keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Please and thank you



Englannin tunnilla opittiin kuinka englantilaiset ovat kohteliaita. No on kyllä kanadalaisetkin!

Minua joskus väsyttää ainainen kohteliaisuus. Suoraan sanottuna en epäile ollenkaan, etteikö ihmiset pitäisi minua epäkohteliaana tyyppinä täällä. Yritän sanoa pliis ja kiitti, mutta varmasti se usein unohtuu.

Edellisessä työpaikassani kuulin kuinka toiset juttelivat minusta selän takana: vois sekin joskus sanoa kiitos ja pliis. Täytyy kyllä sanoa, että siellä kiiteltiin ihan liikaa. Minusta ei ole normaalia, että pomoni kiittää minua joka jutusta, niin kun näin: "kiitos kun pesit astiat", "kiitos kun tarjoilit tänään", "kiitos kun laitoit tuon astian paikoilleen". Öö siitähän sä mulle maksat?? Minulle tuli melkeinpä stressi siitä kun piti koko ajan olla sanomassa "no eipä tuo mitään", "juu ihan mielelläni minä", yms. Kiitos on mielestäni paikallaan jos työ on tehty erityisen hyvin, mutta tällainen kiittely tuntui lähinnä rasittavalta.

Nykyisessä työpaikassa ei onneksi kiitetä joka asiasta. Maria kiittää tästä!

Olen myös huomannut seuraavanlaista. Minä ja joku muu olemme menossa ja sitten tulee ruuhkaa ovensuuhun kolmannen tyypin kanssa. Kolmas tyyppi sanoo, että menkää te vain ja sitten minun seurassani oleva alkaa kursailemaan, ei kun mene sinä. Ja sitten taas tämä tuntematon, että ei menkää te. Jne. Kuulkaa eikö voitais vaan nyt mennä tästä ovesta! Tapahtuuhan tätä Suomessakin, mutta mielestäni pienimuotoisemmin. Jos minulle joku tarjoaa ohituskaistaa ovelle niin minä sen otan enkä ala väittelemään. Olen siis varmasti myös epäkohtelias tässä suhteessa.

Kuulumisten kysyminen on tietysti tärkeä osa kanadalaisten vuorovaikutusta. Kysyn "how are you doing today" melkeinpä kaikilta ravintolan asiakkailta, usein he tosin ehtivät ensin. Tähän kuitenkin aikalailla aina vastataan, että ihan kivasti menee kiitos. Tuntuu turhalta olla aina kyselemässä samaa vaikka tietää mikä vastaus tulee olemaan! Kiinnostaisi enemmän, jos ihmiset oikeasti kertoisivat miten menee! Tämä sama tietenkin jatkuu kaupan kassalle ja kadulle kun sattuu joku tuttu kulkemaan ohi.

Sitten tietysti se nimien muistaminen! Tapasin aikalailla koko Allun isän puolen suvun tällä viikolla oikein kertaheitolla ja kaikki muisti aina ohikulkiessaan mainita nimeni ("how's it going Maria", "so nice to finally meet you Maria", jne) ja minä taas monttu auki mietin, että mikäköhän tämänkin nimi on. Suoraan sanottuna en tainnut ketään kutsua nimeltä! En jaksanut alkaa stressaamaan tästä nimiasiasta. Epäkohtelias mikä epäkohtelias!

Tuntuuko teistä muista ulkosuomalaisista olo joskus epäkohteliaalta?

8 kommenttia:

  1. Epäkohtelias juntti kuittaa täällä :D Mulla oli aikoinaan ongelma tuon please sanan käytön kanssa, kun muutin Skotlantiin..Eihän sitä muistanut millonkaan sanoa! Mutta onneksi mulla oli hyvin omistautunut kaveri joka aina karjas PLEASE jos sen unohdin sanoa :D Ja näin siis ihan julkisillakin paikoilla..Hävetti monesti niin, että pakkohan se oli opetella muistamaan :D

    Musta tuo kuulumisten kysely on ihan turhanpäiväistä hommaa, koska kukaan ei kuitenkaan sano miten _oikeasti_ menee. Ja sitten jos alankin tilittään vastaukseksi, vaikka että no kissa jäi auton alle ja kauhee väsy tänään, niin ilmeet ois varmaan aikamoisia :D

    Ja nuo nimet...Mulla ei ole mitään saumaa menestyä tässä maassa.

