Talvi 1 minä 0

Tässäpä vähän maistiaisia meidän talvesta. Näin paljon oli satanut lunta erään työpäivän aikana (ja tuuli pukkasi kaiken juuri tuohon minun kulkureitille). 

Onneksi oli toppahousut!

Ruokaostoksilla

Mielenkiinnolla luen aina paljonko ruoka maksaa muualla. Tässäpä teille meidän eilinen vähän isompi kauppareissu lueteltuna niin dollareissa kuin euroissakin. Mielestäni täällä ruoka on kalliimpaa kuin Suomessa. Tuntuu, että parilla dollarilla ei saa sitten mitään. Pakkauskoot ovat kyllä aika isoja, että johtuuko tämä tunne sitten siitä. 

Näillä pärjäämme aika pitkään. Arvelisin, että joko viikonloppuna käydään tai vasta ensi viikolla. Maito tietysti loppuu ensimmäisenä. Yritämme käydä harvemmin kaupassa (1-2 kertaa viikossa) ja yleensä emme osta näin paljoa kerralla, että tässä ovat tavallista suuremmat ostokset. Lihasta osa meni pakkaseen (osa pekonista ja porsaankyljyksistä). Meillä on muutenkin pakasteessa kanaa, jauhelihaa, yms muuta lihaa, sillä pakkaukset ovat isoja ja se isoin pakkaus on tietysti aina halvin. 

Kauppa oli Real Canadian Superstore. Käymme useimmiten Metro-nimisessä kaupassa, sillä se on meidän kadun päässä. Joskus menemme isompaan kauppaan eli yleensä tuonne. Heillä on myös vaatteita ja kodin tavaraa, vähän siis kuin Prisma tai Citymarket. 

Ostimme:

kaksi isoa pakettia muroja yht 2,5 kg (alennuksessa) 12.00   (7,96 €)

pieniä tonnikalapurkkeja 5 x 1.38 = 6.90   (0,92/kpl, 4,58 €)

valmiskeitto purkissa 2 x 1.97 = 3.94   (2,61 €)

sardiineja 1.00   (0,66 €)

koirille siannahkarullia (yht 6 kpl) 2 x 3.44 = 6.88  (4,56 €)

erikoislimppari Karibialta 2 x 1.00 = 2.00   (1,33 €) 

1% maitopurkki 2 litraa 3.05  (2,02 €) 

kahvi (alennuksessa, luomumerkki) 11.98  (7,95 €)

Tropicana-appelsiinimehua 2 litraa (alennuksessa) 3.47   (2,30 €)

sitruunajogurtti (4 pientä jugurttia) 3.79   (2,51 €)    

kermaviili 5 dl 2.67   (1,77 €)

pekoni 500 g 5.27   (3,50 €) 

ohuet porsaankyljykset 7 kpl 8.06  (5,35 €)

viinirypäleet 900 g 3.94   (2,61 €)

herkkusienet 300 g 1.94  (1,29 €)

avokadopussi 5 kpl 4.85   (3,22 €)

valkosipuli 6.57/kg, 100 g 0.66   (4,36/kg, 0,44 €)

tuore inkivääri 3.68/kg, 55g 0.20   (2,44/kg, 0,13 €)

tuore ananas 3.46   (2,30 €) 

tuoreet mansikat 900 g 5.96   (3,95 €) 

salaattisekoitus 3.48   (2,31 €)

kirsikkatomaatteja 1.97   (1,31 €) 

sitruuna 0.58   (0,38 €) 

sipulipussi (alennuksessa) 1.00   (0,66 €)

perunapussi 3.98   (2,64 €)

banaaneja 1.26/kg, 585 g 0.74   (0,84/kg, 0,49 €)

leikkeleet tiskistä:

unkarilainen salami 130 g 3.64   (2,44 €)

kalkkunaleike 150 g 3.77  (2,50 €) 

lisäksi ostimme: 

pienen veitsen 2.00   (1,33 €)

isompi leipävuoka 4.50   (2,99 €)

kaksi pienempää leipävuokaa 3.50   (2,32 €)

verot 2.45 (ruoasta ei makseta veroja, paitsi jos se on jotain valmista)

yht 123.63  (82,03 €) 

Hintoja muuntaessa euroiksi huomasin, että Kanadan dollarin kurssi on aika huono tällä hetkellä. Viime syksynä nämä olisivat olleet euroiksi muutettuna huomattavasti kalliimmat ostokset! Silloisilla kursseilla (mitä muistelen siltä ajalta kun olin Suomessa vierailulla) näiden yhteishinta olisi ollut 93,96 €. 

Ääääää!

Leikitään, että sukunimeni on Järvinen. Kanadassa minut tunnetaan kuitenkin (paikasta riippuen) joko Jarvisena tai Jaervisena. Ja sehän korpee suomalaista.

