sunnuntai 19. elokuuta 2012

Suomessa

Terveisiä Suomesta!

Täällä sitä ollaan oltu jo melkein kaksi viikkoa! Alkushokki on jo ehkä hieman parantunut. Osaan jo vastata sujuvasti suomen kielellä, punnita omat hedelmäni ja olla moikkaamatta jokaista vastaantulijaa.

Olin ensin kaverini luona Vantaalla pari yötä ja sitten vielä toisen kaverin luona Helsingissä yön ennen kuin hyppäsin junan kyytiin kohti Joensuuta. Maksoin muuten junalipustani viime kuussa 15 € eli kannattaa kytätä VR:n sivuja alennusten toivossa! Pääkaupunkiseudulla oli kivaa, mutta oli kiva jatkaa matkaa Joensuuhun. Siinä vaiheessa olin ollut reissussa jo pari viikkoa niin alkoi tehdä mieli jo purkaa tavarat!

Kyllästyin tosin tavaroideni raahaamiseen niin pahasti, että jätin toisen laukun Vantaalle kaverini luokse. Todisteena taisteluistani laukkujen kanssa minulla on (nykyisin himmeä) mustelma käsivarressa. Enkä missään vaiheessa raahannut tavaroitani edes yksin!  Huh! Tulipa ehkä pakattua vähän liikaa. Vaikkapa monen kesävaatteen olisin voinut jättää Kanadaan kun eipä täällä kauhean kesä enää ole. Parina päivänä on ollut kyllä yli +20C, mutta kyllä se silti melko vilpoisalta tuntuu vaikkapa kun vertaa siihen Ottawan +36C!

Asustelin sitten su-pe uudessa kämpässäni melko vähäisillä varusteilla kunnes tänä viikonloppuna siskoni ja hänen miehensä tulivat tuomaan minulle huonekaluja sekä vanhemmillani säilytyksessä olleita tavaroitani. Nyt on kuulkaas sohvat ja ruokapöydät ja haarukat ja imurit ja kaikki!

2 kommenttia:

  1. heh! "punnita omat hedelmäni", repesin. Nimittäin viimeks Suomessa ollessa mun isä sanoi, että hei mitä nää punntsemattomat hedelmät täällä kärryssä tekee! :) Niin äkkiä sitä tottuu. En osaa enää oikein edes pakata tavaroita kasseihin, sitä tulee uusavuttomaksi.

    Mutta aikamoista tuo on, onnea sulle sinne! onko ikävä ollenkaan? Ja tuo kaikkien tavaroiden haaliminen! Toisaalta olen vähän kade.. täytyy myöntää.

    VastaaPoista
  2. (menikö muuten koneen vaihto hyvin?)

    VastaaPoista