sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Lyhyt matka vai pitkäkö tämä on


Välimatkat alkavat kutistua mielessäni. Thunder Bayhin voi hyvin lähteä päiväreissulle ja sinne on matkaa 351 km (siis Drydenista). Aamulla lähtö, tietenki Timpan baarista Allulle kahvi ja minulle mehu ja jotain aamupalaksi. Päivä kohteessa ja illaksi kotiin! Aikavyöhyke vaihtuu välillä joten takaisin tullessa ollaankin perillä tuntia aikaisemmin, vastaavasti aamulla menetämme tunnin.

Kun vanhempani olivat Kanadassa ajelimme 2250 kilometriä viiden päivän aikana. Eipä tuo minulla tuntunut oikein missään, vaikka taisi heillä jo peppua vähän painaa matkanteko. Työkaverini ovat Newfoundlandista eli heillä tuo kotimatka on "vaatimattomat" nelisentuhatta kilometriä. Huh huh! Autolla sen aikovat taittaa, matkalla tuttuja kylästellen.


Allu sai talveksi työpaikan toiselta paikkakunnalta, joten muutamme elokuun lopulla sinne 447 km päähän, eihän tuo ole matka eikä mikään, ajattelen minä. Itseasiassa nyt tuntuu melkeinpa naurettavalta kirjottaa näin blogiin, siis herramunjee, eihän tuo oikeasti ole pitkä matka ollenkaan! Vai onko?? Taidan olla jo vähän kanadalaistunut näissä matkojen mittaamisessa.

Uudesta paikasta Thunder Bayhin puolestaan on 114 km eli sittenhan olemme ihan sivistyksen naapurissa! Paikkakunta sinällään on pienempi kuin Dryden. Haaveilen siis täällä iltojen shoppailureissuista tuonne Myrskylahteen... Wruum sinne, shoppaus, wruuum takaisin. Kymppiuutisiksi kotiin!

P.S. Kuvat ensimmäiseltä Kanadan matkaltani vuodelta 2007.

4 kommenttia:

  1. Pääkaupunkiseutulaiset ajattelee, että sata kilsaa on pitkä matka, lappilaisten mielestä 200 kilsaa on lyhyt matka ja kanadalaisten mielestä kaikki alle tuhannen kilsan matkat ovat lyhyitä. :D Ihanaa!

    -Tanja

    VastaaPoista
  2. Kyllä, näin se näkökulma muuttuu!

    VastaaPoista
  3. Hahah, mietin et mikähän vitsi toi Timpan baari on, joten piti klikata linkkiä. No mikäs muukaan se olis kun Tim Horton's :) Pakko kyllä myöntää, etten mä oikein kyseiseen paikkaan hirmusti ihastunut, en tosin käynytkään kuin pari kertaa. Second cup oli enemmän mun mieleen,mut sitä taitaa löytyä vaan isommista paikoista..?

    Voi nuo välimatkat on tosiaan aika hurjia. Mun poikaystvä kävi moottoripyörällä päiväseltään Québecistä Ottawassa hakemassa viisumin, eihän siinä tullut kuin about 1000km ajelua päivälle..! Nyt pitää alkaa taas totutteleen noihin välimatkoihin, kun ollaan Australiaan muuttamassa!

    VastaaPoista
  4. Moi Annika!

    Tim Horton's on tosiaan täällä pikkukyliä myöten. Jono on aamuisin piiiiitkä!

    Tuossa juuri katselin että uudesta asuinpaikastamme on Ottawaan eli Allun vanhemmille 'vain' reilut 1300 km! Senhän ajaa jo päivässä!

    VastaaPoista