Kun sain viisumin Kanadaan, Lontoon suurlähetystö myönsi sen Jaerviselle. Tottahan on, että ae on ä:n kansainvälinen kirjoitusmuoto. Katsokaa vaikka passista. Alariveissä on passin tiedot tietokoneelle luettavassa muodossa, ja minulla ainakin lukee siinä kohtaa Jaervinen. Mutta kun. Olisin niin paljon mieluummin Jarvinen, sillä näinhän myös netin syövereissä suomalaiset tunnetaan.

SIN-korttia eli paikallista henkilötunnusta hankkiessa kävin pientä keskustelua aiheesta ae tai a. Virkailija oli sitä mieltä, että ei hän voi muuttaa minun nimeä noin vain. Ei auttanut minun selitykset, että kun se on jo muutettu... Hävisin ja näin nimekseni tuli Jaervinen. Sama on myös ajokortissani.

Kun puolestaan hain "kela"korttia täytin itse kaavakkeen, ja pistin siihen ilman suurempiä mietintöjä Jarvinen. Terveydenhuolto tuntee minut siis eri nimellä. Toisaalta tuntuu, että olisi parempi ollut jatkaa samalla linjalla kuin millä oli muutkin kortit. Toisaalta taas eri valtion virastot eivät kommunikoi toistensa kanssa, joten se ei sillä tavalla aiheuta ongelmia. Tylsää se nyt on silti. (Ja muutenkin aina ihmetyttää tämä, että ihmisen nimi voi olla muuttua eri virastoon mennessä!)

Viime aikoina olen vain hieman tuumaillut mielessäni, että pitäisiköhän minun yrittää taas uudelleen tätä nimenmuutosta. Olisi yksinkertaisempaa olla vain yksi näistä ja luonnollisesti valitsisin siis Jarvisen. Sähköpostiosoitettakin antaessa pitää painottaa, että muuten, se minun pitkä ja vaikea sukunimeni muuten kirjoitetaan sitten eri tavalla sähköpostiosoitteessa.

Onkos kukaan muu kohdannut samanlaista ongelmaa?

Apua olen kanadalainen

Näin ruokapoliittisesti ainakin.

Olen huomannut huolestuttavasti seuraavaa:

- Osaan tehdä erinomaista kotitekoista mac&cheeseä ja himoitsen sitä jatkuvasti mutten tee, koska pasta ja juustohan on siis tosi terveellistä. Parempi olla tekemättä liian usein. Mutta on se hyvää!

- Joskus kun vähän hiukotuttaa syön paahtoleivän hillolla! Hävettää...

- Poutine on sikahyvää eli siis ranskalaisten päällä juustopaloja ja ruskeaa kastiketta.

- Shepherd's Pie eli jauhelihaa pohjalla, maissia ja päällä perunamuusia. Laitan itse myös juustoa, vaikka sitä ei esimerkiksi Allun isän mielestä pidä laittaa. Nam! Hyvää arkiruokaa. Huomautettakoon, että en tykännyt tästä ruoasta ollenkaan joskus muutama vuosi sitten.

- Rakastan cheddarjuustoa. Enkä tarkoita nyt sitä mäkkärin hampparin välissä olevaa, vaan ihan oikeaa ja herkullista kauan kypsytettyä cheddaria. Valkoisena tai keltaisena. Sitä oli itseasiassa ikävä silloin reilu vuosi sitten kun olin Suomessa syksyn.


Edelleen vierastan:
- Chiliä eli chili con carnea. Jauhelihasta tehdään ja tarjoillaan siis vaikka ties missä kekkereissä, varsinkin talvipäivänä. Syödään siis sitä lihakastiketta pelkästään, ikinä en ole nähnyt riisiä kyljessä niin kuin suomessa. Garlic toastit kuuluu yleensä jos ravintolassa annoksen tilaa.

- Salt&vinegar -sipsit (suolaa ja etikkaa). Mulla menee kitalaki rikki etikasta, enkä ymmärrä, eikö muka kanadalaisen suuta se etikka riko?? Tosin mä en kyllä voi syödä kovia karkkejakaan (esim. bonbon se kova pussi) kovin montaa kun mulla on jo veren maku suussa.

- Peanut butter & jam -leivät. Vaikka hillolla saatan joskus paahtoleipää syödä, en kuitenkaan ole niin pimahtanut, että laittaisin siihen päälle vielä maapähkinävoita.

- Makea aamupala. Olen toki jo tähän mennessä syönyt joskus lättyjä tai vohveleita aamupalaksi, mutta valitettavasti olen todennut, että se ei vaan minun mahalleni sovi. Ennemmin jotain suolasta ensin ja sitten vasta se lätty nassuun.

Mistä Kanadan (tai Amerikan) herkuista te muut pidätte ja mikä ei uppoa?
Tai jos asut Suomessa, niin miltäs ne nämä herkut kuulostavat?

