoksesta! :D nyt saatin 2011 vasta postiin kun oltiin (elokuu) 2010-2012 (tammikuu) Suomessa, ja nyt piti ensin Chadin osalta verolaitoksen päättää minkälainen resident se oli 2011, ja sitten tehä ilmoitus common-law ku meillä on lapsi, ja mulla ei oo kanadalaista sotua ku ei oo vielä PRrää, joten kaaos, kaikki vaan sen takia kun joko pitäs vain saaha rahaa takaisin ja toivottavasti nyt 2012 on maksanu liikaa :D mutta joo verokirjanen on kyllä ihan kaaosmainen täytettävä, meillä sai College aikoina, accounting puolen oppilaat bonus pisteitä tentteihin jos teki meijän management tai marketing puolen opsikelijoiden veroilmoitukset! :)

    VastaaPoista
  3. Inkku: Todellakin, ohjelmalla teko on paljon helpompaa kuin papereihin täyttäminen. Ja ainakin meidän ohjelmaa pystyi käyttämään kahdella tapaa eli toinen oli niille jotka ymmärtävät veroasioista enemmän ja "haastattelutoiminnolla", jossa ohjelma kysyy kysymyksiä, esim. onko sinulla lapsia, oletko opiskelija, yms.

    Jenni: No äläs nyt, Allulla on jäänyt verot tehtyä sitten vuoden 2008... Sama ongelma hänelläkin oli 2009 verojen kanssa kun ei osannut päätellä mikä oli hänen resident status. Nyt on kaikki paperit kuitenkin postissa että odotellaan nyt vain ratkaisuja pitäisi sille olla tulossa rahaa. Noissa vanhemmissa vaan kestää kauemmin.

    Kätsyä teillä kouluaikoina! Varmasti hyvää harjoitusta kirjanpitäjille ja taas hyvä juttu muille opiskelijoille.

    VastaaPoista