    VastaaPoista
  2. Mä olen kyllä varmaan myös kanadalaisten mielestä välillä tosi epäkohtelias kun ei small-talk oiken aina jaksa kiinnostaa. Toisaalta, mä olen kyllä sitä mieltä että mieluummin ollaan vähän liian kohteliaita kuin liian vähän kohteliaita. Aina Suomessa ollessani kavahdan kuinka epäkohteliailta monet ihmiset esim. palveluammateissa ovat.

    Ehkä erilainen tippikulttuurikin vaikuttaa tähän, mutta Kanadassa ei kyllä ikinä tulee samaa oloa kuin Suomessa usein ravintoloissa asioidessa, että asiakkaiden läsnäolo lähinnä häiritsee tarjoilijoita. Ja vaikka rutiininomainen kuulumisten kysyminen vaikuttaa aika tyhjänpäiväiseltä on se mun mielestä kuitenkin mukavampi vaihtoehto kuin se, että suomalaiseen tyyliin tokaistaan vaan "joo" tai "ei" kysymykseen ja sit ei sanota mitään muuta....

    Mua häiritsi aluksi Kanadassa esim. vaatekaupassa kun heti sisäänastuessa joku työntekijä aina hyökkäsi kimppuun, esitteli itsensä, ja kyseli kuulumiset. Nykyään kyseinen tapa on mielestäni vaan mukava puhumattakaan siitä, että sovituskopeilla on aina henkilökuntaa valmiina auttamaan sovituksessa. Suomessa saa kyllä odottaa turhaa jos toivoo jonkun vaatekauppa-tytön tuovan sulle koppiin suoraan lisää kokoja...

    Mutta nimien muistamisessa mä olen myös tosi surkea. Oikein hävettää aina välillä :-p

    VastaaPoista
  3. :D hiukkasen pisti naurattamaan täälläkin, ihan samanlaisia ajatuksia kohteliaisuuksista. Tosin Ontarion puolella oli ihmiset todellakin vielä kohteliaampia kuin täällä Quebecissä, täällä kyllä mennään ovesta ensin ihan mielellään ensin jos joku tarjoaa, ja mennään usein ensin vaikkei kukaan tarjoakaan. Ottawassa ollessa ihmiset oli yli-kohteliaita juuri ovenpielissä ja hisseihin mennessä! Taitaisin tulla pöhköksi minäkin, jos pitäis asiasta pitemmän aikaa jaaritella! TAI jos joku kiittäisi joka asiasta, kuten sun entisessä työpaikassa! Siihen mitä kuuluu, kiitos hyvää... siihen vain on pakko tottua täälläkin, onneks se on aika lyhyt juttu loppujen lopuks ;)

    Tosiaan tuo vaatekauppaan meno muakin aluksi häiritsi vähän. Eli se yliystävällisyys ja se kun sulla on useampi kuin yksi vaatekappale roikkumassa käsivarrella, joku tulee jo kysymään, että "otanko nämä sinulta ja varaan sinulle sovituskopin", mikäs sinun nimesi oikein on, minä olen se ja se... Nykyään se on tosiaan vain mukavaa, sitä hyvillä mielin lappaa lisää kannettavaa, kun nekin sitten tulee sama ihminen keräämään sinulta ja vie sovituskoppiisi valmiiksi odottamaan! Enpä tosiaan Suomessa ollut koskaan kokenut!

    Nimet!!! Niissä itsekin olen niiin huono! Tosiaan täällä kaikki aina muistavat nimesi kertaheitolla, pikkuhiljaa sitäkin on tullut opeteltua, kun ei kehtaa olla muistamatta sitten toisen osapuolen nimeä. Kummallista, mutta sitä vaan pikkuhiljaa alkaa kiinnittää siihen toisen nimeen huomiota tutustuttaessa.

    VastaaPoista
  4. Et ole ainoa, jota pidetään Kanadassa epäkohteliaana. Minä myös! En vaan jaksa. Koitan kuitenki hymyillä nätisti vastaukseksi.