Luottoa

Viime vuonna hankin vihdoin kanadalaisen luottokortin. Oikeastaan kaksi, toisen pankista ja toisen kauppaketjulta. Ilman luottokorttiakin pärjäisi, mutta helpottuu elämä kun voin ostaa matkaliput ynnä muut harvat nettishoppailut omalla kortilla, ettei tarvitse lainata Allun korttia tai ostaa OP:n visalla, sitten kun joutuu maksamaan ne euroissa niin kirpaisee.

Alan tosin vihdoin ymmärtää, miksi niin monella kanadalaisella(ja amerikkalaisella) on kamalat luottokorttivelat. Minimimaksuni ovat nimittäin suunnattomat 15 dollaria! Jos kortti olisi käytetty luottorajaan asti, saisin maksella kyllä vuosikausia ellen jopa vuosikymmeniä tuota 10 dollaria kuussa. Suurin osa maksusta olisi varmasti pelkkää korkoa!

Kai se olisi ihan hyvä asia, jos sattuisi tulemaan joku hetkellinen rahanpuute, mutta muuten en näe mitään tarvetta noin alhaiselle minimimaksulle. (Ja silloinkin minusta se pienempi maksu pitäisi saada pyytämällä.) Luottokorttiyhtiön lihava kassa sekun paisuu!

Eräässä edellisessä työpaikassani oli työntekijä, jolle soitteli töihin perintätoimisto aina välillä. Hänellä oli luottokorttivelkaa ja olipa vielä jo kertaalleen maksunsa maksanut, mutta sitten hairahtanut taas ja ottanut luottokortin ja niinpä oli taas samassa veneessä. Aika surullista. Onhan noita Suomessakin varmasti, mutta kyllä minun korkeakouluopiskelijana saadussa luottokortissakin oli 50 euron vähimmäismaksu.

Pikavippifirmoja on täällä joka kulmalla. Kai niillä on pakko olla asiakaskuntaa, kerta niitä niin monta on! Telkkarissa pyörii jatkuvasti mainoksia, joissa luvataan lakiapua pienentämään luottokorttien korkoja. Onkohan muuten Suomessa näkynyt Gail Vaz-Oxladen ohjelmat Til Debt Do Us Part ja Princess? Gail rempseään tapaansa kouluttaa pariskuntia ja nuoria naisia rahankäyttöön. Olen katsonut ohjelmaa aina joskus, jos olen sattunut telkkarin ääreen sopivaan aikaan. Yleensä pariskunnat ja prinsessat tajuavat oman rahankäyttönsä seuraukset ja alkavat kiltisti Gailin ohjeiden mukaan maksamaan velkojansa pois. Poikkeuksiakin tietysti on: no mut kun mä haluun nää isot talot ja viisi autoa, ei mua kiinnosta että olen viiden vuoden päästä miljoonaveloissa.

Luottokortilla maksaminen on täällä minusta yleisempää. Suomessa jos luotolla maksaa niin silloin vähän häpeillen sanotaan, että luotolta (tosin nykyään kai näppäillään itse kummalta puolelta). Täällä moni ostaa luottokortilla ruokaa, yms muuta jokapäiväistä. Tietysti houkutuksia on monenlaisia, minunkin kaupan luottokortilla kerää jotain pisteitä kun sitä käyttää. Itsestä tuntuu vaan hassulta ostaa jotain sellasta velaksi, minkä voisi ostaa pankkikortillakin.

Tammikuun tuskailut

Jopas on koetelleet tammikuun aikana minua eri laitteet ja kulkupelikin vielä. Ensin hajosi tietokoneesta virtajohto ja hetken tuumailtuani päätin korvata koko tietokoneen uudella. Tietokone oli jo muutaman vuoden vanha ja kertaalleen koko höskä asennettu uudelleen. Akkukin kesti ruhtinaalliset 15 minuuttia, joten jos olisin johdon tilannut olisin halunnut samalla akunkin. Tilasin siis Future Shopista uuden, hieman pienemmän (mahtuu vanhempien joululahjaksi lähettämään Marimekon unikkokuosiseen läppärilaukkuun) tietokoneen. Nyt onkin harjoittelu tämän Windows kasin kanssa! Tietokone itsessään on englanniksi, mutta näppäimistön sai asetettua suomeksi. Jee! Onneksi sormet muistavat mistä tulee mikäkin näppäin, sillä ulkonäöllisesti näppäimistö on amerikkalainen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Seuraava koettelemus oli sitten auto. Yhtäkkiä lämpö lakkasi toimimasta ja samalla moottori ylikuumeni. Viime perjantaina ajelimme kotiin koirapuistosta aika hiljakseen kun piti pysähtyä jatkuvasti kun viiva oli punaisella. Autossa oli järkyttävän kylmä kun puhaltimet piti olla täysillä kun ikkunat muuten huuruttuivat. Huh mikä seikkailu! Vein auton maanantaina sitten autotohtorille. Ei maksanut auton korjaus onneksi kuin vajaan satasen ja taas sitä mennä pöristetään. Autokorjaajakin oli (Kanadan) suomalainen ja sujuvasti onnistui korjaus suomeksi. Tämäkin katastrofi selätetty.

Lauantaina jouduin kiroilemaan puhelinta auton lisäksi. Ja vähän Allua, koska hän oli lähtenyt työmatkalle ja minä en löytänyt laturia sitten mistään. Saatoin ehkä syyttää häntä molempien latureiden rohmuamisesta. Lopulta se kuitenkin löytyi, ja ei kun puhelin laturiin. Kahta tuntia myöhemmin ihmettelin, miksi puhelin sanoo 1 % jäljellä... Ei kai... Ei ole tosissaan... Puhelin rikki. Ei latautunut, ei sitten millään. Sain puhelimen vihdoin tänään vaihdettua uuteen (maksoimme ekstraa jostain vakuutuksesta). Kaikki muuten hyvin, mutta valkoiset olivat loppu ja jouduin ottamaan mustan. Nyyh. Kaikki ok, mutta ikävä edellistä puhelinta.

Eilen vielä internetti takkuili niin eikös toivota, että tämä oli tässä...

Terveisin nimimerkki "Samana päivänä uusi tietokone ja puhelin, kunpa vain olisi rahat riittäneet uuteen autoon."

P.S. Olipa muuten hyvä juttu, että ostin uuden koneen kun nyt tässä kuvitusta etsiessä tuolta vanhalta tietokoneelta sain yhtäkkiä eteeni sinisen blue screen of deathin! Siispä voitte vain kuvitella sen vanhempieni antaman unikkokodin uudelle tietokoneelleni.

Islannin kautta

Kävin syksyllä Suomessa kolmen viikon vierailulla. Tai siis - luulin meneväni syksyllä, mutta siellähän oli täysi talvi jo pohjoisessa! Olin sentään ollut fiksu ja ottanut talvikamppeet kuitenkin mukaan. Matka oli oikein mukava!

Lensin Icelandairilla ensimmäistä kertaa ja kokemukseni perusteella suosittelisin kyllä lentoyhtiötä Atlantin ylittämiseen. Ruoasta piti maksaa, mutta se ei minua haitannut. Ruumaan sai laittaa kaksi laukkua ilmaiseksi, joten ennemmin maksan 12 euroa siitä sämpylästäni kuin 50-100 euroa toisesta matkalaukusta... Palvelu toimi hyvin ja sain katsella omasta telkkariruudusta mitä halusin. Matka tuntui myös huomattavasti lyhyemmältä kuin Lontoon tai Frankfurtin kautta. Lento Islantiin oli vain hieman yli viisi tuntia ja sieltä Helsinkiin reilu kolme tuntia muistaakseni. Torontosta lentää Frankfurtiin 8,5 tuntia ja Lontooseen vajaa 8, eli Islannin kautta säästää jo heti matka-ajassa. Säästin minä hinnassakin, tämä lippu oli nimittäin halvin koskaan ostamani lippu Eurooppaan ja takaisin (n. 500 euroa)!

Suurin harmitus oli se, että Islannissa minulla oli molempiin suuntiin vaihtoaikaa vain tunti. Minua olisi nimittäin kiinnostanut shoppailla Islannin tuliaisia kentältä! Menomatkalla lentoni oli vielä myöhässä, eli jouduin juoksemaan suoraan vain seuraavaan koneeseen. Paluumatkalla ostin maailman nopeiten tulivuoren tuhkaa sisältävän saippuan. Olisi sitä aikaa ollut vähän enemmänkin, koska odottelimme jonkun aikaa pääsyä koneeseen. Toinen miinuspuoli oli Pohjois-Amerikkaan lähtiessä portin pienet tilat. Samalta alueelta lähti monta lentoa Pohjois-Amerikkaan ja ihmisiä oli aivan solkenaan eikä ollut läheskään kaikille istumapaikkoja vaan ihmisiä seisoskeli vähän joka puolella. Eipä se silleen haitannut, kun aikaa oli kuitenkin niin vähän. Eri asia varmasti jos olisi vaikka lasten kanssa liikenteessä.

Islannin jäätiköt ja karu maasto näytti sen verran kauniilta matkatessamme sen yli, että haaveilen jo Islantiin suuntautuvasta lomamatkasta. Icelandairiltahan voi osta stop over -matkoja samalla lentohinnalla, joten jospa joskus tekisin sitten niin. Mukavampihan tietysti olisi kahdestaan tai porukassa, nythän matkustin yksin.