    VastaaPoista
  5. Hei, täältä ilmoittautuu yksi epäkohtelias lisää! Aluksi ihan säikähdin kun kadulla tuntemattomat ohikulkijat alkoivat moikkailla. Suomessa moikataan jos tunnetaan, täällä moikataan ja kysellään kuulumisia kaikilta.

    Ylenpalttinen kiittely alkaa jo lapsena kanukeilla. Olen monesti kuullut kun äiti kiittää lastaan siitä, että se lopetti rääkymisen tai teki jotain mitä äiti käski tekemään. Opettajat kiittelevät kotitehtävien tekemisestä, joten kai se sitten jatkuu työelämässäkin ettei nuorille tule työelämässä olosta paha mieli.

    Anteeksipyytely sujuu sitten kyllä jo minultakin, siitähän kanadalaiset ovatkin ainakin USAssa kuuluisia, että aina pitää sanoa sorry. Kyllä sitä kuuleekin paljon, ja toisaalta ihan suotta. Jos joku törmää minuun, sanon todennäköisesti että sori et olin tiellä. Tuollainen anteeksipyytely sujuu ainakin tältä suokilta paremmin kuin kiittely ja mitäsullekuuluumullekuuluuhyvää-small talk.

    VastaaPoista
  6. Näin minä veikkasinkin, että en ole ainoa epäkohtelias Kanadassa! Ei Suomessa vaan opeteta lapsia näin kohteliaiksi. Lisäksi kun olen pohjoisen rento kasvatti, niin käytöstavat saattavat olla muutenkin hakusessa...

    Tuo "mene sinä ensin -kursailu": Allun sukulaisissa huomasin muutamaan kertaan, että siinä missä minä olin heti että "no joo, minäpä menen" niin seurassani ollut Allun veljen tyttöystävä aloitti aina tämän kursailuspektaakkelin ja joka ikinen kerta vielä voitti sen (eli meille ensin tarjonnut meni ensin). Kyllä tuli epäkohtelias olo kun minä aina vaan porskutin ovesta ensimmäisenä!

    Vaatekaupat! Kyllä! Aluksi tosiaan tuntui vähän kummalliselta, mutta nyt siihenkin on jo tottunut. Ihan kiva juttu tosiaan kun saa palvelua. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa visiitin kuuluisaan Old Navyyn eli halpisvaatekauppaan. Sielläkin myyjätär kävi koputtamassa sovituskopin oveen että tarvitko apua/toisia kokoja/yms. Kätevää kyllä!

    Toisaalta kun ravintolassa ollaan niin ystävällisiä niin olen huomannut, että moni kanadalainen sitten vaatii myös laatua. Siis jos ruoka ei miellytä, sen voi lähettää takaisin.

    Kerran tarjoilijatyttönen istahti rennosti meidän pöytäämme ottamaan tilauksen. En arvostanut tätä kyllä sitten ollenkaan! Mielestäni menee jo yli.

    VastaaPoista
  7. Valistavaa. Minä kun luulin niiden ulkomaalaisten olevan erityisesti juuri minun tekemisistä loputtoman kiitollisia. Kiitos Tarja kun annoit kyydin kauppaan, kiitos Tarja kun annoit lämmittää mikrossa vanhaa ruokaa, kiitos Tarja kun ajattelit minun haluavan syödä tuota omituista pöperöä, kiitos kun löysit pistorasian minulle kun minä imuroin täällä sinulle jne. Voi voi, kaikki onkin vain läppää.

    Oikeasti tulee suorastaan kömpelö olo kaikkien noiden kohteliaisuuksien tulviessa korviin. Ollaan varmaan aika mörriköitä asiakkaiden silmissä ja korvissa. Terkuin Tarja

    VastaaPoista
  8. Vielä kiittelystä:
    Sain vastikään täkäläisestä verovirastosta lappusen (eli ns. notice of assessment) joka alkaa sanoin "Thank you for filing your income tax return". En kyllä muista Suomessa verottajan ikinä kiittäneen minua siitä, että olen suostunut tekemään veroilmoituksen. Ja kyseinen veroilmoitus tuli tottakai myös jätettyä viikkotulkulla liian myöhään :)

    VastaaPoista